Magneettikuvaus III

Kävin tänään lääkärissä ja kuvissa ei näkynyt muutoksia!! Kasvain ei ole uusiutunut!! Onnellisena lähden pikku lomalaiseni kanssa minilomalle Helsinkiin! Vanha vuosi sai onnellisen lopun ja uusi vuosi alkaa samalla reseptillä!! Urheilua ja positiivisuutta :-)

Rauhallista joulua

Olen kestinnyt kotona vieraita ja keskittynyt perheen kanssa olemiseen. Joulu aatto sujahti perinteiseen tyyliin. Päivällä kävimme saunassa ja kello kolmelta oli lahjojen jako. Pukki ei tullutkaan tänä vuonna kylään vaan tonttu oli jo lauantaista lähtien jättänyt vinkkejä ja tuonut pikkuhiljaa lahjoja. Kyllä oli kahdeksan vuotias tyttö innoissaan! Yleensä hän lähtee laiskasti ulkoilemaan, mutta kun tonttu oli laittanut viestin ulkoilusta niin vaatteet suorastaan lensivät päälle.
Lauantaista maanantaihin meillä oli tyttären kaveri yö kyläilemässä ja hän oli jättänyt viestin voisiko tonttu tuoda hänellekin lahjan? No olihan tonttu myös häntä muistanut.
Eilen lahjoja availlessaan oli maailman onnellisin lapsi, hänen kaikki toiveensa oli toteutettu! Hyppi tasajalkaa, kun oli niin tohkeissaan!

Lunta on pyryttänyt sen verran, että on ihanan valkoinen joulu. Nautitaan joulusta ja annetaan hyvän olon tulla sydämeen asti!

Mitä me odotamme?

Välillä tuntuu, että jokainen päivä odottaa jotain. Menen tänään kolmannen kerran magneetti kuvauksiin ja tulokset saan vähän ennen uutta vuotta. Odotan siis tuloksia. Mitä sen jälkeen? Odotan valoisaa kevättä ja niitä ihania puhkeavia vaalean vihreitä lehtiä. Seuraavaksi odotan lämmintä kesää ja paahtavaa aurinkoa. Toivon syksystä tietysti sopivan sateista, että pääsee keräämään sieniä. Ulkomaille olisi myös ihanaa joskus mennä.
Olisinko kuitenkaan onnellisempi, kuin juuri tänään ja tässä hetkessä. Mikä tässä hetkessä ja talvessa on vikana? Tulen tapaamaan kasan ystäviäni viikonloppuna ja odotan sitä myös kovasti.
Olen omasta mielestäni terve. Vointi on loistava hyvin nukutun yön jälkeen. En ole vankilassa, joten olen vapaa tekemään mitä haluan ja mistä haaveilen. Miksi en siis ryhtyisi heti toimeen? Miksi odottaa kevääseen tai kesään? Miksi en toimisi jo tänään?
Tämä biisi soi aamusta korvillani:
https://www.youtube.com/watch?v=w-Ng5muAAcg

Valoa pilven takana

Miten nukuit viime yönä? Kiitos huonosti. Lupasin tytölleni mennä nukkumaan hänen huoneensa viereiseen makuuhuoneeseen. Ilta meni hyvin, lueskelin rauhassa ja kissa nukahti jalkoihini.
 Hetken päästä alkaa viereisen huoneen parvelta kuulua ähinää, puhinaa ja rapsutusta. Seuraavaksi tulee huuto: Äitiii, mä en kestä tätä kutinaa! Pyydän ottamaan rasvaus aseet esille ja laittamaan voimakkaimmat kutina rasvat. Kutina ei helpota, kello on jotain kaksitoista, kun hän vihdoin itku kurkussa kömpii kainalooni, silittelen sekä rahoittelen. Lopulta uni vie voiton.
Pari tuntia myöhemmin kutina alkaa taas ja hän käy vessassa, samoin minä. Tunti eteenpäin kissa herää ja tulee puskemaan naamaan.. Kyllä, pakko nousta ylös ja antaa ruokaa.. Jaloissani ollut kissa herää myös. Molemmat syövät kupit tyhjiksi ja toisen saan päästettyä ulos, toinen karkaa sisällä pimeyteen juosten. En jaksa lähteä etsimään, karatkoon.
Pari tuntia ja herätys kello soi. Nukuinko yhtään? Parisen tuntia.  Yllättävän hyvin jaksan silti nousta ylös, keittelen aamukahvit ja pyöräytän aamupalan. Täytyy tänään muistaa aloittaa hänelle efamol kuuri, jotta saa ihon taas normaaliin kuntoon.
Tyttö kouluun ja nyt voisin mennä takaisin nukkumaan. Ei enää väsytä. Lupaavalta näyttää ulona, ei sada mitään taivaalta. Lähden karistamaan unihiekat ulos ja nautin pilven takaa kurkkaavasta valosta.

Satumainen metsätie

Sunnuntaina oli täydellinen lepo päivä. Kävin heti aamupäivästä yksin kävelemässä lenkin ja tunsin kuinka koko keho rauhoittui.

Ihastelin metsän keskellä kulkevalla pienellä tiellä puita, mitkä notkuivat lumesta. Tuntui, että olisin kävellyt keskelle satua. Satumaista tunnelmaa lisäsi vastaan kävelevä metsämies. Tervehdin häntä kohteliaasti ja vaihdoin pari sanaa. Mies kertoi nauttivansa luonnossa liikkumisesta, eikä saalis ollut hänelle tärkeää.  Mietin samaa aina omilla sienestys retkillä.
Toivotin hänelle onnea jälkien löytämiseen ja jatkoin matkaani.

Täydellistä rauhaa, yhtään ei tuuli puhaltanut ilmassa ja oli täysin hiljaista. Hengitellessäni raikasta ilmaa, tunsin kuinka kaikki murheet ja aikataulut ajautuivat pois mielestäni. Samalla alkoi soimaan yksi kuulemani joululaulu mielessäni, laitan sen oheen jos haluatte käydä kuuntelemassa.
https://www.youtube.com/watch?v=rnEqv8WcVq8

Yritän hoitaa tämän joulun odotuksen mahdollisimman rauhassa ja ilman turhaa hötkyilyä. Olen ostellut lahjoja netistä, täydellinen ostospaikka meikäläiselle.
Odotan myös ensi viikonloppua, milloin pääsen treffeille ystävieni kanssa. Parhaat lahjat eivät maksa mitään, ystävien näkeminen on yksi niistä :)

Auttamista

Aamusta päästin kissoja ulos ja ilahduin löytäessäni ihanan valkoisen lumipeitteen ulkoa! Loistavaa, kerrankin kunnon lunta! Herätin tyttäreni ja pyysin häntä kurkkaamaan ikkunasta ulos. Mieletön into syttyi myös hänen silmiinsä, Jes LUNTA!
Söimme aamupalat ja menimme ulkoilemaan.  Tyttö keskittyi pyörittelemään lumipalloja tai välistä hän hyppäsi lumikolan kyytiin salamatkaajaksi. Ihan kivaa oli tehdä lumijumppaa  pitkästä aikaa.  Meillä on myös käytössä neliveto mönkkäri millä saa tuupattua isommat alueet, mutta terassit ja kulmat tehdään käsipelillä.
Keskipäivällä menin sisälle pakkaamaan synttärilahjaa. Tytär oli lupautunut luokkakaverin synttäreille ja lupasin viedä hänet autolla. Navigaattori päälle ja suunnistamaan. En ollut mitenkään innoissani lähdössä ajamaan pöpperöiselle tielle.
Vajaan viiden kilsan matka taittui nopeasti ja huomasin tutun auton menevän edessä ja lähdimme menemään sen perässä loppumatkan. Talo sijaitsikin ison mäen nyppylän päällä. Minun edellä menevä auto jumittui mäkeen ja jouduin peruuttamaan takaisin päin koko liukkaan alamäen. Olin melkein tien haarassa, kun huomasin Volvon yhden renkaan sutivan lumihangessa. Jep olin ojassa.
 Sanoin tyttärelleni, että voit kävellä mäen ylös toisen kaverin kanssa ja jäin tuumailemaan mitä tekisin. Kaverin äiti (joka suti autollaan edessäni)  aukaisi  ikkunan ja sanoi, että voi soittaa isännälle. Kiittelin tietysti vuolaasti ja helpotuin kun kuulin, että apua on tulossa.

Syntymäpäivien sankarittaren isä karautti siis traktorin käyntiin  ja tuli hinaamaan autoani. En loppujen lopuksi tiedä kumman isännän traktori se oli koska hänen lisäkseen paikalle myös käveli vanhempi isäntä. Yhteistoimin ja traktorin avustuksella,  saimme  auton helposti nykäsemällä  pois ojasta. Onni tietysti onnettomuudessa, että me molemmat olimme kunnossa.  "Hieman" kuitenkin posket punoittivat, kun kiittelin näitä upeita apureita. 
Mietin mitä olisi tapahtunut, jos olisin ollut Helsingissä vastaavanlaisessa tilanteessa? Sielä ei kyllä varmaankaan ihan joka naapurilla ole omaa traktoria.. Sielä olisin kökkinyt ojassa, ellei joku ystävällinen city maasturi olisi auttanut.
Kotiin päästyäni soitin toisen tyttäreni kaverin äidille. Hänen miehensä tarjosi myös minulle veto-apua, mutta silloin oli jo traktori matkalla. Nyt kysyin soittamalla, voisiko tyttöni päästä heidän kyydissään kotiin ja se kävi mainiosti. 
Meille tuli myös yökyläilemään yksi kaveri ja onneksi hän pääsikin omalla kyydillä.
Kyllä täällä maalla on mukavaa ja avuliasta porukkaa :)

Polkemista joulukuussa

Pimeetä on ollut koko joulukuun. Synkkää, kun ei ole lunta. Voisin tietysti lähteä mukaan laulamaan valituskuoroon, mutta en tällä kertaa..
 Itse olin pomppimassa innossani ulos tänään, lämmintä ja sateetonta! Ihanaa, pääsee fillaroimaan! Voihan sitä harrastaa huonolla ilmalla sisällä kuntoilua, vaikka meidän kellarissa olevassa kuntosalissa. Sisällä punttien nostelu ei vaan ole yhtä siistiä, kun ulkoliikunta. Sisäliikunnasta eniten mua sykähdyttää tanssiminen tai sitten punttis treeni pitää tehdä hyvän musan soidessa.

Parasta  on ulkoliikunta. Tänään tuntui vielä erityisen hyvältä, ihan kuin lahjana aurinko vilkutteli pilven lomasta! Ihan mahtavaa! Lumien sulattua ja sateiden jälkeen on ihan mahtava happi täällä landella.
En pohdiskellut mitään erityistä, yritin vaan nauttia hetkestä! Sitten jos se talvi sieltä oikeesti tulee, niin mielellään kunnon talvi! Kunnon pakkanen ja lunta, ei pliis tota loskaa.
Sitä kunnon talvea odotellessa, nautin täysillä harvinaisista joulukuun fillarikeleistä!

Rakastatko itseäsi?

Otin viime keskiviikkona irtioton omista rutiineistani ja lähdin käymään kaupungilla.  Lähdin aamusta liikenteeseen ja saavuinkin jo Helsinkiin ennen kello yhdeksää.
Tapasin halauksien verran siskoani ja sain häneltä kyydin Pasilaan. Aivan entisillä huudeilla ollessani oli tietysti pakko mennä morjenstamaan työkavereitani.
Oli aivan ihanaa nähdä kaikkia pitkästä aikaa! Parit onnen kyyneleet tuli vaihdatettua, puolin ja toisin. Ajattelin aamusta miten saa päivän kulumaan Helsingissä? Junani Tampereelle lähtisi vasta puoli kolmelta, se osoittautui turhaksi huoleksi..
 Halailin varmaankin neljänkymmenen kollegan kanssa ja vaihdoin kuulumisia. Yksi ystävistäni innostui tarjoamaan lounaan minulle ja otin sen innolla vastaan. Kun on pääasiallisesti kotona, tulee myös itse tehtyä ruokaa JOKA PÄIVÄ. Kaikki ilmaiset ja muiden tekemät lounaat otetaan innolla vastaan. Päivä hurahti siivillä ja loppujen lopuksi juoksin junalle ja kerkesin nipin napin. Fiilis oli todella loistava. Ihanan vapaa olo, kun juna huristeli ihan aikataulussa. Näin ikkunasta upean auringon laskun ja taivas oli purppurainen.
Välillä tekee vaan niin hyvää lähteä aivan yksin seikkailemaan. Yksin matkatessa saa antaa ajatusten kiitää vapaina junan kanssa kilpaa. Luin myös kirjaa eteen päin.
Saavuin Tampereelle aikataulussa ja tapasin uuden tuttavuuteni. Kävimme ennen varsinaista vertaistukiryhmän tapaamista kahdestaan kahvilassa.
Kerrankin keskustellessa toinen ymmärsi tarkalleen, miltä asiat tuntuivat. Samat hoidot, leikkaus, toipumiset, ravitsemus ja ajatukset!! Aivan uskomaton kohtaaminen! Aika riensi taas ja menimme tapaamaan tukiryhmää.
Tukiryhmässä oli erilaisia tarinoita, toisten tukemista ja tiedon jakamista. Suosittelen tukiryhmiä kaikille syöpäsairaille ja heidän läheisilleen! Sieltä saa tietoa kaikesta maan ja taivaan välillä mm. saattohoidoista, tukihoidoista, kuntoutuseläkkeistä, kokemuksista ja kaikesta mistä osaa kysyä. Tampere on hiukan pitkällä itselleni (n.180km päässä kotoa) mutta sain sellaisen tunteen, että nyt on vaan mentävä. Enkä kadu yhtään.
Lähdin matkaamaan illasta Pendoliinolla takaisin Helsinkiin ja syvennyin lukemaan kirjan loppuun.
Kyseessä ihmeellinen kirja: Kuolema antoi minulle elämän, kirjoittanut Anita Moorjani. Sain suositukset kirjaan ystävältäni ja se oli todella sykähdyttävä.
Kirja kertoo intialaissyntyisestä naisesta, joka sairastaa neljä vuotta syöpää. Hän kokeili kaikkia mahdollisia hoitomuotoja etsien epätoivoisesti parannusta. Kun Moorjanin elimet lakkasivat neljän pitkän syöpävuoden jälkeen toimimasta, hän siirtyi epätavalliseen kuolemanrajatilaan, jonka aikana hän ymmärsi synnynnäisen arvokkuutensa ja sairautensa perimmäisen syyn. Moorjanin palatessa tajuihinsa, hänen kuntonsa koheni niin nopeasti, että hän pääsi sairaalasta muutamassa viikossa. Syövästä ei ollut enää tietoakaan.
Kirjan sanoma oli, että jokaisen tulisi lakata pelkäämästä kuolemaa ja rakastaa omaa synnynnäistä suurenmuuttaan, "rakkautena olemista". Kuulostaa helpolta? Mietin omalta kohdaltani, miten olen vuosikaudet aina ajatellut ensin muita ja sitten vasta viimeiseksi itseäni.
Miten sitä aina laittaakin kaikkien muiden tarpeet omien edelle? Minulla varsinkin oman lapsen etu on aina mennyt minun halujeni ja menojeni edelle. Tottakai lapselle pitää antaa aikaa ja näin kuuluukin olla, mutta itsellekin pitäisi nipistää aikaa? Edes tunti kerran kuussa? Töissä ollessani nipistin noin kolme päivää vuodessa omaa aikaa, kun treffasin kavereitani.

Ei mikään ihme että tulin sairaaksi! Näköjään minut piti lyödä tajuttomana maahan ennen kuin ymmärsin katkaista oravan pyörän!
Olen löytänyt itsestäni aivan uuden syvyyden tämän sairauden saatuani. Kaikki pintaliitäjät ja paskan jauhajat ovat saaneet jäädä.
Muistan ajatelleeni kerran turhamaisuutta sädehoidon aikana odotustilassa. Kaikissa lehdissä oli isot otsikot: Kuinka laihdut viisi kiloa? Näytä nyt kymmenen vuotta nuoremmalta!
Kaikki artikkelit ja jutut olivat loppujen lopuksi ihan samaa huttua.. Otinkin sitten monesti oman kirjan mukaan tai keskityin juttelemaan ihmisten kanssa.
Olen koko sairauden ajan keskittynyt ensimmäistä kertaa elämässäni ajattelemaan itseäni ja jaksamistani. Olen alkanut kuntoilemaan, tavoitteena voida mahdollisimman hyvin. Paskat ulkonäöstä! Olen myös tehnyt ravintoremontin, tässäkin tähtäimessä hyvä olo! Ruokavaliossani ei ole mitään kevyt tuotteita! Kaikki mahdollisimman luomua ja mielellään itse kasvatettuna! Olen kuunnellut myös intuitiivisesti kehoani, kyllä se kertoo jos jotain puutetta on.
Olen myös miettinyt rakastanko tänään, tässä hetkessä itseäni? Olenko tyytyväinen itseeni sellaisena kuin olen vai yritänkö aina vaan täyttää muiden antamat raamit, todellisen itseni unohtaen? Olenko vasta sitten riittävän hyvä,  kun olen saanut paremman aseman töissä tai kun olen lukenut uuden korkeamman asteen tutkinnon? Tiputtanut kymmenen kiloa painosta?
Vai rakastanko itseäni juuri sellaisena kuin olen.

Ensimmäinen joulukuuta

Heräsin tänään aivan uskomattomalla fiiliksellä. Takana mahtava viikonloppu! Treffasin hyvää ystävääni ja luin eilen ihmeellistä kirjaa. Kerron kirjasta lisää, kun saan luettua sen loppuun saakka.

Tilasin eilen myös junaliput valmiiksi keskiviikolle, jotta en viime hetkellä muuttaisi suunnitelmia. Odotan innolla reissua ja todella mukavaa mennä Tampereelle tapaamiseen.

Oletko saanut lisää virtaa teksteistäni? Suosittelen silloin lukemaan myös kahta erilaista, mutta hyvin samanlaisia ajatuksia omavaa bloggaria:
http://www.karitaaaltonen.fi/uskalla-parantua-blogi
https://aivoreika.wordpress.com

Jokainen päivä on, kuin avaisi joulukalenteria: Koskaan et tiedä mitä luukusta löytyy!
Into piukassa nauttimaan joulukuusta!

Itsekkyys

Onko ystävä piirissäsi sellaisia henkilöitä, jotka julistavat olevansa hyviä ystäviäsi? Tosi paikan tullen, eivät sitten vastaakkaan puhelimeen tai tekstiviestiin? Minulla on. Olen miettinyt mistä se johtuu? Tiedän soittaessani jo, että ei se kuiteskaan vastaa. Laitan tekstiviestin perään (täynnä hymiöitä) Halusin vaan vaihtaa kuulumisia, voidaan soitella, kun sulla on parempi hetki.
Mitään ei kuulu. Kertooko se jotain minusta? Vai siitä "ystävästä". Miten paljon vie energiaa laittaa viesti: Hitto, että on paska päivä! Soitellaan ensiviikolla! Tai soittaa sillä seuraavalla viikolla, että sori unohdin koko viestin..
Mielestäni on vaan super itsekästä olla laittamatta mitään. Itse vastaan aina kaikkiin viesteihin, vaikka olisi kuinka pääkipua tai vitutusta. Itselle jää vastaamattomuudesta todella hölmö olo. Merkkaanko todella niin vähän, että en ole ansainnut edes viestiä. Minusta se vastaamattomuus merkkaa juuri sitä! Minulla on paljon ystäviä ja paljon myös hyviä ystäviä, jotka vastaavat puhelimeen.
Siksi monesti mietinkin, että miksi vaivautua edes? Miksi laitan viestiä, jos toinen ei viitsi vastata? Miksi hakata päätä seinään?
Silloin kun sairastuin,  kerroin asiasta julkisesti. Sain sadoittain viestejä, missä kysyttiin vointiani. Tuntui todella oudolta vastailla sellaisten ihmisten kyselyihin, jotka eivät ennen sairauttani olleet huolissani voinnistani. Päivitin leikkauksen jälkeen viestin, että kaikki meni hyvin. Monet tiedustelut loppuivatkin siihen. Mielenkiinto ei ollut aitoa, koskien minua, vaan sairauttani..
 Toki sain myös viestejä sellaisilta ystäviltä kenen kanssa en ollut pitänyt yhteyttä vuosiin, mutta heistä tulikin minulle mahtavia tukipilareita. Niitä todellisia ystäviä.
Muistan myös yhden puhelun, minkä soitin heti leikkauksen jälkeen. Keskustelin ihan normaaliin, minulle ominaiseen tyyliin. Naureskelin ja heitin herjaa. Toisessa päässä oltiin todella hämmentyneitä. Tähän hämmennykseen tokaisin, niin, eivät ne mun huumorintajua saaneet kuitenkaan leikattua pois..

Toinen esimerkki toisesta äärilaidasta on oma siskoni, sekä oma äitini. Olenkin siitä jo aiemmin kirjoittanut, mutta heille olen vaan niin äärimmäisen kiitollinen.
 Viimeksi tänään puhelimessa annoin palautetta siskolleni, miten en olisi tässä ilman häntä. Hän on ollut terapia istuntoni, vitamiinin toimittaja ja tiedon antaja. Hän kävi kaivamassa minulle yhden selviytyjän kirjan, kun sitä tarvitsin ja antoi voimaa.
Toinen tukipilarini on ollut lähellä asuva ystäväni. Hän on lähtenyt lääkärikäynneille ja  hän muun muassa odotti neuropsykologin käyntini ajan(3h!!) aulassa. Hän on myös ystävä, kenen kanssa juttelen päivittäin.
Hänen takiaan meinasin perua ensi viikon vertaistuki tapaamisen, koska olen lupautunut menemään vuorostani hänen kanssaan kuulemaan lääkärin lausuntoa! Sain kuitenkin järjestettyä niin, että pääsen menemään molempiin.  Kun on tahtoa niin asiat saa aina mielestäni järjestettyä.
Minulla on myös paljon ystäviä, jotka asuvat pääkaupunki seudulla ja heitä luonnollisesti tapailen harvemmin. Hyvät ystävät ovat kuitenkin mielestäni sellaisia kenen kanssa voi olla pidempäänkin juttelematta ja jatkaa juttua siitä mihin viimeksi jäätiin.
Hyvät ystävät vastaavat puhelimeen ja viesteihin.

Vertaistukea

Hyvillä filliksillä aloitin eilen aamun ja mantrana hoin itselleni, että tästä tulee hyvä päivä.  Päätin vihdoin ottaa yhteyttä ihmiseen, ketä on kokenut myös aivokasvaimen.
Sain hänen yhteystietonsa ystävältäni, heti kun olin sairastunut. En kuitenkaan koskaan tarttunut luuriin. Mietin fiksusti, että en halua aiheuttaa lisää harmia kyseiselle henkilölle. Nyt kun vointini on hyvä, olin vihdoin valmis soittamaan ja vaihtamaan ajatuksia.
Laitoin viestin matkaan ja lähdin polkemaan pyörällä. Keli oli mahtavan happirikas ja kuin tilauksesta aurinko pilkotti pilven takaa. Valo sähköisti koko kropan ja sain ekstra puhtia polkemiseen. Olin jo 14 km matkannut, kun huomasin viestin. Päätin soitella heti kotiin päästyäni.

Kävin paikallisessa luontaistuote kaupassa ja vaihdoin ajatuksia kauppiaan kanssa. Todella upea uusi tuttavuus! Ihanaa tavata niin työlleen omistautunut asiakaspalvelija!  Suomessa on paljon pieniä yrittäjiä, jotka todella tekevät työtä koko sydämellään. Sain ostettua suihkautettavaa d-vitamiinia ja toista ravintolisää. Käynnillä saa aina tarkat ohjeet miten tuotetta tulee käyttää, sitä ei saa internetistä! Käynnistä jäi niin hyvä mieli, että hymyilin koko kotimatkan.
Kotona tartuin puhelimeen ja soitin. Keskustelu oli todella positiivinen, innoittava ja hyvin vapauttava! Harmittelen näin jälkikäteen, miksi en ollut ottanut jo aiemmin yhteyttä! Keneltä muulta voin saada niin hyviä vinkkejä selviytymiseen, kun toiselta selviytyjältä? Etsin itse tietoa oikeasta ruokavaliosta ja keinoista selviytyä. Oma siskoni jaksoi aina tehdä yötä myöten tutkimusta, mistä saa parasta tukihoitoa. Olisin varmasti monella tapaa päässyt tilanteista helpommalla, jos olisi ollut tukena henkilö, joka on jo kokenut samat asiat.
Sovimme tapaamisen Tampereelle ensi viikolle ke 3.12.2014 ( Hämeenkatu) tarkistan vielä tarkemman osoitteen ja kellon ajan. Tapaamme ensin kahdestaan ja menemme sitten yhdessä avoimeen vertaistukiryhmään käymään.
Asun itse 140km päässä Tampereelta, mutta sain järjestettyä kalenterin niin, että pääsen lähtemään. Omalla autolla en uskalla lähteä ajelemaan, mutta menen junalla. Odotan innolla tapaamista on todella mukava päästä treffaamaan :)

Kiltin tytön syndrooma

Annoin eilen lenkillä ajatusten mennä omaa rataansa. Se on monesti puhdistavaa ja poistaa stressiä elimistöstä. Välillä ajattelen tietoisesti ja sopivan musiikin avulla tappavani syöpäsoluja, jotka ovat uskaltaneet tulla ilman lupaa aivoihini.
Näin yhden dokumentin missä tutkittiin mielen voimaa parantamisessa ja siinä huomattiin ihan selkeitä eroja ihmisillä, jotka todella keskittyivät hoitelemaan tautiaan ja halusivat parantua. Taudin tappaminen ajatuksen voimalla ei maksa mitään ja itselle tulee siitä voimakas olo.
 Aloin myös miettiä otanko mukaan sauvat seuraavan kerran kävelylenkille.
Vyöhyketerapiassa ollessani, minulta lähti kehossa liikkeelle tiedostanattomia tukahdettuja tunteita. Ne tuntuivat ensin möykkynä ja painona kehkoissa. Seuraavalla kerralla paine oli kurkussa, ne pyrkivät tulemaan tietoisuuteen. Sain kuulla vyöhyketerapeutiltani, että paras keino on tuoda ja viedä tukahdetut tunteet pois elimistöstä iskemällä ne käsien kautta pois. 
En ole mitenkään väkivaltainen ihminen. En voi katsella mitään sotaelokuvia tulematta ihan älyttömän huonovointiseksi.

Olen kokeillut erilaisia keinoja käyttää voimaa. Olen hakannut kirveellä puita kotona ja silpunnut oksia hakkuriin. Siinä voi myös ajatella silppovansa huonoja ajatuksia. Tehokkain tapa olisi varmaankin hakata nyrkkelysäkkiä.. En tiedä olisiko minun juttuni. Uskon että ihmisillä,jotka tuolla kaupungilla hakkaavat nakkikiskan jonoissa humalassa ihmisiä, on paljon niitä tukahdettuja tunteita.
Muistan joskus nuorena, olessani nuoriso teatterissa oppineeni huutoa. Siinä ihan konkreettisesti huudetaan ihan täysiä. Se on myös puhdistavaa.
Minulle on paljon helpompaa puolustaa ja puhua jotain positiivista, kuin sanoa jotain negatiivista asiasta. Toisin sanoen nielen paljon paskaa muilta ja tukahdutan paljon omia tunteitani.

 Tytöille opetetaan pienestä pitäen olemaan kiltisti ja kuuntelemaan. Siinä sitten oppii pikkuhiljaa tukahduttamaan omia tunteita ja elämään niin kuin muut haluavat. Uskon että tukahdetut tunteet tekevät myös sairaaksi ja olen päättänyt alkaa työstämään myös niitä.
Mietin myös miten itse kasvatan omaa tyttöäni? Yritän saada häntä kertomaan, joka päivä mitä koulussa on tapahtunut ja kenen kanssa on leikkinyt. Kouluissa on niin paljon kiusaamista, henkistä ja fyysistä. Haluan olla läsnä ja opettaa, että asioista voi ja pitää puhua.
Mietin mistä aloitan? Käynkö ensin kajauttamassa oman tuskan huudon tuolla Pilpalan metsässä.

Kuvataidetta

Pääsin tänään ihailemaan upeaa taidetta ja vielä ihan ilmaiseksi. Oppaaksi tähän taiteen ihmeelliseen maailmaan sain rakkaan kahdeksen vuotiaan tyttäreni.
Heillä on ollut koulussa kuvataide kerho ja ovat syksyn ajan tehneet töitä erilaisia tekniikoita käyttäen. Tekniikoiden lisäksi he olivat opiskelleet eri taiteilijoista.
Heti, kun astuin ovesta sisään minua tervehti iso muumin kuva. Seinälle oli tehty myös kokonainen muumimailma asuikkaineen ja taloineen.
 Lasten jumppasali oli myös muuttunut taidenäyttelyksi. Mitkä värit ja mikä energia! Tuli välittömästi hyvä mieli värien kirjosta ja ihanista maalauksista. Töissä huokui lapselle ominainen innokkuus ja vallattomuus! Oli uskallettu olla luovia ja nähty uusia näkökulmia taiteeseen.

Meidän aikuisten pitäisi ottaa monesti mallia lasten luovuudesta ja taidosta heittäytyä tekemään jotain uutta. Lapsi ei mieti ennakkoon, että ei tämä onnistu.
Hän ottaa siveltimen pieneen käteen ja alkaa maalaamaan.

Antamisen iloa

Miten helppoa on tuottaa toiselle hyvää mieltä ja jakaa positiivista energiaa. Välillä riittää, kun hymyilee vastaantulijalle tai toivottaa mukavaa päivää kassa neidille.
Näin joulun alla ihmiset hikoilevat miettiessään joululahja budjetteja. Rahaa tarvittaisiin tonneittain tai olisiko sittenkin jotain mitä voi antaa ilman rahaa?
Vein tänään tyttäreni yökyläilemään kaverille ja kaverin äiti on myös minun rakas ystäväni. Ystävä on ollut viikon kipeänä ja mietin miten voisin häntä piristää.
Muistin eilen tyttäreni kanssa leipomani kaurakeksit ja ajattelin paketoida ne nätisti sellofaaniin. Mietin mitä muuta voisin laittaa? Kääräsin matkaan myös kasan kynttilöitä ja kapusin vintille hakemaan lisää inspiraatiota.
Omistan kasan kirjoja ja ajattelin kierrättää yhden "aivot narikkaan kirjoista" suoraan romantiikan mestarilta eli Nora Robertsilta.

Mukaan kirjoitin kortin ja paranemiseen kannustavan runon:
Rakas ystävä,
Nyt on levättävä,
Lämmintä juomaa nautittava,
Romantiikkaa ilmaan luotava,

Pane kynttilät palamaan ja
mene tiiviisti peittoa halaamaan,
Jos miestä ei kotona näy,
Mielikuvituksiin kiireen vilkkaa käy,
TAI jos yhtään ei kiinnosta seksi,
Ota ohesta yksi keksi.

Sain palkinnoksi makoisat naurut, halauksen, hyvän tuulen ystävälle sekä itselle.
Runon kirjoitus tai kiitoksen lausuminen ei maksa paljon, silti sillä saa annettua hyvän mielen ystävälle ja itselle.

Virtaa marraskuuhun

Olen harjoitellut tänä syksynä erilaisten smoothien tekemistä. Osasta on tullut herkullisen makuisia ja osasta karmeaa oksennuksen makuista tahnaa. Kokeilemalla oppii tekemään ja haluan rohkaista kaikkia kokeilemaan.
Smoothien tekeminen on nopeaa ja hauskaa. Teen juomaa reilusti, jotta sitä on kaapissa valmiina kun tulen vaikka fillarilenkiltä kotiin. Harjoituksia olen juonut pääasiallisesti itse, mutta olen yrittänyt myös saada muut perheenjäsenet innostumaan.

Laitan alle pari suosikki vaihtoehtoani.
Oma aamuni alkaa monesti vihersmoothiella (tämän olen jo aiemminkin laittanut):

Lehtikaali smoothie
5dl soijamaitoa
2-3cm palanen inkivääriä
10 cashew pähkinää
Puolikas tai kokonainen banaani
Lehtikaalia kaksi isoa lehteä
Kaikki blenderiin ja paras päivän aloitus on valmis.

Toinen aamuun sopiva smoothie, mikä on maistunut myös minun 8v. tyttärelle:

Marja smoothie
5dl soijamaitoa
2dl mustikkaa
2dl mansikkaa
2cm inkivääriä
Puolikas tai kokonainen banaani
Ripaus mehiläisen siitepölyä (Loistava luonnon monivitamiini.Kannattaa aloittaa pienellä määrällä, voi aiheuttaa allergiaa).
Kaikki tehosekoittimeen ja hetkessä hyvää.

Välistä olen myös laittanut hieman maca-jauhetta molempien juomien joukkoon.
Hyviä rasvoja kaipaavalle suosittelen mukaan myös kypsää avocadoa.
Tirskautuksella sitruunaa saa raikastettua smoothien makua.

Soijamaidon voi myös korvata ihan tavallisella maidolla tai vaikka vihreällä teellä. Välillä olen marjojen kanssa käyttänyt myös luonnon yogurttia ja pähkinöitä.
Tyttärelleni tehdessä olen lisännyt enemmän banaania ja välistä esim. vanilja uutetta.

Proteiineja saa tarvittaessa lisäämällä rahkaa juomaan. Juomiin voi tehdä muutoksia tilanteen mukaan. Muutosta makuihin saa käyttämällä esim; päärynöitä, omenoita, mysliä, hiutaleita, mehuja, kookosmaitoa vain taivas on rajana.

Olen tilaillut lisää kaappiini erilaisia super foodeja, uusimmat ovat testissä:
Vehnänoras-jauhe
Spiruliina
Alfalfa
Käyn monesti ostamassa vitamiinit pieniltä luontaistuote kaupoilta, sillä haluan tukea pieniä yrityksiä. Välillä tilaan suoraan netistä. Vehnänoras-jauheen, mehiläisen siitepölyn ja spiruliinan ostin netistä, luomulaatuisena ohessa linkki: http://www.olivian.fi/
Nämä luonnon vitamiinit antavat varmasti puhtia päivään ja selättävät marraskuun sairastelut :)

Neuropsykologi

Pyysin lääkäriä järjestämään itselleni tapaamisen neuropsykologille. Halusin tietää miten pahasti aivoni ovat kärsineet leikkauksesta ja kemoterapiasta. Sain kutsun postissa jo yli kuukausi sitten ja siinä oli erikoiset ohjeet. Ole raittiina vähintään kuukausi ennen tapaamista ja otan silmälasit mukaan. Kutsussa pyydettiin myös varaamaan tapaamiseen aikaa kahdesta kolmeen tuntia.

Mielikuvitukseni sai taas siivet. Näin itseni vastaanotolla foliohattu päässä, missä olisi erilaisia johtoja. Psykologini oli mielessäni mies, jolla oli pienet nenän päällä olevat silmälasit ja läpi tunkeva katse. Joutuisin tekemään kaikenlaisia testejä ja tunsin pakokauhun nousevan pintaan. Mihin hittoon olen taas itseni luvannut?
Yritin rauhoittaa laukkaavaa mieltäni. Menin kävelylle ja aloin tehdä erilaista mielikuva harjoitusta. Kävin viime keväänä ystäväni valmennuksessa, missä harjoittelimme erilaisia lääkäri kohtaamisia ja sain niistä todella paljon apua. Lisää Anusta ja valmennuksista osoitteesta: http://www.sydantaseuraten.blogspot.fi/ Palautin harjoitukset mieleeni ja sain rauhan.
Hyvä ystäväni lähti mukaani. Pääsin psykologin juttusille ja hän ei ollut lainkaan pelottava. Kyseessä oli suunnilleen saman ikäinen nainen kuin minä ja hän oli asiallisen rento.
Alku haastattelu meni jutustellen ja huomaamatta hän keräsi tiedot ylös. Seuraavaksi hän kertoi millaisia kokeita tulisi tekemään.
En tulisi saamaan foliohattua päähäni. Kyseessä olisi kirjoitus tehtäviä, minkä joukkoon tulisi kuuntelu tehtäviä. Joukkoon mahtui myös yksi palikka testi.
Kokonaisuudessaan tilaisuus kesti kolme tuntia, mutta ei ollut lainkaan niin kauhea kokemus. Sain selityksen moneen minua vaivanneeseen asiaan ja sain todella hyviä vinkkejä arjen pyörittämiseen.
Olin pitänyt itseäni myös laiskana, kun väsyin aina niin kovasti päivän puuhailuista. Hän sanoi, että aivoissani tehdyn leikkauksen myötä hermoradassa on tapahtunut muutoksia. Lyhyesti sanottuna minulla menee tästä johtuen paljon enemmän energiaa normaaliin miettimiseen ja toimimiseen.
Aivoille on ehdottomasti annettava tilaa toipua ja levätä välissä. Haaveilen edelleen uuden opiskelusta, mutta tulimme kokeiden perusteella siihen tulokseen, että en ole siihen vielä valmis.
Hermoratoja ei valitettavasti voi korjata, mutta keinoja niiden kanssa elämiseen löytyy. Neuropsykologin luona kannattaa ehdottomasti käydä, eilen ei ollut yhtään hullumpi päivä :)

Lepoa

Olen aina ollut kova touhuilemaan ja arvostan saman henkisiä ihmisiä.
Olen ihminen, joka on tottunut tekemään ahkerasti aina töitä ja jatkanut kaikilla lomilla talon remontointia ja siivouksia. Minulla  on välistä ollut vaikea pysähtyä.
Järkyttävissäkin päänsäryissä viime syksynä raahasin itseni liikenteeseen, en voinut antaa periksi. Samalla tapaa ennen sairauden diaknoosia heräsin, joka ikinen arki aamu kello viisi ja lähdin 75 km matkan töihin ja illasta 75km takaisin.
Kotona olin klo 18.00 hujakoilla ja tiedossa oli kaikki kotihommat. Tein tätä samaa oravanpyörää 10 vuotta.
Viimeisin vuosi ennen kun sain epilepsia kohtauksen, oli raskain. Heräsin monesti jo aamusta päänsärkyyn ja jouduin todella tsemppaamaan itseäni, että jaksoin lähteä töihin. Väsymys oli myös ihan omaa luokkaansa ja ihmekö tuo, kun puolet aivoista oli turvoksissa..

Olen yrittänyt opetella rauhoittumaan ja nauttimaan hetkestä. Tässä elämän tilanteessa minulle on annettu lahja. Saan tarvittaessa pötkähtää sängylle ja ottaa vaikka päivällä pienet torkut. Voin halutessani ottaa kirjan ja lukea sitä viltin alla. Kerrankin on aikaa katsoa telkkaria, ilman huonoa omaatuntoa. Omatunto on kuitenkin touhuilu asennossa.
Voin vain sanoa, en ole koskaan ollut niin kiireinen, kun sairausloman aikana. Olen urheillut päivittäin, kertaakaan en ole ottanut päiväunia tai tarttunut kirjaan. Telkkaria en ole myöskään ehtinyt katsomaan.. 
Yritän ottaa levon tavoitteeksi ja ottaa kissastani mallia!

Omassa kolossa

Kellon piipittäessä tänään 7.15 teki mieli vaan ryömiä takaisin lämpöisen peiton alle. Kellon sitkeästi jatkaessa piipitystä, heitin kuitenkin paljaat varpaat kylmälle lattialle ja tassuttelin sammuttamaan hälyytyksen.
Tiedossa oli perus arkiaamu ja rutiinitoimineen. Aamujen pimentyessä ja ilmojen kylmentyessä tekisi vaan välillä mieli mennä talviunille. Olen kateellinen karhuille omasta kolosta, mihin ne kömpivät kylmän tullen. Miten mukavaa olisi vaan välistä nukkua talven yli ja herätä keväällä?

Tyttäreni meni omin jaloin tänään kouluun ja jäin yksin nauttimaan aamukahvistani.Pikkuhiljaa aloin tehdä listaa kaikesta kivasta, mitä talvella voi tehdä. Katselin ulos ikkunasta ja kuin tilauksesta hennot hiutaleet rupesivat leijailemaan ilmassa. Kaunista! Hämärtyvissä aamuissa ja illoissa on oma talven taikansa. Tunnelmoida voi ihanilla kynttilöillä ja erilaisilla kausivaloilla.
Rupesin miettimään parhaita syksyjäni. Mieleen tuli eräs syksy, milloin ei satanut paljon lunta, mutta tuli pakkasta. Saimme silloin nauttia luistelusta viereisellä lammella. Luistelu on talvilajeista ehdoton suosikkini ja hiihto toinen.
Hiihtämistä inhosin monta vuotta, johtuen lapsuuden traumoista. Hiihtäminen tarkoitti aina verenmaku suussa puuskuttamista ja kilpailua. Olen kuitenkin löytänyt lajin uudestaan ja nautin omaan tahtiin lykkimisestä.
 Olen virittänyt taas itseni talvitunnelmiin ja alan ihan oikeasti odottaa sitä oikeaa talvea.
Villasukat jalkaan ja aletaan sisustamaan omaa koloa talvikuntoon!

Tahdosta kiinni

Aloin keväästä pyörittelemään mielessäni uuden urheilulajin aloittamista. Asumme täällä Pilpalassa, mistä lopetettiin "Joka naisen jumppa" . Jumppalle ei valitettavasti löytynyt vetäjää.
Lähin jumppa paikka on 12km päässä eli edes takaisin matkaa kertyy vähintään 24km.
Olinkin jo viime syksystä aloittanut kuntoilun kävelyn merkeissä, mitä voi harrastaa myös Pilpalan perukoilla.
Kyllästyin kuitenkin samoihin lenkkeihin ja kaipasin lisää vauhtia. Kaivoin varaston perukoilta hämähäkin seittien ja pölyn alta vanhan menopelini. Tällä vauhtiviivaisella polkupyörällä on värikäs historia.

Sain pyörän lahjaksi äidiltäni, kun olin noin viisitoista vuotias. Äiti vannotti minulle, että pyörä on vietävä jokainen ilta pyörävarastoon. Vein kiltisti pyörän varastoon, kunnes eräänä iltana tulin ystäväni luota rättiväsyneenä. Pyörä jäi telineeseen, mikä oli ikkunani alla.
Olin aamusta lähdössä kouluun ja kummastelin, kun pyörää ei löytynyt. Se oli varastettu. Vakuutuksesta en saanut penniäkään, koska pyörässä ei ollut vakuutuksen hyväksymää lukkoa.
Monta vuotta kului ja unohdin koko pyörän. Ihmeekseni poliisi kuitenkin soitti minulle, että pyöräni on löydetty. Pyörän runkoon on merkattu henkilötunnukseni ja sillä pyörä osasi tulla kotiin. Polku kaverini oli hieman reissussa rähjääntynyt, mutta olin positiivisesti yllättynyt pyörän paluusta.
Keväästä sitten aloin ensin tekemään pieniä lenkkejä. Talven kävelylenkit eivät auttaneet, pylly oli aivan mega hellänä ekojen reissujen jälkeen. Päätin kuitenkin sitkeästi lähteä eteenpäin. Mieheni huolsi vanhan menopelin ja kokeilin aina vaan pidempiä lenkkejä.
Ennätys lenkki mitä olen useampaan kertaan pyörräillyt on 32km. Olen pyöräillessäni ajatellut, että vanha pyöräni ajaa saman tehtävän kun uudet.
Kuntoilu ei ole vehkeistä kiinni, vaan siihen tarvitaan tahtoa!
Puhtia reisiin ja polkemaan! Vastatuuli tekee vahvaksi!

Väriä elämään

Syksy puskee tuulineen niskaan ja lehdet varisevat vauhdilla oksilta. Pikku hiljaa hiipii vuoden pimeinen aika ja lokakuun loppupuoli.
Ihmiset vetävät harmaan naaman maskiksi ja naamioituvat harmaassa roikkuvassa ilmassa, harmaana roikkuviin vaatteisiin.
Ei! Tänä vuonna ei aloiteta marisemaan miten on tylsää, kun on syksy, vaan taistellaan ankeutta vastaan. Kaapista ei aamulla repäistä kaikkein mustimpia vaatteita, niin kun oltaisiin hautajaisiin menossa.

Kaapista otetaan hauskimman ja reteimmän väriset releet. Niin paljon väriä, että silmiä särkee. Kasvoihin lisätään punaa pienellä lenkillä ja vastaan tulijoille voi hymyillä ja tervehtiä. Kokeilkaapa. Vastauksen saa ainakin täällä Pilpalassa joka kerta.
 Minut tunnetaan kylillä sinä ihmeellisenä oranssisena pilkkuna, mikä viilettää aina naama punaisena fillarilla pitkin ja poikin Pilpalan metsäteitä.
Antakaa sisäisen lamppunne syttyä syksylle ja unohtakaa synkistely.
Syksy ja what a feeling!

Osana luontoa

Kävin alkuviikosta lainaamassa kirjastosta Dan Brownin kirjan Inferno. Kirja herätti paljon ajatuksia ja menetin yö uneni kirjan vuoksi.
Minulla on yleensä niin hyvät unenlahjat, että riittää kun menen sänkyyn ja suljen silmäni. Tällä kertaa homma ei mennyt niin. Rupesin todella miettimään maailman tilaa ja sairauksia.
Aamusta, kun avaa uutiset, sielä kerrotaan miten paljon ihmisiä on kuollut ebola virukseen. Samoissa uutisissa listataan tulivuoren purkauksista, työttömyydestä, eläke-iän nostosta ym. Huonojen uutisten listaa voi jatkaa loputtomiin.
Kiteytettynä ajatellen maailmassa on liikaa ihmisiä ja elämä perustuu kulutukseen. Se ei voi loputtomiin jatkua. Mailmassa on jo nyt liikaa ihmisiä ja luonnon varoja käytetään liikaa.  Seuraavaksi pääsen ajatukseen, miksi mitään ei tehdä? Onko pallo jo pyörinyt lumipallon lailla liian isoksi ongelmaksi? Voiko maailmaa enää pelastaa?
Köyhimmissä maissa ihmiset kuolevat sairauksiin ja nälkään. Länsimaissa on jo pitkään ollut lääkkeet kyseisiin sairauksiin, mutta kalliita lääkkeitä ei voida ilmaiseksi toimittaa kriisi alueille.
Miksi? Jos kaikki köyhät ja nälkäiset pelastettaisiin maailma ylikansittuisi vielä nopeammin. Köyhissä maissa ei ole samanlaista eläke järjestelmää ja sairaanhoitoa ja heillä ainut keino on tehdä taarpeeksi jälkeläisiä ja toivoa, että joku säilyisi elossa ja hoitasi vanhuudenpäivinä. Sen vuoksi voin vain kauhulla katsoa miten kärsimys leviää maissa, missä ihmisillä ei ole varaa hoitaa itseään.
Länsimaissa on rokotukset ja loistava terveyden huolto. Ihmisten eliniän odotetaan koko ajan nousevan. Samaan aikaan tulee myös toinen ennuste: Uusimpien tulosten mukaan, joka kolmas tulee sairastumaan elämänsä aikana syöpään.
Se tulee korjaamaan heikoimmat pois. Syöpä harventaa rivit varsinkin kuudenkympin tienoissa olevista ihmisistä, he eivät kestä rankkoja sytostaatti hoitoja.
Olen lukenut oman syöpäni alettua valtavasti kirjallisuutta ja ottanut asioista selvää.
Syöpää on voitu parantaa jo viisikymmentä luvulla. On olemassa luonnonrohtoja ja ruokavalioita, millä syövän voi selättää.
Kysymys kuuluu: Miksi syöpää ei paranneta? Onko syynä raha? Onko syynä liikakansoitus? Mitä voin itse tehdä? Pienistä puroista syntyy suuria jokia.
Aloitan luonnosta välittämisen omassa elämässä. Sillä voin vaikuttaa myös Afrikassa asuvien ihmisten elinoloihin.
Kierrätän mahdollisimman hyvin kaikki kotonani olevat tuotteet.  Yritän käyttää vaatteet, käyttötavarat ja ravinnon mahdollisimman tarkasti ja ostan vain jos on jotain tarpeellista ostettavaa.
Olen koko kesän viljellyt omaa palstaani ja syönyt siitä kasviksia.
Ostan tuotteet mahdollisimman läheltä.

Lihaa syömme perheessämme, mutta olen sitäkin itseltäni asteittain vähentänyt. Kauppamatkoja suunnittelen etukäteen ja yritän vältää turhaa ajelemista. Välillä käyn polkupyörällä kaupassa, siitä saa samalla hyvän kuntoilun.
On paljon mitä voi tehdä luonnon hyväksi, jos vain haluaa.
Luonnosta pitää pitää huolta ja tieto tulee jakaa muiden kanssa. Luontoa tuhoessa tuhoaa samalla itseänsä. Ravitsemus on monella tapaa avain onnelliseen elämään.

Terveellistä elämää

Yritän jokainen päivä löytää kipinän syödäkseni mahdollisimman ravitsevaa ja hyvää ruokaa. Olen lapsesta asti ollut mahdottoman allerginen ja ramppasin allergia sairaalassa alvariinsa kaikenlaisissa testeissä.
Äitini sai vakuutuksen kautta erityisrahaa vaikean ruokavalion vuoksi. Nopeasti sanottuna olin melkein kaikelle allerginen: eläimet,siitepölyt, kala, äyriäiset, laktoosi, mausteet, kaikki raakana syödyt kasvikset. Lempiruokani oli makarooni maito. Siitä ei mahdottomasti saa vitamiineja.
Kesällä söin jonkin verran mustikoita ja mansikoita. Syksystä nautin omasta omenapuustamme omenoita, vaikka huulet turposivatkin. Sienet ja sipuli olivat inhokkejani, vaikka niitä olisin voinut syödä.
Eniten eläimistä olin allerginen koirille ja kuitenkin meillä oli aina vähintää kolme koiraa kotona. Koirat olivat metsästys tarkoitukseen ja elivät aitauksessa ulkona, mutta aina tilaisuuden tullen kävin ulkoiluttamassa niitä.
Halusin myös kissan meille, se oli kyllä myös sisällä ja minun rakkain kaverini.
Eräänä päivänä tulin kotiin myös marsun kanssa, ystäväni marsu oli saanut yllättäen pentuja. En antanut periksi allergioille, mielummin niiskutin kissa, koira ja marsu kainalossa.
Teininä rupesin kiinnostumaan ravitsemuksesta ja luin kirjallisuutta kasvissyönnistä. Rakastin eläimiä ja minusta tuntui, että söisin omia ystäviäni. Ryhdyin kasvissyöjäksi. Jätin ruokavaliostani kaiken lihan pois, mutta käytin edelleen maitoa ja kananmunia.
 Luin myös siedätyksestä ja siitä miten keho tottuu pienillä annoksilla syötyinä allergisoiviin ruoka-aineisiin.
Viisitoista vuotiaana aloin syömään normaalisti mausteita ja sipulikin alkoi maistumaan. Kasviksista tuli myös herkkuruokaa.
Liha lisää tulehdusta kehossa, joten sen syönnistä luopuminen todennäköisesti helpotti minulla myös allergiat. Nykyäänhän lapsille suositellaan siedätystä, riippuen reaktion vahvuudesta.
Parikymppisenä aloin seurustelemaan ja ryhdyin jälleen pikkuhiljaa käyttämään lihaa ravinnossani.
Ruokavalioni on repsahtanut vuosien kuluessa ja aloin syömään paljon herkkuja, milloin painoni on myös noussut.
Viimeisimpinä vuosina ennen syöpää myös liikunta oli jäänyt minimiin, koska en enää iltaisin raskaiden työpäivien päätteeksi jaksanut lähteä mihinkään.
Uskoisin, että aika monella yli kolmekymppisellä on sama ongelma. Ravinnon huonolaatuisuuden ja liikunnan puutteen vuoksi tulee sairauksia.
Olen vuoden verran kohottanut kuntoani ja raahannut itseni kävelemään raittiiseen ulkoilmaan. Raikas happi auttaa myös kehossa taistelussa syöpää vastaan. Olen jättänyt myös kaikki kovetetut kasvirasvat pois sekä herkuttelun.
Syön kyllä himon iskiessä pari palaa tummaasuklaata päivässä (yli 70% suklaata). Kasviksia olen lisännyt ruokavaliooni parhaani mukaan ja varsinkin kaaleja.

Koko talven lisäsin lautaselle parsakaalia ja nyt kesän lopusta olen ihastunut lehtikaaliin. Lehtikaalissa on aivan valtavasti vitamiineja ja se on miedon makuista laitan oheen linkin mistä voi käydä lukemassa lisää siitä.  http:www.tasapainottajat.com/blogi.php?d=5
Minä olen saanut äidiltäni luomu viljeltyä lehtikaalia ja olen tehnyt siitä superjuomaa. Helppoa ja hyvää sen ohje löytyy aiemmista kirjoituksistani.
Minä en ole pystynyt kokonaan luopumaan kahvista enkä leivästä. Syön kuitenkin niitä suhteessa melko vähän. Välipalaksi teen helposti smoothien, mihin laitan kasviksia. Ruokavalio muodostuu helposti mielitekojen mukaan, mutta yritän pitää sen mahdollisimman alkaalisena, minkä uskon pitävän syövän jatkossakin poissa. Voisin kirjottaa ruokavaliosta vaikka kirjan, mutta laitan tähän väliin yhden mielenkiintoisen linkin: http://www.vinkkilanluomutuote.fi/terveystieto_ravinto.html
Halusin aluksi kertoa, miten vähän olen lapsena syönyt kasviksia ja miten olen opetellut teininä syömään niitä.
Kasvikset jäivät taas vuosiksi pois ruokavaliosta ja tilalle tulivat pastat ja leivät.
Sairastuin vakavasti ja olen taas opetellut nauttimaan raakana vihannekset. Minulle tehosekoitin on ollut oiva apu lisäämään kasvisten määrää päivittäisessä ravinnossa. Sinne saan sujautettua esimerkiksi raakana inkiväärin, lehtikaalit, maca jauheet ja pähkinät. Kolmessa minuutissa juoma on valmis ja minuutissa juotu.
Helppoa ja terveellistä! Jos minä saan kasvikset alas kurkusta, niin saat sinäkin!

Syövästä on mahdollista toipua

Aloin tänään aamusta katselemaan kuvia kännykästäni ja mietin miten kuluva vuoteni on ollut tapahtuma rikas. Olen nauttinut jokaisesta päivästä ja kasvanut ihmisenä.
Muistan nuorempana miten tarkkaa oli ulkonäöstä huolehtiminen ja kuinka roskistakaan ei voinut viedä ulos ennen kun oli laittanut ripsarin silmiin. Nykyään isken lippiksen päähän ja lähden meikittä aamu lenkille.
 Kun kuolemaa katsoo suoraan silmiin, pelko sen kohtaamisesta katoaa. Olen sinut kuoleman kanssa, mutta en anna sille vielä lupaa viedä minua. Haluan elää!! Kipujen ja epävarmuuden keskellä velloessa, täytyy löytää sisältä tahto mennä eteenpäin.
Minulla tahtoa lujitti oma tyttäreni. Antaisin vaikka oman henkeni hänen puolesta! Toivoa voi antaa myös niin monta muuta asiaa. Vaihtoehtoja ovat esimerkiksi: Oma puoliso, tahto saavuttaa vielä jotain tai halu nähdä ja kokea joku eksoottinen paikka.
Varmasti jokaiselta löytyy jotain ja periksi ei anneta!
Silloin, kun on huonnoimassa jamassa, kasvot valkoisena ja oksennus kurkussa, ei halua kuulla säälittelyä! Parasta on kysyä, missä voin auttaa? Monesti apua tarvitsee ihan normaalissa arjen pyörityksessä.
 Itselle korvaamattomana apuna olivat oma äiti ja sisko. Äiti kävi laittamassa ruokaa, kun en itse jaksanut. Hän myöskin auttoi tyttären hoidossa, sekä edelleenkin auttaa taloudellisesti ostamaan ravintolisiä.
Sisko etsi kaiken mahdollisen saatavilla olevan tiedon ravintolisistä ja parhaasta mahdollisesta ravinnosta.
Olen sanoin kuvaamattoman kiitollinen heille molemmille toipumisestani. Ilman heitä, en olisi tässä!
Haluan kuvilla näyttää toipumiseni.
Ensimmäinen kuva on otettu kotona heti, kun pääsin leikkauksesta kotiutumaan. Olin juuri käynyt suihkussa ja takahiukset ovat märkänä, mutta edessä ei ollut hiuksia.
Alempi kuva on otettu tämän vuoden heinäkuussa ja vointi on jo ihan loistava!
Sinäkin pääset päivä kerrallaan eteenpäin ja loistavaan oloon, jos vain haluat!

Virtaa vyöhyketerapiasta

Olin torstaina vyöhyketerapiassa ja haluan jakaa kokemuksen kanssanne. Onko vyöhyketerapia tuttua sinulle? Olin itse kolmatta kertaa hoidossa.
Olen monta vuotta sitten jo lukenut kyseisestä terapiasta, mietin sitä silloin raskauden jälkeiseen turvotukseen. Olin jo katsonut paikan valmiiksi,mihin menen kokeilemaan, mutta se jäi kuitenkin tekemättä.
Sain sitten sykäysen ystävältäni Anulta, joka oli käynyt hoidossa. Näytän tarvitsevan joltain suositusta, ennen kun uskallan mennä kokeilemaan. Hieronta on aina aika intiimiä, joten haluan luottaa minua hierovaan ihmiseen.
Kävimme Annen kanssa ensimmäisellä kerralla läpi millainen elämäntilanne minulla on ja olin silloin juuri lopettanut puoli vuotta kestäneen kemoterapian.
Olen käynyt terapiassa, jotta pääsen puhdistamaan elimistöstäni sitä myrkkyä, mitä olen joutunut syömään.

Esimmäiset vuorokaudet hoidon jälkeen olen ollut todella väsynyt ja olenkin ottanut silloin ihan rennosti. Kolmantena päivänä tuleekin sitten ihan loistava olo ja virtaa löytyy.
Voin hieman avata, miten hoito menee. Hoidossa kiinnitetään pienet magneetit korviin ja ne buustaavat hoitoa vielä pari päivää itse käsittelyn jälkeen. Seuraavaksi pisteitä haetaan jalkapohjista. Hassua, miten jalkapohjaa hieromalla saa väreitä koko kroppa. Rauhoittavan musiikin soidessa taustalla, minulle tulee tunne, että irtoan ajasta ja paikasta.
Seuraavaksi vuorossa on selkä ja niska, missä hierotaan tiettyjä pisteitä. Annella on todella napakka ote ja kyse ei ole todellakaan mistään hiplauksesta.
Hieronta voi avata myös tukahdettuja tunteita. Voi alkaa itkettää tai naurattaa.
Toisen terapia session jälkeen, minun rupesi tekemään mieli valkosipulia. Oli pakko mennä kiinalaiseen ostamaan valkosipuli kana annos ja syödä hotkaisin sen sisuksiini.
Torstaisen hoidon jälkeen, minulta nousi tukahdetut sanat pintaan. Ne nousivat alitajunnastani ja kun sain puhdistettua ne ulos verbaalisesti, oloni oli heti kevyempi.

Yhteystiedot:
Anne Vuotari
Koulutettu hieroja
Vyöhyketerapeutti
Homeopaatti

Sturenkatu 47
00550 HELSINKI
Puh. 0405350161

http://www.kolumbus.fi/anne.vuotari/index.shtml

Kenelle suositten? Ihan kaikille!

Kirjoittamisen tuskaa

Heräsin tänään tarmoa täynnä, hyvin nukutun yön jälkeen. Näin upeaa unta ja tunsin herääväni uudestaan eloon, niin kun tein unessani.
Olen jo pitkään haaveillut kirjoittamisesta. Kirjoitin muistaakseni jo seiska luokalla äidinkielen tunnilla aineen, mitä haluan tehdä isona. Kirjoitin asuvani Ranskassa ja kirjoittavan kirjaa upeassa kaupunki asunnossani.
Vuodet kuluivat ja ajelehdin ihan eri suuntaan haaveistani, kunnes sairaus iski yllättäen vasten kasvojani. Se oli minulle herätys keskittyä sisimpääni ja kuunnella mikä on minun kohdallani elämän tarkoitus.
Jokaisella on joku erityinen kyky, minulla on kyky nähdä asioiden positiivinen puoli.
Olen rämpinyt lapsuudesta asti erilasten ongelmien läpi ja pitänyt pintani. Olen yrittänyt löytää aina pilven hopeisen reunan. Tämän sairauden myötä löysin taas intohimoni kirjoittamiseen.

Intohimoa minulla taitaa olla enemmän kun taitoa, mutta yritän voittaa pelkoni kirjoittamiseen.
Pelkään, että teksti mitä tuotan ei ole tarpeeksi näpsäkkää. Tekstissäni pilkut ovat väärässä kohtaa ja lauseeni ovat ihan liian pitkiä. Tästä johtuen tunnen välillä kirjoittamisen tuskaa. Tunnen myös sisäistä paloa kirjoittamiseen, mikä raahaa minut väkisin koneen ääreen naputtamaan tekstiä, pilkuista piittaamatta.

Sairauden iskiessä otin jälleen tukea kirjoittamisesta. Luontevampaa öiseen aikaan oli kirjoittaa käsin päiväkirjaan. Otin kirjan esille yöllä ja kirjoittamasta käsialasta näkee, milloin on ollut kovimmat kivut. Kirjoittaminen oli minulle keino myös hallita kipua ja poistaa sitä elimistöstä.
Olen tänään ottanut koneen taas esille ja poistanut häiriötekijät. Kissat päästin ulos, lapsen saatoin kouluun ja telkkarin laitoin kiinni. Nyt on loistava hetki aloittaa.
Alan kirjoittamaan kirjaani.
Mistä sinä unelmoit? Unelmat rakentavat sillan huomiseen.

Vilustumista

Syksy on jälleen hiipinyt arkeen sateineen ja niin on myös kaikenmaailman flunssa taudit.
 Tyttärelläni nousi kuume viime sunnuntaina ja nuha iski täysillä päälle. Annoin ne perinteiset flunssa lääkkeet: mummin tekemää herukka mehua ja panadolia. Samoin äidin reseptissä oli lepoa ja rakkautta.

Luin jokunen aika sitten sellaisesta viher-smoothiesta, mikä sai sukat ainakin minulla pyörimään jaloissa.
Siihen sekoitetaan tehosekoittimessa:
Mantelimaitoa n.5dl, pari lehteä lehtikaalia, n.2cm palanen tuoretta inkivääriä, puolikas banaani antamaan makeutta, tirskautin joukkoon myös hieman sitruunaa.

Helppo ja nopea tehdä ja sillä saa karkotettua flunssan. Sain houkuteltua tyttöni juomaan pillin kanssa hieman juomaa, kun sekoitin mukaan vielä vanilja yogurttia. Helpotti hänen flunssasta paranemista.

Valmistin kyseistä juomaan tänään itselleni, kun kurkkua alkoi heti aamusta kaivella. Suosittelen näin syksyyn kyllä kaikille tehojuomaksi ja suojaksi pöpöjä vastaan.
Terveydeksi!

Positiiviset tulokset

Magneettikuva II

Olin viimeviikon torstaina magneettikuvissa toista kertaa ja kuvaus meni jo tutulla tapaa rutiinilla. Tällä kertaa mainitsin hoitajalle, jos puolessa välin voisi kertoa, että tiedän kauanko pitää olla vielä putkessa. Hoitaja oli ilmeisesti käynyt kertomassa, mutta minä en meteliltä ollut kuullut sitä. Tuttuun tapaan jäin odottamaan tuloksia.
Viikonloppu meni nopeasti ja en ennättänyt ajatella koko asiaa.
Maanantaina sitten iski masennus päälle, vettä satoi ja tunsin oloni totaalisen voimattomaksi.
Mietin mielessäni, että kai mullakin on oikeus yksi päivä vaan mököttää. Olin peiton alla melkein koko päivän ja kattelin Netflixiä. Mikään ei huvittanut ja en jaksanut edes puhua puhelimessa.
Jännitin tuloksia ja aloin jo kehittelemään mielessäni kauhu skenaarioita uusista hoidoista. Illasta päätin mennä ajoissa nukkumaan, jotta jaksaisin aamusta herätä kello seiskalta.
Aamu alkoi ihan eri fiiliksellä. Menin käymään suihkussa ja mielessä alkoi soida "onnen kyyneleet" siitä päättelin heti, että tästä päivästä tulee hyvä!

Luottokaverini lähti Hämeenlinnaan henkiseksi tueksi ja juttelimme kevyeen sävyyn matkatessamme määränpäähän.
Lääkäri oli tuttuun tapaan myöhässä. Minua se ei haitannut, tiedän miten tärkeää lääkärin on näissä asioissa toimia ilman aikataulua, jos potilas tarvitsee käyntiinsä enemmän aikaa.
Lääkäri aloitti tuttuun tapaan magneettikuvien tiedoilla.
Kuvissa ei näy kasvainta!! Loistavaa, ajattelin, jo toiset kuvaukset ilman muutosta!! Kysyin sitten lääkäriltä lisätietoja eläkkeestäni, koska se on kuntoutuseläkkeen nimellä.
Minun kohdallani aivoja ei voi kuntouttaa, mutta voin mennä neuropsykologille ja hän voi auttaa minua suunnittelemaan tulevaisuuttani tai mahdollisia opintoja.
Voin hyvillä mielin aloittaa syksyä!! Positiivista pöhinää pyttyihin!!

Magneettikuvaus II

Heinä- ja elokuu ovat olleet yhtä juhlaa. Olemme olleet mökeillä, juhlissa, laivalla ja pitäneet kotonamme juhlia.. En muista, että moniin vuosiin olisimme juhlineet niin paljon! Mielestäni on hienoa, kun ihmiset jaksavat järjestää juhlat merkkipäivien kunniaksi.

Olen ollut naapurissa 50-vuotis juhlissa, kahden hyvän ystävän 40-vuotis juhlissa. Viimeisimmät olivat viime viikonloppuna. Teemana juhlissa oli kahdeksankymmentä luku ja olimme pukeutuneet teeman mukaisesti.

Miehelläni oli vintiltä homeesta putsatut purkkarit jalassa ja minä kreppasin hiukset kiharalle ja panin pinkkiä toppia ylle.
Koko illan bileissä soi teeman mukainen musiikki. Ruoka oli taivaallista ja juomatkaan eivät loppuneet kesken.
Ilta jatkui baarissa, mihin matkasimme karaoke taksilla. Ihailen kyllä kuskia, joka päivästä toiseen jaksaa kuunnella humalassa hoilaavia ihmisiä ja vielä hymy huulilla!!
 Loppu ilta oli tanssia ja laulua! Loistava ilta! Olimme miehen kanssa äitini luona yötä ja nukuinkin yllättävän hyvin, haimme auton ja jatkoimme matkaa kohti kotia.
Minulla oli valtavan hyvä fiilis! Parin tunnin yöunien jälkeenja ihme kyllä, virtaa oli kun pienessä kylässä. Keräsin herukat pensaasta ja kävin vielä 28 kilometrin fillari lenkin heittämässä. 

Seuraavana aamuna heräsinkin sitten ihan totaalisen väsyneenä. En meinannut millään herätä, vaikka kuinka otin vitamiineja ja tehojuomia! Aina en ymmärrä, miten tämä keho oikein toimii..
Rupesin sitten soittelemaan alkuviikosta heti maanantaina syöpäosastolle ja tarkistamaan tämän viikkoista magneettikuvaustani. Hoitaja oli niin syheröisellä käsialalla kirjoittanut päivämäärän, ettei siitä saanut selvää.
Onneksi soitin, sillä olin ymmärtänyt päivän väärin. Kuvaukseni on tulevana torstaina 24.08.2014.  Melkein neljä kuukautta on kulunut edellisestä kuvauksesta ja hieman alkaa jännittämään, miten kuvaus menee.
Tässä kohtaa ajattelee, olenko syönyt kesällä oikein? Olenko juhlinut liikaa? Juhlien jälkeen olen kyllä ollut aina latautunut ihan uudella ja positiivisella energialla!

Elämä on elämistä varten ja jos en nyt elä niin milloin sitten? Yksi asia minkä kerron iltaisin tyttärelleni, on se miten valtavasti rakastan häntä! Siihen on aina hyvä lopettaa päivä.
Huomisesta ei koskaan tiedä, tänään on hyvä päivä elää :-)

Paluu arkeen

Arkeen palaaminen tapahtui tänään ihanassa sortsi kelissä ja auringon paisteessa. Vaikeaa ymmärtää, että tyttärellä alkoi tänään koulu, kun ilma on niin super helteinen.
Palasimme eilen Ruotsin risteilyltä ja säiden haltijat kyllä hellivät meitä.

Yritän nauttia jokaisesta ihanasta lämpimästä hetkestä ja auringon paisteesta, kun muistan viime kesän päänsäryt, osaan nauttia vielä enemmän tämän hetkisestä säryttömästä tilasta.
Olen tällä hetkellä kuntoutus eläkkeellä ja olen alkanut miettimään tosissaan mitä se tarkoittaa? Olen siis kotona ja olen itse harjoittanut kuntoani, mutta aivojanihan en voi palauttaa leikkausta edeltävään tilaan. Edelleen joka kerta, kun useampi ihminen puhuu tai olen kaupassa minun keskittyminen herpaantuu ja välillä tulee ihan huono olo.
Olen menossa seuraavan kerran kontrolli magneetti kuvaan elokuun loppu puolella ja tulen kysymään lääkäriltä, millaista voisi olla minun aivojeni kuntoutus ja onko mahdollista saada uudelleen kouluttautumiseen rahaa?
Keskustelin erään tutun kanssa ja hän kertoi saaneensa tukea aikuiskoulutukseen, vaikka ei ollut mitään sairautta ollut. Palan halusta tehdä jotain, mikä kehittää itseäni eteen päin.
Seuraavaksi tulen päivittämään miniläppäri ja jatkan ahkerammin kirjoittamista.
Ihanaa arjen alkua, annetaan kesän leppoisan fiiliksen jatkua

Epilepsia lääkkeet

Kesä on mennyt valtavaa vauhtia eteenpäin ja olen pitänyt kunnolla lomaa kaikesta stressaavasta.
Olen löhöillyt järvenrannassa tekemättä mitään ja katsellut pilvien liikkeitä taivaalla. Lomailussa parasta on ollut viikon reissu Itä-Suomeen, missä miehen sukulaiset ovat pitäneet huolta ja olen saanut ottaa lomaa myös ruuan laitosta ja lapsen hoidosta.

Lapseni kanssa kävin tällä viikolla Helsingissä Linnanmäellä viettämässä ratkiriemukasta päivää. Kokeilin hieman sekavin tuntein laitteita ja uskaltauduin kaikenlaisiin vatkuttimiin ja vuoristoratoihin, eikä tullut huonoa oloa.

 Linnunrata nimellä oli yksi rata, missä on voimakkaasti vilkkuvat valot.Sieltä lähdimme pois kesken, sillä en halunnut ottaa epilepsia kohtauksen riskiä.
Kävinkin Helsinki retkemme aikana äitin lähi apteekissa epilepsia lääke ostoksilla. Apteekki sijaitsee Myyrmäessä, Vantaalla ja sain sielä erittäin hyvää palvelua. Farmaseutti ryhtyi kysymään minulta saanko epilepsia lääkkeisiini erityiskorvausta. En ollut edes tietoinen, että lääkkeeseen on mahdollista hakea erityiskorvausta!

Soitin sitten eilen Hämeenlinnaan neurologian osastolle ja keskustelin sairaanhoitajan kanssa. Hän sanoi, että lääkärin olisi pitänyt lähettää jo viime kesänä  B-lausunto suoraan kelaan erityiskorvausta varten! Jostain syystä minun kohdalla, näin ei oltu toimittu.
Hoitaja oli erittäin avulias ja lupasi hoitaa todistuksen kuntoon ja lähettää minulle siitä kopion.  Jatkossa saan epilepsia lääkkeet huomattavasti edullisemmin eli 3EUR/kuukausi.
Käsittämätöntä asiassa on, että olen vuoden syönyt lääkkeitä ja nyt sain tietää vasta korvattavuudesta ensimmäistä kertaa! Parempi tietysti myöhään, kuin ei millonkaan!

Mahtava kesä!

Sadetta tai ei, olen nauttinut kesästä täysin rinnoin! Sadepäivät on voinut käyttää hyvällä omallatunnolla leffojen katseluun ja oloneuvoksena oleiluun. Tytär on myös nauttinut laiskoista aamuista ja päivistä ilman erityistä ohjelmaa. Tarkoituksena kyllä on ollut siivoilla sitä vinttiä ja lastenhuonetta, mutta vielä on varmaankin sadepäiviä jäljellä..
Aivojen ollessa lomalla on tapahtunut ihmeellinen asia, luovuus on taas nostanut päätään. Stressin siirtyessä on tullut tilaa uusille ideoille ja asioille. Ajatuksia pulpahtaa pintaan ilman pinnistelyjä ja huomaan keksiväni uusia ideoita kokoajan.
Olen ollut vuosikaudet sellainen murehtija ja märehtijä, että en ole nähnyt tulevaisuuteeni mitään uutta ratkaisua.

Pelkojen siirryttyä, haluan tehdä kaikkea! Kuten ylläolevassa kuvassa, siskontyttöni keksi mökillä luovan ratkaisun voimistelu pulmaansa, olen myös löytänyt innovatiivisia näkemyksiä.
Sain eilen uuden idean mitä haluan tehdä kirjoittamisen lisäksi ja tulen ottamaan selvää onnistuuko se  näin eläkkeellä ollessa.Tuntuu, että koko maailma on valmiina valloittamista varten!

Työkyvyttömyyseläke

Tiesitkö, että Suomen lainsäädännössä saat olla 300 arkipäivää sairauslomalla, jonka jälkeen sinun tulisi hakea työkyvyttömyyseläkettä? Minä tiedän..
Toukokuussa otin selvää, milloin minun sairauspäivärahani loppuvat ja loppu rahan tulolle häämöitti kesäkuun lopussa. Ryhdyin aikailematta täyttelemään työkyvyttömyyseläke papereita ja meninkin ensin kelaan keskustelemaan mitä papereita tulisi täyttää ja miten. Soitin ensimmäiseksi töihin esimiehelle ja en saanut sieltä mitään apuja täyttämiseen.
Seuraavaksi soitin työterveyteeni ja sielä oli aika samanlainen vastaanotto. Minua on hoidettu Tampereella ja Hämeenlinnassa, joten heillä ei ollut tietoja minun tilanteestani. Aloin sitten yksin täytellä lappusia ja sain siihen kulumaan useamman tunnin ja monta hikipisaraa otsalla..

Kauhean byrokraattista toimintaa! Monta kysymystä lapussa, mitä ei vaan voi kaikkiin sairauksiin liittää! Miten voit kuntouttaa aivoja, jos niihin on tullut leikkauksen jälkeen vaurioita? Voitko saada takaisin keskittymiskyvyn ja stressin sieto kyvyn? Minulla on selkeitä muutoksia aivoissa ja en usko että aika tuo niihin muutosta.. Lääkäri hakikin minulle suoraan työkyvyttömyyseläkettä.
Soittelin sitten kesäkuun alussa kelaan ja aloin vielä tarkistelemaan olenko varmasti toimittanut kaikki tarvittavat lappuset? San myöntävän vastauksen ja jäin hyvillä mielin odottamaan päätöstä.
Kelasta minulle kerrottiin, että päätöksen eläkkeeseen saa aikaisintaan kuukaudessa ja välistä päätös voi kestää jopa neljä kuukautta. Mitä sitten kun 300 sairauspäiväraha päivää on mennyt? Sitten olisi pitänyt marssia TE-keskukseen ilmoittamaan itsensä työttömäksi työnhakijaksi!! En voinut aluksi uskoa? Minkä takia minä, joka olen sairauslomalla ja vakituisessa työsuhteessa ilmoitan itseni työkkäriin työttömäksi? Ei pienintä järjen häiventä ole tässä touhussa! Kävin lukemassa enemmän aiheesta ja esimerkiksi Ruotsissa systeemi on aivan toinen. Sielä olet sairauslomalla niin pitkään kunnes saat työkyvyttömyyseläke päätöksen tai kun kuntoudut ja menet takaisin töihin. Sama käytäntö pitäisi mielestäni tulla ehdottomasti myös Suomeen!

Itse luotin, että saan päätöksen ajoissa ja kas päätös tulikin jo eilen postissa! Olen työkyvyttömyyseläkkeellä 31.05.2015 asti! Eläkkeeni on kuntoutustuki.
Soittelin sitten eilen työnantajalle ja heille oli laitettu lappuset täytettäväksi jäljellä olevasta työkyvystäni.. Mietin miten saan jumpattua aivoni samaan kuntoon? Kysehän ei ole mistään polvivammasta.. Asia kerrallaan eteenpäin ja kyllähän ne asiat ovat tupanneet aina selvitä.
Kippis kesälle!

Näe vaikeudessa piilevä mahdollisuus

Olen totutellut elämään tiedon kanssa, että aivoissani ei enää näy kasvainta. Sulatteluun meni useampi päivä ja rentous valtasi kroppani.
Seuraava kysymys oli millainen on tulevaisuuteni? Kannatan hetkessä elämistä, mutta tietysti minunkin on mietittävä taloudellista puolta.
Kasvaimen leikkauksen jälkeen olen huomannut muutoksia toiminnassani. Pystyn kyllä kotona rauhassa tekemään ruokaa, valmistukseen kuluu vaan enemmän aikaa. Mikäli saan keittiöön apurin, ajatus katkeaa.
Ensimmäinen kaupassa käynti teki ihan fyysisesti huonon olon. Kuulutuksia, piippausta, kiukkuisia ihmisiä ja itkeviä lapsia.. Kaveriporukassa pystyn edelleen heittämään herjaa, mutta taas monen ristiin menevän keskustelun keskellä stressaannun ja vaikeus keskittyä nostaa  rumaa päätänsä.
Häly ja melu ovat myös asioita, missä stressi käyräni huutaa hoosiannaa!
 En voinut aluksi tunnustaa itselleni, että minussa oli jotain muuttunut.  Minä, joka ennen leikkausta työskentelin ihmisten puheiden ympäröivänä ja puhuin itse samaanaikaan! Oli kuitenkin aika tunnustaa itselleni, että työt avokonttori työssä olivat historiaa!
Olen jälleen valinnan edessä. Vaivunko epätoivoon vai jatkanko eteenpäin?
Olen onnekseni saanut mahtavaa valmennusta elämäni visualisointiin Anulta (sydantaseuraten.blogspot.fi)  ja valinta oli tällä kertaa helppo. Näen sateenkaaren päässä aarrearkun ja se on minulla ihmisten auttaminen.
Sairauden muuttaessa ihmistä on hyväksyttävä muutokset ja ottaa ne mahdollisuutena! Olen ammentanut jokaiseen päivään jotain hyvää sairaudestani ja tässä hetkessä täytin työkyvyttömyyseläke paperini! Mikäli saan laskuni maksettua, voin kiittää paranemistani auttamalla muita. Minun intohimoni on aina ollut kirjoittaminen ja positiivisuuden puhaltaminen ihmisiin.
Joskun pitää ottaa hyppy pois omalta mukavuus alueelta ja sukeltaa tuntemattomaan!

Valkoinen kotka

Olin viime torstaina reissun päällä ja kävin ammentamassa energiaa ystävistä. Olin ensin aamusta tervehtimässä ystävääni, ketä on saanut neljä kuukautta sitten vauvan. Rauhoituin nipistämään palasen vauva arkea ja ammensin itsellenikin palan onnea matkaan.  
Oma arkeni tuli heti oven takana vastaan vesisateen muodossa ja hyppäsin junaan jatkamaan matkaa.Seuraava pysäkki oli Anun luona. Anu on pitänyt minulle valmennuksia, mistä on ollut valtaisa apu henkiseen jaksamiseeni, juuri oikeanlaista valmennusta tähän elämäntilanteeseen! 
Lisää tietoja Anusta ja valmennuksista sydantaseuraten.blogspot.fi
Kävimme ensimmäisessä valmennuksessa läpi miten minä haluan tulevaisuudessa elää. 
Valmennukset ovat olleet erittäin joustavia ja edellis kerralla keskityimme henkiseen jaksamiseeni.

Sain yhdessä mielikuva harjoituksessa valtaisan voimanpuuskan. Ensin näin pelkät valkoiset siivet ja hetken päästä valkoisen suuren kotkan. Hahmoitimme etukäteen hetkeä lääkärin luona, kun saan tiedot magneettikuvista.
Valtaisa paineentunne vatsassa helpotti ja sain sellaisen olon, että tulee lääkärissä mitä tahansa tietoa, tulen kotkan lailla lentämään niiden ylitse.
Illasta kävin syömässä ja rentoutumassa työkavereideni kanssa. Ruoka oli todella hyvää ja pari juomaa rentoutti mukavasti päivän.

Päivät menivät nopeasti eteenpäin. Viikonloppuna oli vieraita ja vietimme äitienpäivää, sekä juhlimme syntymäpäiviäni.
Synttäreitä juhliessani nauroin itselleni taas kymmenen vuotta lisää aikaa.

Sunnuntai koitti. Pyörin illan kotona, niin kuin pöksyissäni olisi muurahaisia. Keksin kokoajan tekemistä, jotta saisin ajatukset pois lääkärikäynnistä. 
Yöllä heräsin klo 03.00 kissa kertoi tyytyväisyyttään kehräämällä, oli ihan päänsäkin tuonut minun tyynylle. Hyörin ja pyörin sängyssä kolmisen tuntia ja nousin väsyneenä ylös.
Jännitys oli käsinkosketeltavissa ilmassa.
Sisko lähti kanssani Hämeenlinnaan henkiseksi tueksi. Odottelimme odotustilassa ja lääkäri oli 20minuuttia myöhässä. Istuin odottaen ja sisko pyöri ja hyöri ympäri tilaa.
Vihdoin pääsimme lääkärin luokse ja hän vapautti meidät piinasta heti ensimmäisessä lauseessa: Magneettikuvissa ei näy kasvainta!! Seuraava kontrolli kuvaus on kolmen kuukauden päästä!!
Vihdoinkin pääsen toipumaan.
Olen vuorten yli lentävä valkoinen kotka.

Magneettikuvaus

Vihdoin koitti keskiviikko ja kauan odotettu magneetti kuvaus. Tukenani oli hyvä luottoystäväni ja karautimme auton kohti Hämeenlinnaan heti aamutuimaan. Heitimme hetulaa koko matkan ja mieli oli korkealla. 
Ennätimme käydä kahvilla ja menimme kymmenen minuuttia ennen kuvausta paikalle. 
Vastaanotto oli lämmin ja sain esitietolomakkeen täytettäväksi. Olin  kotona laittanut paperit niin hyvään talteen, etten itsekkään löytänyt niitä.. 
Aloin täyttää lomaketta, kun hoitaja tuli jo hakemaan. Samalla kuin sulloin rintsikoitani rillien kanssa kaappiin, hoitaja tenttasi kysymykset. Siirryimme seuraavaksi putkilon viereen. 
Olin aamusta pakkeloinut naamani normaaliin tapaan ja minut passitettiin naama pesulle! Pään kuvauksessa ei saa olla meikkiä naamassa. 
Kerroin hoitajalle edellisestä kammo kokemuksestani, kun CT kuvauksessa tökittiin kolme kertaa suonen läpi eikä saatu kanyyliä laitettua lainkaan.
Magneettikuvauksessa kanyyli on huomattavasti kapeampi, eikä se sattunut ollenkaan. Kiitin hoitajaa kivuttomasta asennuksesta! Kuvaus alkoi.
Korvissani oli tulpat ja kuulokkeet, mutta silti porausta muistuttava ääni jyräsi kaiken läpi.
Puoli tuntia on valtavan pitkä aika, kun ei tiedä kellosta mitään. 
Olisin kaivannut, että hoitaja hihkaisee metelin läpi kauanko vielä jatketaan. 
Hoitaja kertoi, että kuvauksen loppuvaiheessa kanyylin kautta tulee hiljalleen varjo-ainetta, mikä tuntuu viileänä virtauksena kädessä. Odottelin tunnetta, mutta sitä ei koskaan tullut.
Lopulta kuvaus oli ohi ja hoitaja toivotti hyvää syntymäpäivää ja passitti kotiin.
Tätä syntymäpäivä lahjaa ei ihan heti unohda!