Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 11. marraskuuta 2021

Sannan Energia

Seitsämän vuotta sitten kuulin ensimmäisen kerran Reikihoidoista. Olin hoidettavana Anne Vuotarin vyöhyketerapiassa ja hän kysyi olisinko kiinnostunut Reikistä? Samoissa tiloissa toimi Reikihoitaja ja otin esitteitä mukaan. Luin ne ja mietin, miten voisin oman diagnoosini kanssa välittää elämän energiaa? Kuulosti niin hullulle, että laitoin sen mielessäni lokeroon: Höpöhöpö. Olen nyt elänyt tämän glioblastoma (IV)hippusten kanssa yli kahdeksan vuotta. Olen yksi harvoista sen kanssa eteenpäin päässeistä. Olen muuttananut paljon elämääni kaikilla sen saroilla. Jäin töistä pois, millä sain stressin minimiin, sekä muokannut ruokavaliota ja lisännyt liikuntaa. Tehnyt asioita mitä rakastan ja jokaiseen vuoteen olen ottanut jonkun uuden harrastuksen. Merkittävimpänä pidän kuitenkin mielen muokkausta. Ensi askelia siinä auttoi ystäväni. Teimme yhdessä mielikuva harjoituksia mm. täydin kympin itsestäni. Olin miten huonovointinen tahansa, kampesin ulos kävelemään ja kerroin itselleni miten hyvin jaksan. Tein sitä päivitäin. Nyt olen jatkanut jumppausta Sami Minkkisen varkkopalveluiden kautta mm.hypnoosit ja valmennukset. Mieli puhuu ja tuntee, sen keho uskoo. Voisin väittää, että yksi suurimpia selviytymisapuja on ollut juuri se oman mielen- ja tunteidenhallinta. Olen syöttänyt pääni täyteen positiivisia ajatuksia, sekä tunteita. Viime keväänä Reiki kuitenkin tuli taas eteeni, kun etsin netissä luettavaa. Mietin jos mielellä voi parantaa itseään ja elämä sykkii tietyllä taajuudella, ehkä tässä Reikissäkin voisi sittenkin olla jotain ideaa. Tilasin itselleni kirjan Kvanttifysiikasta energiahoitoihin. Se laajensi ymmärrystäni asiaa kohtaan. En kuitenkaan usko mitään, mitä en itse tunne tai voi todistaa. Keväällä maaliskuussa päätin kokeilla. Ostin verkkokoulutuksena Kundaliinireiki koulutuksen. Energiat lähtivät virtaaman. Tein meditatiivisia harjoituksia ja itkin paljon.. Kehosta löytyi paljon tukahdettuja tunteita. Koin olevani yksin kokemusteni kanssa ja kaipasin kipeästi opettajaa. Siskon tyttölläni on ollut paljon samanlaisia ajatuksia keväällä, hän teki saman koulutuksen ja ihmetteli opettajan osallistumattomuutta koulutuksessa. Materiaali oli käytössä vain tietynajan. Verkkokoulutus oli erittäin suppea. Saman koin minä. Minulla oli paljon kysymyksiä, mikä kanssa jäin yksin. Loppu kesästä Emilia puhui, että haluaa opiskella Reikiä lähikoulutuksessa. Hämmästys oli todella suuri, kun kuulin häeltä nimen sieltä seitsämän vuoden takaa,Kari Paulus. Vyöhyketerapia hoitolassa,missä olin hoidettavana toimi juurikin Kari Paulus. Ympyrä sulkeutui. Halusin myös kurssille oppimaan ja janosin vastauksia kysymyksiini. Koin saaneeni sysäksen siskon tytöltäni ja olevani valmis siihen. Ilmottauduimme yhdessä kurssille. Kurssia edeltävänä iltana, Emilia kuitenkin sairastui flunssaan ja joutui harmikseen perumaan osallistumisen. Minä kuitenkin osallistuin.
Reiki 1-kurssi eli Shoden. Sielä käytiin läpi traditionaalisen japanilaisen reikin alkuperäiset taidot, hoitotekniikat ja henkisyyttä. Parhaimmillaan reiki on elämäntapa ja do-tie henkiseen kasvuun. Mitä reiki on? Rei=henki, Ki=Elämän energia, Elämän voima. Reiki=Hengen voima. Reiki on elämänvoima, joka harmonisoi ja eheyttää. Reikissä ei ole vahingoittavia elementtejä. Reiki on itsetuntemuksen tie ja elämäntapa, läpi elämän kulkeva voiman antaja. Reikissä on tapana käydä läpi opettajien ketju alkaen Mikao Usuista, reikin perustajasta. Kari on saanut oppinsa traditionaaliselta puolelta, sensei Masaharu Uenolta (Saanut oppinsa suoraan kolmelta Gakkain opettajalta, Mikao Usuin on ollut heille opettaja) sekä tietoja Lissu Kaivolehdolta ns. Länsimaisesta linjasta. Miten Reikin voi selittää? Kari sanoi katolisen kirkon johtohahmon, eli paavin käyttäneen omaa Reikihoitajaa. Hän oli tiivistänyt, että hoitajalla on kyky välittää luojan energiaa. Reikihoitaja ei ole parantaja, vaan hän välittää energiaa. En voi luvata paranemista, enkä voi tehdä diagnoosia kehollesi. Keho ottaa vastaan oman tarpeeena mukaan elämänvoimaa, mikä taas auttaa sitä voimaan paremmin. Keholla on mahdottoman upea kyky parantua itsetään, kun sille annetaan siihen paras mahdollinen tilaisuus. Verrataan vaikka antibiootteihin. Ihmisellä on tulehdustila ja lääkäri määrää hänelle antibiootit. Antibiootti ei häntä paranna vaan se auttaa kehoa parantamaan itsensä, vähentämällä bakteereja kehossa. Olen välitänyt energiaa tukemaan kehon toipumista (haavat, murtumiset, säryt,ahdistus,syöpä). Keho on voinut saada trauman, mihin ei ole löytynyt sanoja. Energia voi auttaaa tunteita nousemaan pintaan, että ne voi käsitellä ja pareneminen voi alkaa. Reikihoitajaa sitoo salassapitovelvollisuus. Hän ei kerro nimellä mainiten hoidossa olleen henkilön tilasta tai sairaudesta muille, ellei asianomainen ole antanut kirjallista suostumusta siihen. Reikihoitaja tukee asiakkaan omia pyrkimyksiä terveydentilansa parantamiseen. Ohjaaminen terveellisiin elämäntapoihin on osa hoitotyötä. Suosittelen kuuntelemaan lääkäreitä ja käyttämään heidän määräämiään lääkkeitä! Reikiä annetaan kehon tueksi. Japanissa oon ihan normaalia mennä Reikihoitajalle, kun Ki eli elinvoima on vähissä. Monissa maissa Reikihoito on myös vaihto-ehtona esimerkiksi synnytyksissä. Olen kokeillut energian välittämistä ystäville, sukulaisille, eläimille, tilanteille ja kasveille. Tiedän, että pystyn energiaa välittämään, tunnen sen ja niin ovat tunteneet myös hoidettavat. Hurahdin ihan täysillä tähän energian välittämiseen heti shoudenin aikana ja tiedon janoni kasvoi. Ilmottauduin Reiki-2 kurssille eli Okuden. Kurssilla perehdyimme energian lähettämiseen tiettyyn hetkeen. Utopistiselta tuntui lähettää energiaa omaan syntymään. Henkisen kasvun matkani jatkuu. Haluan tarjota palveluani ja toimia mahdollisimman rehellisesti. Perustin oman yrityksen, Sannan Energia (sannan.energia@gmail.com)Mikäli kiinnostuit, laita sähköpostia tulemaan. Elämän energia on kaikille syntymäoikeus, mutta otan maksun ajasta minkä käytän sen välittämiseen. Myyn osaamiseni aikaa. Olen sisustanut yhden asunnoistamme hoitohuoneeksi, missä teen Reikihoitoja(lähi- ja kaukohoidot). Yritykseni myy myös tekemiäni makramee-kivikoruja ja seinäryijyjä. Tarjoan myös aikaani esimerkiksi kahvila palveluihin tai viherrakentamiseen. Haluan tehdä asioita sydämestäni ja koen olevani oikealla polulla.

tiistai 5. lokakuuta 2021

Energia on taajuutta

Liityin Minkkisen Samin Ikuiset verkkokurssit ryhmään. Kuuntelin Ihmeiden Lokakuu luentoa kuulokkeista eilen metsäkäppäily lenkillä ja sain Ahaa elämyksen! Koin, että sain vihdoin vastauksen mieltäni askarruttaneeseen kysymykseen, miten? Aiheena oli mielenvoima. Esimerkiksi oli otettu masennus ja miten hoito selvittää syytä miksi? Useampi kirja kirjoittaa miten se mihin keskityt elämässä lisääntyy. Mihin tämä vetovoiman laki perustuu? Lyhesti kaikki materia on pohjimmiltaan energiaa. Myös kaikki ihmiset. Energia väreilee aina tietyllä taajuudella. Otetaan esimerkiksi sama mikä Minkkisella oli eli radio.
Kun laitat radion päälle ei kuulu kuin kohinaa, kun haet tietyt taajuuden kohdalle kuuluu sieltä radio ohjelmasi. Musiikki vetoaa välittömästi tunteisiin. Se herättää meissä itkua, naurua ja tuo mieleen unohdettuja muistoja. Koskettava kappale saa väreilyä kehoon ja karvat voivat nousta pystyyn. Ihmisen "sähköähän" voidaan myös mitata, esim.EKG-mittaus. Tässä teoriassa ihmisessä taajuus soluihin säädetään tunteiden kautta. Mikäli olet masentunut, väreilet matalalla taajuudella ja onnellinen ihminen säteilee korkealla. Ihmisen tapauksessa tajuus ja vastaanotin löytyvät molemmat soluistasi ja sinun taajuutesi vetää puoleen samalla taajuudella olevia ihmisiä ja asioita. Masentunut vetää niitä masentuneita ja kokee ettei pääsee pois negatiivisista, ahdistavista ajatuksistaan. Mietin pitkään, miten on mahdollista, että pystyn käsistäni välittämään elämän energiaa? Tämä tieto, että olemme tietyllä taajuudella avasi silmäni. Tietysti! Minulle on avattu pääsy tietyyn taajuuteen, mistä saan energiaa välittää. Siltikään kaikkia asioita ei vaan voi täysin järjellä ymmärtää.. Ne pitää tuntea. No miten sitten tuntea esimerkiksi kiitollisuutta, kun sinulle kerrotaan että olet sairastunut? Onko se helppoa? Ei varmasti ole! Koko muu negatiivinen tunne skaala jyllää pitkin kehoa, vihaa, ahdistusta,surua, masennusta ja kuoleman pelkoa.. Ne täytyy kaikki tuntea läpi. Pienin askelin, minuutti katsoa vaikka sitä komediaa ja unohdat hetkeksi huonon olon. Hyvää seuraa ja unohdat tunniksi huonon olon. Liikuntaa ja kaksi tuntia mennyt hyvin. Muistaa, mikä saa sinut hymylemään. Aina vaan pidentäen niitä hyvän fiiliksen jaksoja ja visualisoida,joka päivä sitä täyden kympin sinua. Tuntea, että on elämänsä voimissa vaikka todellisuudessa olisi kemoterapia menossa ja hiukset karisivat lattialle. Yrittää mennä lääkärien sanojen ja kerrotun tiedon yläpuolelle. Löytää heti aamusta niitä kiitollisuuden aiheita. Jes!Heräsin! Olen vielä elossa! Vitut tukasta! Tehdä oman elämän suunnitelma ja elää sekä TUNTEA se! Kävellä mielessä jo sielä uudessa elämässä niin kuin se olisi totta! Virittäydytään pois niistä vanhoista tajuuksista ja lennetään uusiin! Minulla sukellus elämänvoiman ihmeelliseen maailmaan jatkuu, toivottavasti sullakin!

keskiviikko 21. huhtikuuta 2021

Kokemuksia paranemista ja elämästä glioblastooman kanssa

En ole lääkäri enkä ravintoneuvoja, voin vaan kertoa omista kokemuksistani. Minulta kysyään niin monesti mitä olen tehnyt, kun olen selvinnyt niin monta vuotta.. Olen tehnyt paljon ja kaikkea, silti en osaa sanoa, mikä toimi. Jos yksi asia pitäisi irrotaa, ottaisin ensimmäiseksi mielen ja sitten muun. Keho uskoo ajatuksia todeksi. Paraneminen lähtee sisältä, ei ulkoa. Tärkeintä olisi ensiksi rauhoittua ja vahvistaa tahtoa elää. Niin pitkään kun keho on paniikissa ei tapahdu paranemista. Päästä irti kuoleman pelosta. Pelon vastakohta on rakkaus. Keho ja mieli kulkevat käsi kädessä. Tärkeää olisi rauhoittaa mieli ja uskoa tervehtyvänsä. Aktiivista visualisointia paranemisesta. Mietin mahdollisimman tarkasti se täyden kympin paraneminen.Sitten ajattele, että se on jo tapahtunut, elä se todeksi. Millainen olet? Vaatteet, hiukset, keho ja vointi. Tee tätä useasti päivässä. Ota vastaan apu. Lääketiede ja leikkaus auttavat, sekä voit itse avustaa kehoa paranemaan monella eri tavalla.
Suosittelen lainaamaan kirjastosta kirjan tai ostamaan: Kelly Turner, syövästä voi selviytyä. Sain vinkin kirjasta ystävältäni ja koin tehneeni ituitiivisesti samat asiat kun kirjassa. Muista haaveilla isosti! Elämäni yksi tähtihetki kun pääsin kulttuuri talolle jakamaan oman kokemukseni hänen kanssaan samaan tilaisuuteen, pääsin myös halaamaan Kellyä! Uskomatonta! Toinen hyvä kirja on esim.Anita Morrjani: Kuolema antoi minulle elämän. Kirjojen lisäksi luen lehtiä terveydestä netissä suomenkielisiltä ja englanninkielisiltä sivustoilta ym. Lehdet ym. täyttä uusinta tietoa. Olen elänyt mahdollisimman stressitöntä elämää ja käynyt mahdollisuuksien mukaan ulkoilemassa useamman tunnin joka päivä kävellen, uiden, pyöräillen, hiihtäen.Aloitin pari vuotta sitten joogailun ja tänä talvena sijoitin uusiin suksiin ja kuunteilin energiaa nostattavaa musiikkia hiihtäessä.(syöpähän viihtyy hapettomassa tilassa).. Kuuntelen kävellessäni lempi musiikkiani,nykyään myös kirjoja. Ostin myös Sami Minkkisen ikuiset verkkokurssit paketin ja olen peryhtynyt hänen meditaatioihinsa ja kursseihin.
Olen hurahtanut makramee töihin. Teen seinä ryijyjä ja rakastan solmeilla kivistä koruja! Olen tutustunut kivien kiehtovaan maailmaan.
Instagram tili löytyy @sannansolmut Luin kirjan Kvantti fysiikasta enrgiahoitoihin ja osallistuin kundaliini reikihoito verkkokurssiin. Olen harjoitellut ja hoitanut itseäni. Pidän tärkeänä stimuloida aivoja monella tapaa, liikkumalla ja pulmilla.
Eteeriset öljyt, varsinkin frankincense öljyn sanotaan parantavan aktiivisesti kehoa. Sain jalkaani ja nenän päähäni paleltuman ja hoidin niitä puhtaalla aloevera geelilla mihin sekoitin pari tippaa öljyä. Tilasin myös diffuuserin netistä, mihin laitan mielialoja tehostamaan eri öljyjä. Hyviä esim. Frantsilan tuotteet tai Young Living. Kuulin ystävältäni että USAssa eräs aivokasvain potilas oli parantunut pelkästään tällä eteerisellä öljyllä. Oli laittanut tipat peukalonpäähän ja painanut sen kitalakeensa.. Jätin viiden vuoden jälkeen lääkärien vastusteluista huolimatta epilepsia lääkkeet pois. Intuitioni huusi minulle, että minulla ei ole epilepsiaa. Ajattelin kehoani, mihin pumppasin yhteensä 100 kolmiolääkettä kuukaudessa!! Halusin jättää ne pois ja tiputin lääkärien ohjeiden mukaan hitaasti ne pois puolessa vuodessa. Käytin apuna YL:n eteeristä ölyä M-Grain ja visualisointia. Sairaudet värähtelee alle n 58 Mhz. Värähdellään me korkeammalla. Nauru.Katsoin komedioita, sillä nauru laukaisee tehokkaasti stressiä. Silloin kun olin heikoimmillani, sain väkisin ajatukset pois sairaudesta katsomalla komediaa, se oli kuin hetken loma synkista ajatuksista. Hakeudun positiivista energiaa antavaan seuraan ja olen poistanut lähipiiristäni mahdollisuuksien mukaan kaikki negatiiviset ihmiset. Nautin luonnon ihmeistä ja kirjoittelen ajatuksiani. Olen saanut ja antanut vertaistukea kirjoittamalla sekä kerran kävin Tampereella tapaamisessa. Asun itse Lopella ja matka on liian pitkä Tampereelle tai Helsinkiin missä olisi ryhmiä. Facebookissa kuuluin myös erääseen ryhmään, mutta koin sen liian negatiiviseksi ja lähdin siitä pois. Mitä muuta olen asteittain jättänyt pois? Kaikki lisäaineet, kovetetut kasvirasvat, valkoisen sokerin, karkit, valmisruuat,pullat,piirakat,keksit, pizzat,oluet,viinit ym. hoidon ajaksi kokonaan pois. Olen syönyt mahdollisimman sokeritonta ruokaa. Nykyään olen sallinut itselleni lasillisen viiniä ja kuoharia silloin tällöin, elämästä tulee nauttia. Eikä mun maailma siihen yhteen kakkupalaan tai pullaan kaadu. Meillä on oma kaivo, käyttövesi putket on vaihdettu ja hommasimme veden suodattimen. Laadukas vesi on tärkeää (70% ihmisestä vettä). Suolana käytän joko raffinoimatonta merisuolaa tai jodioitua Himalajan suolaa. Mausteita olen tehnyt itse omista yrteistä tai ostanut suolattomia versioita. Smoothiessa olen käyttänyt makeuttajana banaania. Alla ruokavaliota: Sanotaanko, että yrittänyt syödä päivittäin mm. parsaa(kevyesti höyrytettynä), valkosipulia, inkivääriä, rooibos teetä, vihreää teetä (juotuna tai kapseleina), pähkinöitä, siemeniä,kaikkia kaaleja erityisesti lehtikaalia, hedelmiä, marjoja mm.mustikoita, kananmunaa, kaura tai ketoleipää, kurkumaa (Kurkuman teho tuhat kertaistuu, kun siihen sekoitetaan mustapippuria.) Annos on 1tl päivässä tai laadukas kurkuma tee. Aina ei voi olla ilman sokeria ja korvaan tavallisen sokerin intiaani sokerilla tai palmusokerilla. Makean himon yltyessä on kaapissa aina tummaasuklaata mielellään yli 70% ja raakasuklaata (siinä vitamiinit tallessa). Olen syönyt myös prebiootteja, esim mehuissa mitä olen käyttänyt smoothien pohjalla. Vastustuskyky sijaitsee vatsassa ja kannattaa antibiootti kuurien jälkeen vahvistaa hyviä bakteereja suolistossa. Tykkään myös Myrttisten valkosipulikurkuista, ne tehdään käymisteitse. Kehon happamuus on syytä tarkistaa esim. apteekeissa myytävillä PH liuskoilla. Yhden teorian mukaan syöpä on sieni ja mitä happamampi keho on, sitä paremmin sienet voivat.. Olen kuureittain juonut päivittäin soodaa tai sitruunaa, mikä lisää kehon emäksisyyttä. Lusikallinen (tai puoli) aamusta ja illasta veteen sekoitettuna riittää tai vettä missä on puristettua sitruunaa, silloin saa myös C-vitamiinia. (Sitruuna on myös emäksinen ). Soodan kanssa kannattaa kuitenkin olla varovainen ja pitää välillä taukoa. Liiallinen soodan juonti voi syövyttää vatsalaukkua.
Kasvikset ja ruoka ovat parhaat vitamiinien lähteet! Kesäisin kasvatan luonnonmukaisesti tomaatit, sipulit,yrtit,lehtikaalit,mansikat,porkkanat,salaatit ym. Kaupasta ostan mahdollisuuksien mukaan aina luomua. Öljyt ovat yksittäinen ja erittäin tärkeä asia! Otin käyttöön puhtaat öljyt mm.oliivi,-kookos-hamppu ym.
Sekoitan parhaat aamu smoothiet, tuoreista kasviksista tai marjoista. Antibiootti kuurin yhteydessä ei voi käyttää pakurikääpää, se kumoaa antibiootin tehon. Myöskään penisiliinille allergiset ihmiset eivät voi käyttää pakurikääpää. Vitaamiini tasot kannataa mittauttaa, mikäli mahdollista. Mittauksia tekevät antioksidantti klinikat. Vitamiineja ja hivenaineita olen nauttinut vaihtelevasti: Tri Tolosen E-Epa 650mg x 3 /pvä (käy kala-allergiselle) Läpäisee parhaiten aivo nesteet. Lisätietoja voi käydä lukemassa: http://www.tritolonen.fi Pakurikääpä uute 15tippaa pvässä, Tällä hetkellä käytössä Puhdistamon Eliksiiri, missä pakuri, reishi, havupuu-uute samassa pullossa. (lisätietoja pakurikäävästä esim. osoitteesta: http://www.jaakkohalmetoja.com/fi/pakurikaapa/ ) tai sitten teenä. Havupuu uute tehokuuri 4dl/pvä (syöpä potilaat voivat käyttää pidemmänkin ajan, sisko soitti Karille ja tarkisti asian) http://www.ravintorengas.fi Olen itse käyttänyt kuuriluonteisesti enemmän ja välistä 2dl/pvä. Carnosin x 2/pvä Berberin x 3/pvä Seleeni x 1/pvä Sinkki x 1/pvä Prebiootti x 2/pvä D-vitamiini maksimi annos Melatoniini x 1/pvä Artemisia x 1 joka toinen pvä (ei saa ostettua Suomesta, tilasin iherbistä, luotettava nettikauppa) Murskattuja aprikoosin siemeniä 2/pvä (olen sekoittanut esim. yogurttiin) Aprikoosin siemenet olen ottanut kuuriluontoisesti. Tilanteen mukaan(jos hemoglobiini on laskenut) apteekissa myytävä Floradix rauta ja vitamiini täysmehu (käy myös kasvisruokailijalle) tehty kasvisuutteista ja mehusta. Se sisältää myös muita vitamiineja, joten tarkistan tietysti aina mahdolliset päälekkäisyydet. Kysyin kyseisestä rautavitamiinista lääkäriltä, sanoi että ei kannata syödä kuurin aikana, kun ei ole vaikutusta tutkittu..Käytin kuurien välissä silti. Talvesta asti olen korvannut vitamiinien syöntiä super smoothiellä: Mehustan itse kasveista ja lisäilen tilanteen mukaan eri kasveja. nykyään myös mehustan Kurkuman itse mehustetun porkkanan joukkoon. Tärkeimmät: Pinaatti tai Lehtikaali, Inkivääri (n. 3cm tuoretta) Chian siementä, erilaisia pähkinöitä ja siemeniä Talvella käytin maca jauhetta ja keväällä spiruliinaa. Spiruliinan jälkeen olen käyttänyt chlorellaa (sisältää jodia joten hyvä käyttää lehtikaalin kanssa mikä poistaa jodia kehosta) puhdistus kuurina nyt kesällä msm jauhetta ja vehnän orasta (lääkärit eivät suosittele käyttämään sytojen aikana näitä, puhdistavat liikaa kehoa, aloitin puhdistuksen heti hoitojen jälkeen) . Katajan marjoja, Goji marjoja, ubikinonia,voikukan juuri teetä, reishiä, vaihtelevasti kaikenlaista on tullut kokeiltua.. Toiset syövät pelkästään tuoreita kasviksia. Syön kesäisin paljon salaatteja, mutta talvella kehoni kaipaa lämpöä ja teen paljon keittoja. Olen hurahtanut intialaisiin ruokiin ja tei eilenkin kikherneistä ja pavuista omanlaisen intialaisen korman, mihin tuli paljon tuoretta inkivääriä ja hyvää tekeviä mausteita, hyvää joko riisin tai kukkakaalin kanssa. Lämmittää makunystyröitä ja menee lohturuuasta huononakin päivänä. Jokaisen keho on omanlaisensa, mikä toimii minulla ei välttämättä toimi sinulla.. Tutki intuitiolla, tekeekö tämä hyvää minulle? Saanko tästä ruuasta tai tekemisestä hyvänolon? Kutsuuko joku asia sinua ja mikä estää sinua tekemästä sitä? Olen ollut kohta kaksi vuotta täysin lihattomalla ruoavaliolla ja teen kuuriluontoisesti tiukempia vähä hiilihydraattisia jaksoja. Olen jättänyt ruokavaliosta pastan ja perunan. Ei kuitenkaan liian tiukkapipoista syömistä! Kesällä suurta herkkua minulle uudet perunat, varsinkin ne itse kasvatetut! Kuuntelen kehoani herkällä korvalla. Jätin myös kaikki viljat, mutta nyt olen nostanut takasin puhtaan kauran. Tulikin melkoinen selostus. Yritin tiivistää yhdelle sivulle viimeiset kahdeksan vuotta.. Monta asiaa mitä olen tehnyt unohtui varmaan kyydistä, mutta toivottavasti tästä listauksesta apua sinun tai läheisesi hyvinvointiin! Aurinkoista huhtikuuta!

maanantai 1. maaliskuuta 2021

Valonpisara


Tapanani on ollut opetalla joka vuosi joku uusi taitoja kävin tänä keväänä Kundalini Reiki-verkkokurssin. Olen harjoitellut hoitoja itselläni. Yhteenä kertana käsittelin mielessäni rakkautta. Sain sisäisen kokemuksen isäni rakkaudesta. Selkeä tunneviesti sisäiseltä lapseltani. Silloin minulle maailman turvallisin paikka oli iskän kainalo, paikka missä rakkaus ympäröi minut. Tunsin, kun olisin saanut rakkauden rutistuksen isältäni. En ollut kokenut sitä aikohin, sillä isäni kuoli kun olin kaksitoista.

Kyyneleet tulvivat silmistäni, tunne sisälläni oli niin voimakas. Kokemuksen jälkeen koin olevani herkistynyt rakkauden energiaan. Valtava luovuuden puuska ravisteli välittömästi kokemuksen jälkeen ja koin pakottavaa tarvetta luoda kokemus. Mielessä alkoi soimaan Tuure Kilpelaisen kappale: " Valon pisaroita" 


 

Valon pisaroita vasten pimeää

Meille putoaa valon pisaroita

Valon pisaroita kun toivo häviää

Meille putoaa valon pisaroita 


Valonpisaraksi materialisoitui pisaranmuotoinen kuukivi, minkä ympärille valitsin aurinkokiviä. 

Toinen tarina tästä samasta kappaleesta. Lähetin ystävälleni korun, mikä minulla oli tätä harjoitusta tehdessäni. Kirjoitin, mitä keskellä olevasta kristallista, ametisteista ym. kivistä sanotaan ja lähetin sen hänelle piristykseksi. Hän kirjoittaa minulle kiitokset. Hänen sanojaan lainaten: "Upea taivas oli taas ja radiosta soi toi biisi ( Valon pisaroita) samalla, kun avasin lähettämääsi kirjettä, kiitos ihanasta yllätyksestä.

Kaunis auringonpaiste ulkona lupailee jo pilkahduksen keväästä. Päivät pitenevät ja samoin valonmäärä.Toivon, että sinullekin putoaa valonpisaroita<3