Hiihtokausi avatttu

Olen haaveillut koko talven hiihtämisestä ja odotellut latuja viereiselle pellolle. Latuja ei ole tullut, mutta naapuri on sitkästi käynyt hiihtämässä itse tekemiään latuja pitkin.
Valo houkutteli tänään ylös hyvisssä ajoin ja kävin kaivamassa sukset vintiltä.
Sen verran kamppeiden keräily kesti, että sukset lämpenivät ja alku metrit olivat melkoisen tahmeaa menoa. Sivakoin ensin pellon yli metsään ja siellä pikku hiljaa eteen päin.

Täydellinen ilma hiihtämiseen! Pari astetta pakkasta ja aurinko paistoi melkein pilvettömältä taivaalta. Nautiskelin  metsän hiljaisuudesta ja omaan tahtiin liikkumisesta.
Lykin mennä eteen päin ja mietin jo valmiiksi kohdan missä kääntyisin takaisin päin. Päätin nousta korkean mäen päälle suksilla ja sitten viilettää palkinnoksi mäen alas.

Puuskuttaen, läähättäen ja sukset lipsuillen menin mäkeä ylös. Keskityin lykkimiseen ja ajattelin mäen päällä nauttia maisemasta.
Ylös päästyäni pysähdyin ja aloin katsomaan kunnolla ympärilleni.
Hirvi seisoi aukealla vieressäni ja tuijotti minua. Jep, minä täällä metsässä keskellä ei mitään, yksin tai kaksin helvetin ison hirven kanssa! Eipä siinä tilanteessa tullut mieleen jäädä ottamaan kuvaa siitä!
Melkoisella ketteryydellä käänsin sukset ympäri ja lähdin kiitämään mäkeä alas päin! Siinä ei paljon maisemia ehtinyt ihastella! Uskon että Kaisa Mäkäräinenkin olisi jäänyt kakkoseksi!
Parin kilsan jälkeen uskalsin hiljentää tahtia.
Kuntoilu hiihdon muodossa on siis aloitettu tälle talvelle.

Luminen perjantai

Olin eilen illasta jumpalla ja ei ollut tietoakaan lumesta. Harkitsin pyörän kaivamista talvisäilytyksestä, jotta polkaisisin nopeammin matkan. Siinä miettiessäni kulkuvaihtoehtoja etsin samalla jumppamattoa. Vihdoin löysin maton ja huomasin aikaa olevan alle kymmenen minuuttia. Hyvä alkulämmittely tuli, kun sitten kieli vyön alla läähättäen hölkyttelin koululle. Kotiin päin sain sitten onneksi kyydityksen.
Säätiedotteissa oli toitotettu, että perjantaina tulee eteläänkin runsaasti lunta, mutta silti en ollut aamusta uskoa rähmäisiä silmäni kun katsoin ulos. Musta maa oli muuttunut valkoiseksi ja edelleen satoi melkoisia jalkarättejä! Kahvit porisemaan ja vaatteet niskaan.

Olin menossa tyttären koululle avointen ovien päivään ja yritin kammata naamani sellaiseksi että kehtaisin lähteä. Saimme mieheltäni kyydin ja ehdimme koululle hyvissä ajoin.
Koululaisilla oli erityinen pajapäivä aamusta ja oppilaat oli jaettu neljään ryhmään. Vanhemmat saivat kulkea ryhmien mukana ja seurata touhua.
Oli ihana huomata, miten joustavasti kaikki toimivat toistensa kanssa. Eskarilainen saattoi olla kuudesluokkalaisen parina ja työskentely sujui vaivattomasti.
Keskustelimmekin aikuisten kesken, miten tärkeää nuorten on oppia tulemaan toimeen eri ikäisten ja erilaisten ihmisten kanssa. Sitä taitoa tulee varmasti tarvisemaan elämässä. Pitää tulla jatkossakin toimeen erilaisten sukulaisten, naapurien ja työkaverien kanssa. Aina ei ole mahdollisuutta valita tai valittaa.
Opettaja kertoi, että heillä on tapana välillä opiskella näissä pajoissa ja oppilaat tykkäävät kovasti näistä päivistä.

Otin kuvan tyttäreni toiminnasta. Yhdessä pisteessä kuunneltiin kertomus, minkä pohjalta sai piirtää kohtauksen paperille. Jokainen piirsi haluamansa kuvan.
Pajat kestivät noin kaksi tuntia, minkä jälkeen oppilaille oli luvassa pidempi välitunti ulkona.
Riemun kiljahtelua, lumipallon pyöritystä ja heittäytymistä lumeen!
Nautitaan näistä lumiukko keleistä lasten tapaan!