Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 24. helmikuuta 2015

Sisäinen tintti

Heräsin tänään aamun harmauteen ja tunsin oloni yhtä harmaaksi. Tein robottimaisesti aamupalat ja tyttären lähdettyä kouluun istahdin alas.
Harmaa ilma ei niin haittaisi, mutta vakatasoon vettä tuiskuttava ilma ei houkutellut yhtään ulkoiluun. Otin kuitenkin roskapussin ja lähdin viemään sitä ulos.
Kaikesta harmaudesta huolimatta talitintti sirkutti jo ihan kevät fiiliksissä. Tintti siis tiesi, että ihan nurkantakana on tulossa kevät ja auringonpaiste!

Kaivoin kännykästäni spotifyn ja kuuntelin mahdollisimman energistä musiikkia. https://www.youtube.com/watch?v=DkJkOl4qv0I
Pikkuhiljaa suupielet alkoivat nousemaan ylös päin ja päätin, että en ala murjottamaan tänään.
Vedin treenikamat niskaan ja menin treenaamaan alakertaan. Vettä voi tulla kaatamalla ulkona, mutta voin olla kiitollinen katosta pään päällä. Sisällä voi aina treenata. Laitoin musan soimaan ja pistin hien kunnolla virtaamaan. Sisäinen tinttini rupesi taas laulamaan.

maanantai 23. helmikuuta 2015

Loman jälkimainingissa


Olen ollut viikon lomailemassa. Reissasimme viikko sitten lauantaina eli ystävänpäivänä Pietarsaareen sukuloimaan ja lomailemaan. Tarkoitus oli tehdä kaikkea kivaa kahdeksan vuotiaan tyttäreni kanssa. Meidän kolme päiväisestä reissusta tulikin melkoisen urheilu painotteinen. Tyttöni kummitäti oli ennakkoon tiedustellut paikat paikalliseen sirkuskouluun ja pääsin myös itse mukaan temppuilemaan.
Koulussa tunsin itseni mahdottoman kömpelöksi ja taipumattomaksi ketterien kahdeksan vuotiaiden rinnalla. Ohjaaja oli paikallinen ja puhui tietenkin ainoastaan ruotsia. Siinä sai kielikylpyä samalla. En ollut heittänyt kuperkeikkoja ja kärryn pyöriä sitten tyttö vuosien ja melkoisesti rupesikin sitten maailma pyörimään silmissä.
Kokeilin myös käsillä seisontaa ohjaajan pitäessä jaloistani kiinni.
Käytössä oli myös valtava trampoliini, mistä pääsi hyppäämään voltteja vaahtomuoveja sisältävään altaaseen.
Tyttärestäni oli parasta roikkua renkaissa ja hän teki sielä erilaisia kuperkeikkoja. Sellainen pitäisi kuulemma myös kotiin saada. Katselen netistä, jos sieltä saisi kunnon renkaat tilattua.
Tyttäreni jatkoi treenejä vielä illallakin, minä en. Olin ihan mustelmilla ja niska jumissa. Mielessäni kuitenkin olin ylpeä, että olin rohkeasti mennyt mukaan ja kokeillut jotain ihan uutta! Rakastan haastaa itseäni ja rikkoa rajoja.
Seuraavana päivänä vuorossa oli uintia ja minä keskityin lopuksi verryttämään niskaani. Uimahallissa oli erilaisia putoksia, minkä alla pystyi hyvin hieromaan kipeät kohdat ja loppu pesun kruunasi höyrysauna.
Illalla kävimme kävely lenkillä ja tyttäreni pääsi tutustumaan paremmin serkkuunsa ketä oli nähnyt harmittavan vähän.
Illasta kaivoimme vielä vanhan pelilaatikon esille ja pelasimme erilaisia pelejä. Oikein onnistunut reissu! Kotona ennätimme pestä vaatteet ja pakata uudestaan seuraavan päivän reissua varten. Lähdimme laivalla Ruotsiin.

Aamusta oli mielettömän kaunis ilma ja kaivoinkin aurinkolasit pitkästä aikaa käyttöön. Kävimme viemässä äitini kotiin kissanhoito reissun jälkeen ja samalla kävin viereisessä ostoskeskuksessa tekemässä viime hetken ostokset.
Laivareissu onnistui nappiin. Näin koulujen talvilomien aikaan oli paljon järjestetty lapsille ohjelmaa ja puuhastelua. Molempina iltoina oli useampi näyttävä show ja päivästä oli erilaisia rasteja ja ohjelmaa. Kävimme myös päivällä kylpylässä.
Kotimatkan yöllä oli melkoinen tuuli ja laiva huojui puolelta toiselle. Olen erittäin huono nukkumaan laivalla ja heräsin vähän väliä kurkkimaan ikkunasta, että ollaanhan vielä pinnalla.
Kotiin tultaessa huomasin, että laiva keinui edelleen. Koko perjantai päivän iltaan asti, minulla keinui päässä. Onneksi ei tullut oksennusta, mutta muuten olo oli todella kurja.
Lomareissusta sain vielä tuliaiseksi mystisen vatsataudin. Vatsa oli vaan ihan järisyttävän kipeä, ihan kun olisi nauttinut veitsiä lounaaksi. Mitään ei tullut ylös eikä ulos. Olo oli vaan huono. Mieleen tuli elävästi sytokuurit, kun tuli syötyä niitä pahoinvoinnin estolääkkeitä.Vatsakipuilu jatkui ihan eiliseen iltaan asti, tänään on ollut vasta parempi olo.
Olen ollut useamman vuoden täysin terveenä, jos ei oteta syöpälääkitystä huomioon.Tämä kipu oli hyvä muistutus siitä miten kiitollinen saa aina olla näistä hyvistä päivistä.

maanantai 9. helmikuuta 2015

Elämää ja kuolemaa


Kaikki ketkä syntyvät, myös joskus kuolevat. Kukaan ei ennalta tiedä päivämäärää, elämän lanka on hauras ja voi katketa milloin vain.
Opin itse tämän jo nuorena, kun oma isäni kuoli yllättäen vain 38-vuotiaana sydänkohtaukseen. Miten tähän tietoon tulisi suhtautua? Miten opetan omaa lastani? Itse käsittelin omat kuoleman pelkoni jo silloin 12-vuotiaana tyttönä. En pelkää kuolemaa.
Elämä on niin lyhyt, että päätin nauttia jokaisesta päivästä täysillä. Opettelin myös sopimaan riitani aina ennen nukkumaan menoa ja kerron rakkauteni päivittäin teoin ja sanoin.Saman taidon olen jakanut lapselleni.
Pari vuotta sitten, kun sain oman diagnoosini, pysähtyi maailmani hetkeksi. Huusin lujaa mielessäni, en halua vielä kuolla!! Haluan elää!! Seurasi itkua ja äärimmäisen pahaa oloa. Pahintahan on aina kertoa läheisille sairaudesta. Kaikista pahinta oli kertominen silloin vielä 6v.tytölleni.

Muistan itkeneeni siskolleni, että nyt on etsittävä edes yksi ihminen, kuka on selättänyt tämän syövän, jotta saisi edes vähän toivoa! Siskohan kävi kaivamassa minulle sen kirjan. Olin kuitenkin jo itse sisuuntunut ja päättänyt taistella elämästä. Päätin löytää jotain positiivista ihan jokaisesta päivästä. Ei ole aina ollut helppoa, mutta harjoitus tekee mestarin.
Vaihtoehtoina olisi ollut, että jään rypemään huonoon oloon ja käytän jäljellä olevan ajan surkutteluun. Sehän olisi vähän ollut sama, kuin tänään sanoisin 8-v.tytölleni, että turha tässä elämässä on mitään yrittää, kun kuitenkin lopuksi kuolee..
Päätin tekeväni kaikkeni terveyden eteen.
 Aloin tutkimaan syöpää ja tukihoitoa tuttujen avustuksella, sytostaattien ja sädehoidon lisäksi. Aloitin lukemaan kaiken mahdollisen kirjallisuuden koskien parantumista henkisesti ja fyysisesti.
Lyhyesti sanottuna päädyin mahdollisimman alkaaliseen ruokavalioon (olen kirjoittanut siitä aiemmin) ja urheiluun. Minä aloitin pienillä askelilla.  Henkinen mielentila on se vaikein. On lähes mahdotonta kääntää ajatuksia, paineen tunnetta ja kuvotusta positiiviseksi ajatteluksi. Pitää rakastaa itseään, juuri sellaisena kun on.
Huomisestahan ei kukaan tiedä. Tänään voimme nauttia elämästä.

lauantai 7. helmikuuta 2015

Auringon nousuun

Yritin eilen käydä hiihtämässä ja eihän siitä mitään tullut! Menin pitosukset yhtenä kokkareena tarpoen pellon yli ja urheiluksihan voi senkin lukea. Tarpoessa suksilla sai hien pintaan! Voi todella sanoa, että suksi EI luistanut. Otin tiellä kokkareet pohjasta ja lykin nykien tietä pitkin kotiin.
Aurinongon valo oli kyllä eilen niin houkutteleva, että oli ulkoiltava. Vaihdoin monot kuoma kenkiin ja lähdin kävelemään. Mahtavaa valohoitoa! Tuntui, että keho imi itseensä jokaisen valopisaran. Kesällä sitä ei muista miten pimeää talvella on. Tammikuu oli niin synkkä, että eilinen valo kohotti mielen satakertaa paremmaksi. Kissatkin olivat ihan sekaisin. Meidän konsultit menivät sisään ja ulos tietämättä miten päin olla, kuin mitkäkin kolli kissat..

Heräsin tänään aamusta ennen auringon nousua. Sisäinen kello raksuttaa ja sitten ei vaan enää unta saa. Nousin ylös ja keittelin kahvin ja ruokin kissat. Hiljalleen verhon raosta alkoi siivilöitymään valoa ja auringon nousua. Ajattelin olla tänään ajoissa liikenteessä ja lähdin heti aamusta lykkimään. Näin upean auringon nousun ja naapurin pappakaan ei ollut vielä taipunut laittamaan monoja jalkaan, joten sain ihan yksin nauttia hiihdosta.
Mahtava tapa aloitaa aamu! Lähde sinäkin heti aamusta ulkoilemaan, siitä saa ihan erillaisen lähdön päivään!

torstai 5. helmikuuta 2015

Hiihdon hurmaa

Tammikuu vihdoin takana ja helmikuu edessä! Valoa kohti mennään vauhdilla! Olen alkuviikon harrastanut samaa välineurheilua, kuin monet suomalaiset. Välineet ovat olleet lumilapio-ja kola, niillä on tullut treenailtua viimeiset kolme päivää.
Tänään vihdoin täydellinen keli toisenlaiseen ulkoiluun.Läheiselle koululle oli eilen illasta tehty ladut ja lähdin heti aamusta lykkimään. Mahtava maalla asumisen etu on, kun voi iskeä monot jalkaan omalla terassilla ja pääsee suoraan hiihtämään. Jouduin tietysti ensin lykkimään umpihangessa lähimmälle ladulle, mutta onneksi naapurin kahdeksan kymppinen tervaskanto oli käynyt jo auraamassa edeltä osan ladusta.


Ladulle päästyä heittäydyn omaan rytmiin, ajatukset harhailevat ja uusia ideoita syntyy. Parasta mielen terapiaa, sanon minä! Otin ihan kunnon hien pintaan ja tavoitteena oli tunnin verran hiihdellä. Tavoite tuli taytettyä ja lähdin kotia päin.
Tänään 553 päivää leikkauksesta ja olen edelleen terve!!  Havuja perkele ja lykitään eteenpäin!