Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 29. marraskuuta 2016

Sisäinen valo

Aurinkoisen tiistain kunniaksi ajattelin kirjoittaa positiivisuudesta. Mietin, että jokaisella on päivittäinen mahdollisuus löytää elämäänsä jotain positiivista, niin halutessaan.  Kaikki lähtevät ajatuksista liikkeelle. Voimme käyttää ennemmän positiivisia ilmaisuja kun negatiivisia. Ihmisistä muokkautuu ajatustensa mukaisia.
Olen aiemminkin kertonut, kun sain tietää  diagnoosin menin yhtälailla shokkiin, kun varmasti kaikki muutkin. Itkin, huusin ja olin aivan lohduton pari päivää.
Omasta sisimmästä nousi kuitenkin valonomaisesti toivoa mieleeni. Päätin keskittyä hetkeen ja olin kiitollinen, että kasvain voitaisiin leikata. Ajattelin, että olin saanut epilepsia kohtauksen viisi minuuttia autolla ajon jälkeen, enkä sen aikana. Olen saanut tilaisuuden elää.
Uskon tilannettani helpottaneen se, että olin jo nuorena kohdannut isäni kuoleman ja samalla päihittänyt pelkoni sitä kohtaan. En siis diagnoosin saatuani pelännyt omaa kohtaloani vaan koin valtavaa halua elää. Oma lapseni oli vielä silloin kuusi vuotta ja halusin olla vielä hänelle tukena ja turvana lapsuuden ajan. Valtava taistelutahto nosti usmakkaasti päätään.
Sain valtavasti soittoja ja käyntejä ystäviltä ja sukulaisilta. Tuntui kun olisin ammentanut positiivista energiaa kaikkialta ympäriltäni. Äitini jäi juuri eläkkeelle samana päivänä, kun leikkaukseni oli ja tuli auttamaan arjen pyörityksessä.
Monilla asioilla voi lisätä positiivisuutta. Puhdistin kehostani pelko peikkojani ja kiputiloja ulos kirjoittamalla. Aloin sitten myös myöhemmin ystäväni avustuksella ja kannustuksella kirjoittamaan omaa blogiani.
Koin sairaalassa valtavaa kiitollisuutta kivuista huolimatta. Pystyin heti leikkauksen jälkeen puhumaan, nauramaan ja liikkumaan. Pidin sitä valtavana ihmeenä.
Sairaalassa otin hengähdys tauon sairauden ajattelusta katsomalla komedia sarjaa Netflixistä ja hekottelemalla ääneen.
Huumori oli monesti parasta hoitoa ja lääkettä. Nauraminen laukaisee tehokkaasti stressiä. Viljelin sitä päivittäin ja teen sitä edelleenkin. Parasta terapiaa on ilta kavereiden kesken, nauraen niin että ripsarit valuu pitkin poskia.
Sain myös kukkia ystäviltä ja soittoja sekä tsemppi tekstiviestejä.
Sain myös työkavereilta paketin mistä löytyi pieni kirja nimeltä: " Kuumat kollit"  Se sai ehdottamasti hymyn huulille. Kirjassa siis kuvia kissoista palomiesten sylissä.
Kirjan rahat olivat osaltaan menneet hyväntekeväisyyteen.

Kotiin päästyä  myös vieraita tuli käymään. Rakkaiden ihmisten haluaksia ei voi tehoiltaan verrata mihinkään muuhun.
 Mieli on valtavan voimakas ja sitä voi käyttää tehokkaasti paranemiseen. Välillä kävellessä tai pyöräillessä kuuntelen samalla lempimusiikkiani ja visualisoin itseni terveenä. Kuvittelin tietynlaiset hiukset, vaatteet ja elinvoiman, millainen haluan olla. Teen tätä edelleenkin. Musiikilla on myös mahtava energiaa lisäävä voima.
Muokkasin siskoni avustuksella sekä lukemalla ruokavaliotani askeleittain terveellisemmäksi ja lisäsin ulkoliikuntaa pari tuntia per päivä. Ensimmäistää kertaa aikuisella iällä minulla oli aikaa itselleni. Ammensin virtaa stressittömästä elämästä ja luonnosta. Luonto on täynnä ihmeitä ja jokaisessa vuoden ajassa on taikaa.

Minulta monesti kysytään ruokavaliostani, mutta uskon että mieli on vielä tärkeämpi, kun fyysinen puoli. Tervehtymiseen ei riitä fyysisen puolen kuntoon hoitaminen, tärkeää on huolehtia myös psyykkisestä ja henkisestä puolesta.
Etsikää sisäistä valoanne ja antakaa sen valaista polkunne.

maanantai 21. marraskuuta 2016

Kädestä kiinni

Heräsin tänään aamulla huonosti nukutun yön jälkeen väsyneenä.  Verhon takaa paljastuva usvaisen pimeä maisema ei saanut innostumaan päivästä, mutta raahustin keittiöön valmistamaan aamupalaa. Menin aamusta tyttären kanssa käymään Riihimäessä hammaslääkärissä. Hammashoitola ei ole edelleenkään lempipaikkojani, vaikka tällä kertaa en joutunut itse piinapenkkiin.
Tyttäreni otti aamulla rennosti ja nukkui ihan viime hetkeen asti. Pikainen aamupala ja lenkkeily juosten edes takas auton ja kodin välilllä ennen kuin päästiin matkaan. Pakkasin navigaattorin mukaan, sillä en muista Riihimäelle ajettavaa reittiä ulkoa. Pääsimme kuitenkin ajoissa perille ja sain näppärästi autolle parkkipaikan.
Jännitys tiivistyi ja vaikka me molemmat tiesimme, että kyseessä oli pelkkä kuvaus ja arviointi. Pidin tytärtäni tiukasti kädestä kiinni ja kävelimme yhdessä sisälle.
En päässyt mukaan röntgen kuvaukseen, mutta saatoin hymyn ja kannustavien sanojen kera kuvattavan ovelle. Seuraavaksi oli vuorossa odotusta ja sitten hammaslääkäri. Lääkäri kertoi kuvien perusteella tarvittiinko oikomishoitoa. Etukäteen oli uumoiltu purentavikaa.
Lääkäri vahvisti kuvista purentavian ja hoidot aloitettaisiin. Hoitaja selosti tarkasti mitä tultaisiin tekemään, mutta ainoastaan yksi lause herätti kiinnostuksen:" Karkkiahan sitten ei voi ollenkään syödä hammasrautojen kanssa" Tyttäreni katsoi minua kauhistunein ilmein! Kiinteät raudat asennettaisiin alhaalle tammikuussa ja arvioitu kesto olisi yksi vuosi. Kiittelin ja lähdimme ulos hammashoitolasta.
Arvatenkin ensimmäinen asia mitä tyttäreni sanoi ulkona oli: " Äiti, en mä voi mitenkään olla vuotta syömättä yhtään karkkia!! Mä en halua niitä rautoja!" Rauhoittelin ja vastasin ettei kaikki karkki ollut ehdottomasti kielettyjen listalla. En ole ennenkään ostellut kotiin toffee karkkeja, pelkästään suklaata.
Päästin kohtuullisen suklaan syönnin ruuan yhteydessä pannasta ja jatkoimme matkaa lounaalle. Päätin, että nauttisimme kahden keskeisestä ajasta rauhassa ja kävimme myös kaupoilla ennen kotiin lähtöä.
Mietin mielessäni ajelessa kotiin omia nuoruuden muistoja hammasrautojen kanssa. Minulla oli kiinteät ylä- ja alaraudat ja hoidot kestivät kolmisen vuotta. Viimeisen kaaren sain pois vasta kolme vuotta sitten. Toivottavasti nykypäivänä hoidot tepsivät tehokkaammin, kun ne aloitetaan nuorempana!
Kotona sitten palelin ja aivastelin pariin kertaan. Mietin että kävimme terveyskeskuksessa ja sielä vaamasti leijui kaikki mahdolliset taudit ilmassa. Pistin blenderin pyörimään.
Laitoin pohjaksi omena mehua ja lisäsin sinne reilusti inkivääriä, lehtikaalia, pinaattia, spiruliinaa, avocadoa ja tirskauksen sitruunaa. Mukillisen jälkeen olo oli heti parempi.

Olen aina summannut asioita mistä saan olla kiitollinen. Tänään sain olla tyttären tukena hammashoitolassa ja lisäksi vietimme kelistä huolimatta mukavan loppupäivän.
Välistä on vaan mukava pitää kädestä kiinni.

perjantai 11. marraskuuta 2016

Luminen maisema


Ajelin autolla aamusta kylille kaupalle ja ikunan läpi näkyi joulukorttia muistuttava maisema. Oksat notkuvat lumen painosta ja siniseltä taivaalta paistoi häikäisevä aurinko. Onneksi olin kaivanut aurikolasit päähäni.
Marraskuu on ylensä kuukausista se ankein. Räntää sataa ja ilma on roikkuvan harmaa. Tämä marraskuu on mielestäni ollut ihan paras moniin vuosiin! Pientä rapsakkaa parin asteen pakkasta on riittänyt ja valkoinen valoa antava lumipeite ympärillä! Voittaa sata kertaa harmauden ja kosteat säät! Mielen kannalta itselleni valo  valtavan tärkeää. Yritän ulkoilla mahdollisemman paljon päivällä, milloin valo on parhaimmillaan.

Ihoni on kyllä kiukutellut kuivuuttaan ja olen lätrännyt kilo tolkulla rasvaa. Päivitimme talon lämmitystä vuosi sitten ja ostimme ilmalämpö pumpun. Se kierättää ja puhdistaa sekä tarvittaessa lämmittää ja kesällä viilentää ilmaa. Sen myös kuivattaa ihan älyttömästi huoneilmaa! Varsinainen lämmitys hoituu maalämmölllä ja patterin kautta, mutta ilmalämpo on extrana. Olen yrittänyt kuivattaa pyykkiä sisällä, rasvata ihoa, syödä oikeita rasvoja ja pestä harvemmin. Siltikin iho rapistuu. Ehkäpä pieni etelän loma olisi paikallaan..

Lomaa odotellessa viikonloppuna olisi tiedossa kauden ensimmäiset pikkujoulut. Varustelu on hoidettava kohdilleen: Tonttulakki siis päähän ja mukiin kuumaa glögiä! Hauskaa viikonloppua!