Ähersin monot jalkaan samalla puhuen kuulokkeilla siskoni kanssa.
Sivakoin pellon poikki metsän laitaan ja huomasin, ettei vanhoissa pitosuksissani ollut pitoa oikeastaan ollenkaan.
Ilma oli kuitenkin niin loistava, että jatkoin sitkeästi lykkimistä.
Kipusen pienen kukkulan ylle ja totesin alas menevän mäen olevan ihan jäässä. Menin mahdollisimman matalaan kyykky syöksy asentoon ja reidet valittivat asennossa vieläkin kipeinä tiistain treeneistä. Vauhti kiihtyi omalla tahdollaan ja lähestyin uhkaavasti jumalattoman isoa mäntyä kohti. Tein nopean päätöksen pyllähtää mielummin pepulleni, missä on paremmin airbackiä, kun halata puuta pääni kanssa. Selvisin varmaankin pienellä mustelmalla, mikä löytyy vasemmasta kankustani.
Lähdin lykkimään eteenpäin mahtavan raikkaasta metsän ilmasta nauttien.
Tuntui, että aina oli edessä mäki joko ylös tai alas päin. Kipuilin niitä ylös sitkeästi hiki otsalla ja kieli suusta ulkona läähättäen. Yhden kerran vielä kaaduin isommassa alamäessä, mutta senkin tein hallitusti lumipenkkaan.
Lykkiessä alkoi mielessä soimaan oheinen Antti Tuiskun biisi https://www.youtube.com/watch?v=90kifV4_Fyc
Mä vaaaan hiihdän, onks sen jälkeen vielä mäki?! Onks sen jälkeen vielä mäki! Jaksaaaaa, jaksaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti