Onko ystävä piirissäsi sellaisia henkilöitä, jotka julistavat olevansa hyviä ystäviäsi? Tosi paikan tullen, eivät sitten vastaakkaan puhelimeen tai tekstiviestiin? Minulla on. Olen miettinyt mistä se johtuu? Tiedän soittaessani jo, että ei se kuiteskaan vastaa. Laitan tekstiviestin perään (täynnä hymiöitä) Halusin vaan vaihtaa kuulumisia, voidaan soitella, kun sulla on parempi hetki.
Mitään ei kuulu. Kertooko se jotain minusta? Vai siitä "ystävästä". Miten paljon vie energiaa laittaa viesti: Hitto, että on paska päivä! Soitellaan ensiviikolla! Tai soittaa sillä seuraavalla viikolla, että sori unohdin koko viestin..
Mielestäni on vaan super itsekästä olla laittamatta mitään. Itse vastaan aina kaikkiin viesteihin, vaikka olisi kuinka pääkipua tai vitutusta. Itselle jää vastaamattomuudesta todella hölmö olo. Merkkaanko todella niin vähän, että en ole ansainnut edes viestiä. Minusta se vastaamattomuus merkkaa juuri sitä! Minulla on paljon ystäviä ja paljon myös hyviä ystäviä, jotka vastaavat puhelimeen.
Siksi monesti mietinkin, että miksi vaivautua edes? Miksi laitan viestiä, jos toinen ei viitsi vastata? Miksi hakata päätä seinään?
Silloin kun sairastuin, kerroin asiasta julkisesti. Sain sadoittain viestejä, missä kysyttiin vointiani. Tuntui todella oudolta vastailla sellaisten ihmisten kyselyihin, jotka eivät ennen sairauttani olleet huolissani voinnistani. Päivitin leikkauksen jälkeen viestin, että kaikki meni hyvin. Monet tiedustelut loppuivatkin siihen. Mielenkiinto ei ollut aitoa, koskien minua, vaan sairauttani..
Toki sain myös viestejä sellaisilta ystäviltä kenen kanssa en ollut pitänyt yhteyttä vuosiin, mutta heistä tulikin minulle mahtavia tukipilareita. Niitä todellisia ystäviä.
Muistan myös yhden puhelun, minkä soitin heti leikkauksen jälkeen. Keskustelin ihan normaaliin, minulle ominaiseen tyyliin. Naureskelin ja heitin herjaa. Toisessa päässä oltiin todella hämmentyneitä. Tähän hämmennykseen tokaisin, niin, eivät ne mun huumorintajua saaneet kuitenkaan leikattua pois..
Toinen esimerkki toisesta äärilaidasta on oma siskoni, sekä oma äitini. Olenkin siitä jo aiemmin kirjoittanut, mutta heille olen vaan niin äärimmäisen kiitollinen.
Viimeksi tänään puhelimessa annoin palautetta siskolleni, miten en olisi tässä ilman häntä. Hän on ollut terapia istuntoni, vitamiinin toimittaja ja tiedon antaja. Hän kävi kaivamassa minulle yhden selviytyjän kirjan, kun sitä tarvitsin ja antoi voimaa.
Toinen tukipilarini on ollut lähellä asuva ystäväni. Hän on lähtenyt lääkärikäynneille ja hän muun muassa odotti neuropsykologin käyntini ajan(3h!!) aulassa. Hän on myös ystävä, kenen kanssa juttelen päivittäin.
Hänen takiaan meinasin perua ensi viikon vertaistuki tapaamisen, koska olen lupautunut menemään vuorostani hänen kanssaan kuulemaan lääkärin lausuntoa! Sain kuitenkin järjestettyä niin, että pääsen menemään molempiin. Kun on tahtoa niin asiat saa aina mielestäni järjestettyä.
Minulla on myös paljon ystäviä, jotka asuvat pääkaupunki seudulla ja heitä luonnollisesti tapailen harvemmin. Hyvät ystävät ovat kuitenkin mielestäni sellaisia kenen kanssa voi olla pidempäänkin juttelematta ja jatkaa juttua siitä mihin viimeksi jäätiin.
Hyvät ystävät vastaavat puhelimeen ja viesteihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti