Ei niin pahaa, jotta ei myös jotain hyvää..

Huomasin syksyllä, kun sairaus pysäytti minut, miten kiire ihmisillä on.

Kiire töihin, kiire kotiin, kiire on myös rentoutumaan..

Ihmiset eivät kiireen keskellä pysähdy ja ajattele, mihin oikein kiirehtivät?

Asumme keskellä luonnonkaunista mökkiseutua ja kiireen aistii ohi kiitävistä autoista. Perjantai on hurjin päivä, myös rakas Elvis-kissamme jäi yksi perjantai auton alle. 

Ihmisillä on niin kiire rentoutumaan, että vaarantavat oman henkensä kaahatessaan ja ohitellessaan autolla.. 

Uskallammeko pysähtyä miettimään mihin oikein kiirehdimme?

Itse olen nyt sairauden yhteydessä huomannut, että olen töissä kiirehtiessä menettänyt monta vuotta elämästä yritykselle, mistä saan juuri sen verran rahaa, että saan pyöritettyä oravanpyörää!

Olen menettänyt monta arvokasta vuotta tyttäreni kanssa!

Syksyllä kotona ollessani olen nauttinut jokaisesta päivästä, kun olen yhdessä kävellyt hänen kanssaan kouluun ja ihastellut vaikka järvellä laulavia joutsenia.  

Olen nauttinut upeista auringonnousuista ja pirtsakoista pakkasaamuista!

Välillä on ollut sumuisia ja tuhnuisia sadeaamuja, mutta olen myös nauttinut myös niistä!

Olen rakentanut päivät omilla ehdoilla kiireettömiksi! Se tuntuu loistavalta!

Kerrankin on aikaa miettiä mitä haluan oikeasti tehdä? Mikä saa sydämeni sykähtämään!

Mikä on elämän tarkoitus kohdallani? Osaan myös nauttia ihan vaan siitä, että on päivä ilman kipua ja pahaa oloa!

Osaan nauttia siitä, että olen oikeasti elossa!!