Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 3. tammikuuta 2017

2017

Vuosi 2016 oli minulle monella tapaa tapahtumarikas ja sitä on vaikea pistää paremmaksi. Reissasin Suomessa, Ruotsissa, Virossa ja Alankomaissa. Lisäksi haastoin itseäni monipuolisella urheilulla, uuden kielen opiskelulla ja suuren yleisön edessä esiintymällä. Keskittymishäiriöni kanssa opiskelu ja esiintyminen olivat haastavuudessaan ihan uutta luokkaa. En tiedä opinko paljon uutta kieltä tai miten esiintymiseni sujui, mutta olen ylpeä itsestäni, että uskalsin kuitenkin kokeilla.
Vuoden viimeisenä tuntina mietin kiitollisina mennyttä vuotta ja otin raketteja ampuen uuden vuoden vastaan.
Vuoden ensimmäisenä aamuna vaivasi väsymys ja tein super smoothien itselleni. Pohjaksi valitsin omenamehua,mihin laitoin: teelusikallinen chlorella-jauhetta, 3cm tuoretta inkivääriä, 5cm kurkkua, avocadoa ja puolikas banaani sekä reilu kourallinen tuoretta pinaattia. Juoma piristi kummasti ja lähdin yökyläilemään tyttäreni kanssa äidin luona. Kävimme tuhlailemassa rahojani alennusmyynneissä ja vietimme vaan laatuaikaa äidin kanssa syöden ja jutellen. Eilen tulimme illasta kotiin.

Mitä tiedossa tänä vuonna? Kirjoittelut jatkuvat, samoin liikunta ja ruokavalio. Lisäksi olen varannut pari reissua jo tulevalle keväälle. Ajattelin myös aloittaa jonkun uuden harrastuksen, ehkäpä Jooga tai Zumba?
Koko vuosi häämöttää kutsuvana edessä ja nyt olisi aika taas haaveilla isosti.

1 kommentti:

  1. You have such an interesting blog. Thanks for sharing. I'm a life coach blogger. Reading blogs is my hobby and I randomly found your blog. I enjoyed reading your posts. All the best for your future blogging endeavors. Please keep in touch with me in Google+, +sridharchandrasekaran Twitter @lifecoachbloger

    VastaaPoista