Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 24. joulukuuta 2016

Joulu 2016



Tuuli nurkissa suhisee,
katon pellit kolisee,
lunta ei ollenkaan,
synkkää ja mustaa ympärillä vaan.
Eilen pyörräillessä, auton kuria niellessä,
mietin, onko järkeä joulussa tässä?
Kinkku on jo paistettu, koti on siivottu,
jopa pipareita on pöytään paistettu.

Tärkeintä on kuitenkin rakkaat ja läheiset,
ei ne krääsät ja hömpötykset!


Rennosti haluan tänään saunoa, hyvin syödä ja rauhoittua❤️
Rauhallista joulua!

tiistai 29. marraskuuta 2016

Sisäinen valo

Aurinkoisen tiistain kunniaksi ajattelin kirjoittaa positiivisuudesta. Mietin, että jokaisella on päivittäinen mahdollisuus löytää elämäänsä jotain positiivista, niin halutessaan.  Kaikki lähtevät ajatuksista liikkeelle. Voimme käyttää ennemmän positiivisia ilmaisuja kun negatiivisia. Ihmisistä muokkautuu ajatustensa mukaisia.
Olen aiemminkin kertonut, kun sain tietää  diagnoosin menin yhtälailla shokkiin, kun varmasti kaikki muutkin. Itkin, huusin ja olin aivan lohduton pari päivää.
Omasta sisimmästä nousi kuitenkin valonomaisesti toivoa mieleeni. Päätin keskittyä hetkeen ja olin kiitollinen, että kasvain voitaisiin leikata. Ajattelin, että olin saanut epilepsia kohtauksen viisi minuuttia autolla ajon jälkeen, enkä sen aikana. Olen saanut tilaisuuden elää.
Uskon tilannettani helpottaneen se, että olin jo nuorena kohdannut isäni kuoleman ja samalla päihittänyt pelkoni sitä kohtaan. En siis diagnoosin saatuani pelännyt omaa kohtaloani vaan koin valtavaa halua elää. Oma lapseni oli vielä silloin kuusi vuotta ja halusin olla vielä hänelle tukena ja turvana lapsuuden ajan. Valtava taistelutahto nosti usmakkaasti päätään.
Sain valtavasti soittoja ja käyntejä ystäviltä ja sukulaisilta. Tuntui kun olisin ammentanut positiivista energiaa kaikkialta ympäriltäni. Äitini jäi juuri eläkkeelle samana päivänä, kun leikkaukseni oli ja tuli auttamaan arjen pyörityksessä.
Monilla asioilla voi lisätä positiivisuutta. Puhdistin kehostani pelko peikkojani ja kiputiloja ulos kirjoittamalla. Aloin sitten myös myöhemmin ystäväni avustuksella ja kannustuksella kirjoittamaan omaa blogiani.
Koin sairaalassa valtavaa kiitollisuutta kivuista huolimatta. Pystyin heti leikkauksen jälkeen puhumaan, nauramaan ja liikkumaan. Pidin sitä valtavana ihmeenä.
Sairaalassa otin hengähdys tauon sairauden ajattelusta katsomalla komedia sarjaa Netflixistä ja hekottelemalla ääneen.
Huumori oli monesti parasta hoitoa ja lääkettä. Nauraminen laukaisee tehokkaasti stressiä. Viljelin sitä päivittäin ja teen sitä edelleenkin. Parasta terapiaa on ilta kavereiden kesken, nauraen niin että ripsarit valuu pitkin poskia.
Sain myös kukkia ystäviltä ja soittoja sekä tsemppi tekstiviestejä.
Sain myös työkavereilta paketin mistä löytyi pieni kirja nimeltä: " Kuumat kollit"  Se sai ehdottamasti hymyn huulille. Kirjassa siis kuvia kissoista palomiesten sylissä.
Kirjan rahat olivat osaltaan menneet hyväntekeväisyyteen.

Kotiin päästyä  myös vieraita tuli käymään. Rakkaiden ihmisten haluaksia ei voi tehoiltaan verrata mihinkään muuhun.
 Mieli on valtavan voimakas ja sitä voi käyttää tehokkaasti paranemiseen. Välillä kävellessä tai pyöräillessä kuuntelen samalla lempimusiikkiani ja visualisoin itseni terveenä. Kuvittelin tietynlaiset hiukset, vaatteet ja elinvoiman, millainen haluan olla. Teen tätä edelleenkin. Musiikilla on myös mahtava energiaa lisäävä voima.
Muokkasin siskoni avustuksella sekä lukemalla ruokavaliotani askeleittain terveellisemmäksi ja lisäsin ulkoliikuntaa pari tuntia per päivä. Ensimmäistää kertaa aikuisella iällä minulla oli aikaa itselleni. Ammensin virtaa stressittömästä elämästä ja luonnosta. Luonto on täynnä ihmeitä ja jokaisessa vuoden ajassa on taikaa.

Minulta monesti kysytään ruokavaliostani, mutta uskon että mieli on vielä tärkeämpi, kun fyysinen puoli. Tervehtymiseen ei riitä fyysisen puolen kuntoon hoitaminen, tärkeää on huolehtia myös psyykkisestä ja henkisestä puolesta.
Etsikää sisäistä valoanne ja antakaa sen valaista polkunne.

maanantai 21. marraskuuta 2016

Kädestä kiinni

Heräsin tänään aamulla huonosti nukutun yön jälkeen väsyneenä.  Verhon takaa paljastuva usvaisen pimeä maisema ei saanut innostumaan päivästä, mutta raahustin keittiöön valmistamaan aamupalaa. Menin aamusta tyttären kanssa käymään Riihimäessä hammaslääkärissä. Hammashoitola ei ole edelleenkään lempipaikkojani, vaikka tällä kertaa en joutunut itse piinapenkkiin.
Tyttäreni otti aamulla rennosti ja nukkui ihan viime hetkeen asti. Pikainen aamupala ja lenkkeily juosten edes takas auton ja kodin välilllä ennen kuin päästiin matkaan. Pakkasin navigaattorin mukaan, sillä en muista Riihimäelle ajettavaa reittiä ulkoa. Pääsimme kuitenkin ajoissa perille ja sain näppärästi autolle parkkipaikan.
Jännitys tiivistyi ja vaikka me molemmat tiesimme, että kyseessä oli pelkkä kuvaus ja arviointi. Pidin tytärtäni tiukasti kädestä kiinni ja kävelimme yhdessä sisälle.
En päässyt mukaan röntgen kuvaukseen, mutta saatoin hymyn ja kannustavien sanojen kera kuvattavan ovelle. Seuraavaksi oli vuorossa odotusta ja sitten hammaslääkäri. Lääkäri kertoi kuvien perusteella tarvittiinko oikomishoitoa. Etukäteen oli uumoiltu purentavikaa.
Lääkäri vahvisti kuvista purentavian ja hoidot aloitettaisiin. Hoitaja selosti tarkasti mitä tultaisiin tekemään, mutta ainoastaan yksi lause herätti kiinnostuksen:" Karkkiahan sitten ei voi ollenkään syödä hammasrautojen kanssa" Tyttäreni katsoi minua kauhistunein ilmein! Kiinteät raudat asennettaisiin alhaalle tammikuussa ja arvioitu kesto olisi yksi vuosi. Kiittelin ja lähdimme ulos hammashoitolasta.
Arvatenkin ensimmäinen asia mitä tyttäreni sanoi ulkona oli: " Äiti, en mä voi mitenkään olla vuotta syömättä yhtään karkkia!! Mä en halua niitä rautoja!" Rauhoittelin ja vastasin ettei kaikki karkki ollut ehdottomasti kielettyjen listalla. En ole ennenkään ostellut kotiin toffee karkkeja, pelkästään suklaata.
Päästin kohtuullisen suklaan syönnin ruuan yhteydessä pannasta ja jatkoimme matkaa lounaalle. Päätin, että nauttisimme kahden keskeisestä ajasta rauhassa ja kävimme myös kaupoilla ennen kotiin lähtöä.
Mietin mielessäni ajelessa kotiin omia nuoruuden muistoja hammasrautojen kanssa. Minulla oli kiinteät ylä- ja alaraudat ja hoidot kestivät kolmisen vuotta. Viimeisen kaaren sain pois vasta kolme vuotta sitten. Toivottavasti nykypäivänä hoidot tepsivät tehokkaammin, kun ne aloitetaan nuorempana!
Kotona sitten palelin ja aivastelin pariin kertaan. Mietin että kävimme terveyskeskuksessa ja sielä vaamasti leijui kaikki mahdolliset taudit ilmassa. Pistin blenderin pyörimään.
Laitoin pohjaksi omena mehua ja lisäsin sinne reilusti inkivääriä, lehtikaalia, pinaattia, spiruliinaa, avocadoa ja tirskauksen sitruunaa. Mukillisen jälkeen olo oli heti parempi.

Olen aina summannut asioita mistä saan olla kiitollinen. Tänään sain olla tyttären tukena hammashoitolassa ja lisäksi vietimme kelistä huolimatta mukavan loppupäivän.
Välistä on vaan mukava pitää kädestä kiinni.

perjantai 11. marraskuuta 2016

Luminen maisema


Ajelin autolla aamusta kylille kaupalle ja ikunan läpi näkyi joulukorttia muistuttava maisema. Oksat notkuvat lumen painosta ja siniseltä taivaalta paistoi häikäisevä aurinko. Onneksi olin kaivanut aurikolasit päähäni.
Marraskuu on ylensä kuukausista se ankein. Räntää sataa ja ilma on roikkuvan harmaa. Tämä marraskuu on mielestäni ollut ihan paras moniin vuosiin! Pientä rapsakkaa parin asteen pakkasta on riittänyt ja valkoinen valoa antava lumipeite ympärillä! Voittaa sata kertaa harmauden ja kosteat säät! Mielen kannalta itselleni valo  valtavan tärkeää. Yritän ulkoilla mahdollisemman paljon päivällä, milloin valo on parhaimmillaan.

Ihoni on kyllä kiukutellut kuivuuttaan ja olen lätrännyt kilo tolkulla rasvaa. Päivitimme talon lämmitystä vuosi sitten ja ostimme ilmalämpö pumpun. Se kierättää ja puhdistaa sekä tarvittaessa lämmittää ja kesällä viilentää ilmaa. Sen myös kuivattaa ihan älyttömästi huoneilmaa! Varsinainen lämmitys hoituu maalämmölllä ja patterin kautta, mutta ilmalämpo on extrana. Olen yrittänyt kuivattaa pyykkiä sisällä, rasvata ihoa, syödä oikeita rasvoja ja pestä harvemmin. Siltikin iho rapistuu. Ehkäpä pieni etelän loma olisi paikallaan..

Lomaa odotellessa viikonloppuna olisi tiedossa kauden ensimmäiset pikkujoulut. Varustelu on hoidettava kohdilleen: Tonttulakki siis päähän ja mukiin kuumaa glögiä! Hauskaa viikonloppua!

maanantai 31. lokakuuta 2016

Voimauttava lauantai

Vellovat tunteet risteilivät lauantai aamuna mielessä, kun kävin aamusta äidin luona suihkussa.Välistä olin aivan innoissani ja sitten aalto lähti vyörymään alas ja vatsaan jymästi pelko möykky.

Söin rauhoittuen aamiaisen tyttären kanssa, äidin siinä häärätessä ympärillä. Visualisoin aktiivisesti mielessäni miten hyvin kaikki menisi.
Siskoni tyttärensä kanssa tuli hakemaan meidät ja yllätti minut täysin ihanalla kukkakimpulla, minkä hän oli itse tehnyt. Paljon positiivista energiaa ja halauksia! Epätoivon aallot taas laskivat.


Pääsimme paikan päälle ja sain lisää halauksia ja tsemppausta. Tunsin taas jalkojeni kannattavan normaalisti.
Kävelimme isoon Aalto-saliin istumaan ja ihana Kirsi Ranto soitti flyygeliä ja lauloi enkelin lailla sävelet suoraan sisimmästään. Oloni rentoutui keskittyessäni sulo sointuihin.
Seuraavaksi oli äänessä oli Pauliina Aarva ja hän tarkensi Suomen täydentäviä hoitoja ja niiden toimivuutta. Kuunnellessani hänen rautaista esitystään jännitys iski takaisin. Tunsin kuinka pulssini alkoi tempoa kovempaa ja yritin nielaista sydäntäni kurkusta takaisin paikalleen. Onneksi vuoroni olisi vasta iltapäivästä!
Peter Flander sai seuraavaksi esitellä itsensä ja Petra Foundation säätiön. Tietoa säätiöstä löytyy sivustolta http://www.petrafoundation.com/ . Huomasin Peterin inhimillisen esityksen koskettavan minulle kyyneleet silmiin. Valtava rakkauden puuska pyyhkäisi jälleen pelon kehosta.
Esiintymään pääsivät myös lavallinen täydentäviä hoitoja antavia ammattilaisia, he esittelivät pikaisesti itsensä ja hoitoihin sai tutustua lähemmin tauoilla aulassa. Esiityjälista nimineen löytyy osoitteesta http://www.syovastavoiselviytya.fi/#Ohjelma
Kävin itsekin katselemassa vaihtoehtoja ja näin sielä samassa tuttuja. Ystäväni Anu oli esittelemässä ihania eteerisiä öljyjä https://www.youngliving.com/fi_ ja antoi minullekin pienet pisarat salaista apua.
Anu on samainen ystävä joka auttoi minua syöpähoitojen aikana jaksamaan henkisesti ja kannusti kirjoittamaan blogiani. Hän myös auttoi blogin perustamisessa. Anuun voi käydä tutustumassa hänen yritys sivujen kautta http://intuitio.net/  tai sitten blogin http://sydantaseuraten.blogspot.fi/ . Anun kautta sain myös tilaisuuden tulla puhumaan Kulttuuritalolle.
Jätin asteittain sairastuessa kaiken sokerisen pois. Pullat, keksit, piirakat ja karkit saivat lähteä ja odotin innolla seuraavaa luentoa.
Vuoroon astui Ralf Sundberg ja hän oli tutkinut kattavasti sokerin yhteyttä syöpään. Lyhyesti sanottuna: Parasta mitä voi itsellesi tehdä on luopua sokerista!
Ralfin jälkeen oli toisen syövästä selviytyjän vuoro kertoa elämän tarinansa. Osmo Mäkelä on selvinnyt elänmuutoksen myötä tappavasta syövästä. Mahtava ja toivoa antava puheenvuoro!
Lounas tauolla paras ystäväni ja äitini saapuivat paikalle. Bonuksena sain kuulijaksi myös lapsuuden ajoista asti tutun, siskoni parhaan ystävän. Juttelimme ja naureskelimme smoothie mukiemme välissä ja bongailin tuttuja.
Kävin myös antamassa halauksia ja kuuntelemassa sairaiden läheisiä. Odotin myös jo malttamattomana Kellyn esitystä.
Lounaan jälkeen Kelly astui lavalle ja esitteli yhdeksän polkua yllättävään paranemiseen. Listasin ne alle:
1. Muuta ruokavaliosi perin pohjin
2. Ota vastuu omasta terveydestäsi
3. Noudata intuitiotasi
4. Käytä kasvirohdoksia ja ravintolisiä
5. Vapauta tukahdetut tunteet
6. Kehitä myönteisiä tunteita
7. Ota vastaan ympäristön tuki
8. Syvennä henkisyyttäsi
9. Vahvista elämänhalusi
Olin lukenut hänen kirjansa ( Syövästä voi selviytyä) heti sen ilmestyttyä ja on hankala kuvata sanoin sitä ihmetystä mitä minä koin ensimmäistä kertaa sitä lukiessani. Olin intuition kautta tehnyt kaikki yhdeksän asiaa mikä kirjassa on listattu! En meinannut uskoa sitä. Käsittämättömin asia oli, että minulle tarjottiin mahdollisuus päästä samaan tilaisuuteen puhumaan hänen kanssaan. En olisi voinut edes villeimmissä unelmissa uskoa sitä!
Tunteeni olivat todella epätodelliset! Tässä edessäni puhetta piti ihminen, kuka kirjoitti tämän mahtavan toivoa antaneen kirjan. Pienen tauon jälkeen pääsisin puhumaan oman elämän tarinani samaan tilaisuuteen. Jännitys hiipi kutsumatta takaisin.
Kellyn puheen aikana vieressäni istunut paras ystäväni ketä ei ollut lukenut kirjaa ja oli aivan ihmeissään. Hän sanoi mielessään pyörineen listan mihin hän oli ruksinut asioita, mitä tiesi minun tehneen. Laskeskeli saaneen kaikkiin kohtiin ruksin.
FreeFlowFactory järjesti koko tilaisuuden ja Catarina Degerman juonsi lavalla koko päivän. Hän oli myös sama henkilö, kuka Uma Kankaan kanssa kävi tapaamassa minua keväällä. Sain viimehetken voimahalit Catarinalta ja hän lupasi esitellä minut lavalla.
Esittelyt oli tehty ja oli vuoroni puhua. Olin ajatellut puheen valmiiksi mielessäni satoja kertoja. Kirjoittanut sen ja nauhoittanut sen. Minulla ei ollut mitään tukilistaa mukana. Olin ainoastaan toimittanut etukäteen kahdeksan kuvaa tukemaan puhettani.
Kaikki valmiiksi mietityt puheet häivisivät kuitenkin mielestäni ja puhuin suoraan sydämestäni.

Puheen jälkeen oloni oli helpottunut ja samalla täydellisen onnellinen. Minun oli todella vaikea keskittyä heti jälkeeni alkaneeseen viimeiseen kattavaan puheeseen. Tiiviiseen tahtiin tuli kovaa tietoa syövästä ja sen uusimmista tutkimuksista.
Päivän päätti sykähdyttävä lauluesitys. Laulun sanoma oli usko, toivo ja rakkaus. Suurin niistä rakkaus.
Laulua kuunnellessani vaistomaisesti kosketin rinnassani olevaa pientä pinssiä. Sain sen kahdelta ystävältä ennen leikkausta, toinen istui oikealla puolellani. Pinssissä on risti, ankkuri,enkeli ja sydän.

Tilaisuuden loppumisen jälkeen tapasin vielä useamman syöpäsairaan ja heidän läheisiään. Oli mahtavaa päästä oikeasti tapaamaan ihmisiä kenelle olin joskus kirjoittanut sähköpostia tai ihmisiä ketkä olivat lukeneet blogiani! Olin onnistunut tavoitteessani.
Päivän ehdoton tähtihetki kuitenkin oli Kelly.A Turnerin kasvokkain tapaaminen. Hän toivoi minun kirjoittavan tarinani sivustolle http://www.radicalremission.com ja toivotti paljon onnea elämääni. Tiivistän tunteet yhteen sanaan WAU!


Siskoni ja hänen ystävänsä lähti kotiin ja äiti kera tyttäreni sai myös heiltä kyydin. Itse tunsin suorastaan liitävän ulos Kulttuuritalon ovista. Olimme sopineet ystäväni kanssa yöpymisestä keskustan hotellissa ja rauhallisesta ruokailusta. Suunnitelma oli ruokailla  koko porukan kanssa, mutta tilanteen muuttumisen vuoksi menimmekin kahdestaan ravintolaan.
Ensiksi kirjauduimme hotelliin ja saimme vastaanotosta kaksi vapaalippua Pressa klubille, missä soittaisi Pauli Hanhiniemi. Otimme naureskellen liput vastaan ja olimme avoimia vaihtoehdolle.

Huoneessa pikainen kasvojen huuhtelu. Tuhriintuneet meikit saivat lähteä sekä merkit vuodatetuista tunteista. Kevyt ehostus ja lisää rasvaa kuiville silmän ympärysille sai riittää. Onneksi ihottuma oli helpottunut!!
Suuntasimme korkkarit kipsuttaen ruokailemaan ja ehdimme minuutilleen paikalle. Viehättävä italialainen ravintola tuoksuineen ja tunsin ruokahaluni heräävän. Täydellinen päivä ja sen kruunasi herkullinen ruoka ja seura! Istuimme  nautiskellen makujen sinfoniasta ja juomineen. Yllätyin totaalisesti, kurkistaessani kelloon. Olimme olleet ravintolasssa neljä tuntia!
Fiilis oli vaan niin mahtava ettei millään huvittanut vielä lähteä nukkumaan. Ajattelimme kokeilla Pressa klubia ja suuntasimme sinne seuraavaksi.
Katsoin matkalla ravintoloita ja ihmisiä. Silmiin osui uusia ravintoloita ja uusi ikäluokka kävijöitä! Tunsin itseni satavuotiaaksi kaikkien parikymppisten disko-hileiden joukossa.
Pressa klubi tuntui meille heti oikealta vaihtoehdolta. Ympärillä oli suunnilleen saman ikäisiä ihmisiä ja osa jopa hieman vanhempaa.  Tokihan sieläkin näki pyrähtelevän niitä parikymppisiä.
Ehdimme hakea rauhassa juotavaa ja etsimme jumputeuksen keskeltä "rauhallisen" pöydän. Sitten oli vuorossa illan esiityjä. Pauli Hanhiniemi. Musiikki ei ollut minulle sitä ominta, mutta livenä kuultuna sekin oli elämys.
Esitys oli ohi ja tankkasimme nesteitä. Ystäväni tuntee minut hyvin ja huomasi vipattavan tanssijalkani. Kello oli jo yli yksi yöllä ja mietimme lähdemmekö metsästämään paikkaa missä pääsisi tanssimaan. Mielestäni palautui parikymppisten kiumurteleva disko jono ja sanoin jäädäänkö hetkeksi tänne kokeilemaan mitä musiikkia tulisi tanssittavaksi. DJ oli vaihtunut ja samoin musiikki.

Hivuttauduimme tanssilattialle ja hämmästyksesksi alkoi soimaan samoja biisejä kun meidän villissä nuoruudessa! Puhun todellakin niistä samoista kappaleista, mitä voi vielä joskus kuulla Novalta, Retro perjantaisin! Heittäydyimme tietysti  tanssimaan! Ikä karisi harteilta ja niin myös tunnit. Tanssimme siihen saakka kun valot syttyivät ja meitä alettiin paimentamaan narikkaan! En muista milloin olisin vaan nauttinut niin paljon klubi illasta, että olisin tanssinut pilkkuun asti!
Hipsimme kahdestaan hekotellen kohti hotellia. Ilta ei olisi voinut olla hauskempi.

Kannustan kaikkia teitä ihania ihmisiä nauttimaan teille rakkaiden ihmisten seurasta! Olette sittten missä vaan. Sairaalaankin saa tulla ystäviä käymään.
Ota hetki vapaata sen läheisen hoidosta ja käy tuulettumassa!  Se on ihan sataprosenttisesti sen arvoista! Säteilet uutta energiaa sen jälkeen!
Heräsin tänään niin intoa puhkuen etten vastaavaa aamua muista! Ihanaa vaan olla elossa!


tiistai 25. lokakuuta 2016

Puhe

Puhuminen on minulle yhtä luontevaa, kun hengittäminen. Kirjoittaminen on minulle toisenlaista puhumista, mutta myöskin ajatusten jatketta. Kirjoitettu teksti eroaa kuitenkin suuresti puhutusta. Huomasin tämän eilen harjoitellessani ensi lauantain puhetta. Tunnin verran mietin miten aloitan puheeni. Puheen muodostaminen ääneen oli ihan naurettavan hankalaa. Aloin kuitenkin puhumaan, kissan haukotellessa vieressä. Pulputukseni pitkästytti kissan. Se haukotteli ja käpertyi sohvan nurkkaan nukkumaan.

 Miten puhuminen voi tuntua niin vaikealta? Olen työssäni opettanut muita kommunikoimaan ja nyt jännitän niin että ääni tärisee. Mistä johtuu pelko puhua yleisön edessä? Möykky jysähti taas vatsaan ja jäi asumaan sinne. Mieli lähtee kehittelemään kauhukuvia, miten jähmetyn täysin ja auon suutani kuin kala kuivalla maalla. Aukaisen ja yritän puhua, mutta mitään ei kuuluu. Toinen ajatus laukkaa toisen perään ja maalailee ajatuksia muiden ajatuksista, että miksi juuri minä selvisin? Mikä oikeus minulla on mennä hehkuttamaan hyvää vointiani muille? Olisiko sittenkin pitänyt kieltäytyä tilaisuudesta.
Olen keväästä asti odottanut innoissani tilaisuutta ja näin viime hetkellä ramppikuume on iskenyt. Tiedän selättäväni sen sillä ainut syy miksi haluan mennä puhumaan lauantaina on antaa toivoa, että tämän sairauden voi päihittää.
En ole lääkäri, sairaanhoitaja enkä tiedemies. Olen ihminen ketä on elänyt yli kolme vuotta glioblastoman kanssa. Puhun omasta elämästäni.
Yhdestä sanasta se lähtee ja yritän löytää parhaimmat palat lauantaiksi.
Olen oma itseni, sen pitäisi riittää.

Tilaisuus:
Syövästä voi selviytä, Kulttuuritalo, 29.10.2016,  puheeni klo 16:00.
http://www.syovastavoiselviytya.fi/

maanantai 10. lokakuuta 2016

Bakteerit

Pöpö kammoiselle ihmiselle tiedoksi kauhuelokuva nimeltä: Bakteerit vatsassamme. Dokkari esitettiin Ylellä ja on edelleen nähtävissä Yle Areenassa. Ohessa linkki http://areena.yle.fi/1-3185426 Tällä kertaa bakteereista puhuttiin suoliston toimivuuden edistäjänä ja siitä näkökulmasta, että bakteerit auttavat ihmisiä pysymään hoikkina.
Dokumentissa myös kuvattiin miten tuhoisat vaikutukset antibiooteilla on pienille lapselle, taidettiin muistaakseni verrata teho voimaltaan ydinpommiin. Antibiootti tappaa niin huonot, kuin hyvätkin bakteerit elimistöstä.
Muistan ihmetelleeni kemoterapian aikana saamiani antibiootti kuureja. Jouduin silloin syömään useamman erän viiden päivän satseja varmuuden vuoksi, jotta keuhkokuume ei pääse iskemään.
Tunsin sisäisesti kehoani pommitettavan "myrkyillä" sekä säteillä.
Halusin vahvistaa vastustuskykyäni turvauduin ja luonnon antimiin. Söin paljon kaaleja, yrttejä, vitamiineja sekä maitohappobakteereita. Tuntui mielestäni oudolta syödä antibioottia, mikä tappoi suolistostani kaikki bakteerit ja jätti vastustuskykyni suojaamattomaksi viruksilta.

Nykyisessä kaupunkilaistuneessa elämässä olemme muutenkin eristäneet itsemme bakteereista. Kaikki pitää olla todella steriiliä. Koti siivotaan viimeistä pöyhiukkasta myöten ja ruoka hinkataan puhtaaksi. Juomat pastöroidaan, porkkanat pestään valmiiksi ja kaikki paketoidaan tiukasti. Tämähän ei johdu siitä, että se olisi aina terveellisempää meille ihmisille vaan siitä, että tuotteet saadaan pysymään myyntikelpoisena kaupassa pidempään. Tarjolla on hyllyttäin nopeita eineksia, nekin muoveihin pakattuina.

Olen muuttanut ruokavalioni  mahdollisimman luonnonmukaiseksi. Ostan suoraan tuottajalta läheltä kasvatettua ruokaa tai luomu ruokaa. Olen myös lopettanut turhan siivoilun. Siivoilun jättäminen voi myös johtua ihan siitä, että olen mahdottoman laiska siivoamaan.. Menen mielummin polkemaan pyörällä auringon paisteeseen.  Vetoan myös aina kissojen sotkevan tai lapsen kävelevän likaiset saappaat jalassa sisällä, siten kumoten siivouksen puhtauden. Kissoista tulee tietysti aina karvaa ja sadekeleillä sipsuttelun jälkeen myös mutaiset tassun jäljet. Sängyllä näkee kissan " lika varjon" missä ovat salaa käyneet päikkäreillä.



Olen kyllä alkanut lepsuilemaan periaatteesta ettei kissoja lasketa sänkyyn. Lakanat eivät kyllä pysy puhtaina, mutta vieressä kehräävä kissa bakteereineen saa hetkessä piristettyä synkimmänkin päivän.

tiistai 20. syyskuuta 2016

Kotilääkäri lehti

Minulla oli elämäni ensimmäinen oikea lehtihaastattelu heinäkuussa. Sain lukea artikkelin ennakkoon ja muokkailinkin hieman tekstiä, kohdissa missä ajatuksemme eivät olleet kohdanneet. Haastattelu päivänä tuli myöskin valokuvaaja napsimaan kuvat. Hieman jännitin millaiset otokset ovat päässet lehteen mukaan, sillä en päässyt kuvia ennakkoon näkemään.
Vihdoin viime viikolla lehti ilmestyi ja huokaisin helpotuksesta. Teksti on taitavasti kirjoitettu ja valokuvaajaa voi kutsua nimellä taiteilija!

Rapsakan syyskelin houkuttelemana polkasin tänään kaupoille ja kerrankin osasin ostaa pienemmän satsin ruokaa. Ostin satulalaukkuuni upean orensseja porkkanoita ja ajattelin yhdistää ne viikonloppuna saamiini omenoihin. Kaivoin laatikosta juiserini ja aloin ideoimaan.
Puristin ensin käsin lasiin sitruunaa, minkä jälkeen aloitin varsinaisen mehustuksen. Paloittelin porkkanasta paloja ja survoin niitä masiinaan. Otin myös kasan omenoita ja lohkoilin reippaan kokoisia paloja pienen huuhtelun jälkeen kuorineen päivineen. Laitoin myös mukaan palasen inkivääriä. Lasiin lorotteli hiljalleen ihana, syksyisen lämpimän oranssin sävyinen juoma.

Hörppäsin varauksellisesti ensimmäisen kulauksen, mutta suhteet olivat makuuni täydelliset! Olin siis saanut muutakin aikaiseksi, kun keittiöön kauhen sotkun. Mahtava energia buusti levisi koko kehoon, tämä juoma menee ehdottomasti aamupala osastolle mukaan!

Syksyn harmaiden aamujen ankeuden karkoittava piristysruisku!

maanantai 12. syyskuuta 2016

Ulkoilua

Lähdin tänään aamusta hyvissä ajoin ajelemaan Vantaalle äiti kyydissäni. Kävin kaappaamassa matkalta ystäväni kyytiin.
Vein äidin kotiin ja siitä jatkoimme suoraan matkaa kohti Hoivakoti Atzaleaa. Olimme menossa nauttimaan kauniista syyspäivästä ja seuraksi otimme pari hoivakodin asukasta.
Idea sai alkunsa haasteesta: " Vie vanhus ulos" . Kampanjalla edistetään ikäihmisten säännöllistä ja turvallista ulkoilua.http://www.vievanhusulos.fi/ 

Vastaavanlainen toinen hoivakoti on tullut minulle tutuksi oman läheisen kautta. Tänään sain tuplasti hyvää mieltä ulkoiltuani ensin Atzaleassa ja sitten menin omaa sukulaistani moikkaamaan.
Haastan kaikki auttamaan vanhuksia turvalliseen ulkoiluun!

torstai 8. syyskuuta 2016

Pettymys

Ajattelin avautua asiasta, mikä on meille kaikille tuttu. Pettymys.
Miten monesti asiat menevät totaalisen mönkään, eivätkä yhtään suunnitellun mukaisti? Opin itse jo pienenä ettei se joulupukki tuokkaan niitä kaikkia lahjoja mitä olin toivonut tai ettei joulupukkia ole olemassakaan kun pukkina hääri oma Aino-mummini.
Miten opettaa omalle tyttärelle, että pettymykset kuuluvat elämäään? Tällä viikolla vastaan tuli grande suuri pettymys. Lauantaina on tiedossa the syntymäpäivät, vihdoinkin 10-vuotta!

Niitä on hehkutettu ympäri vuotta ja kasattu paljon paineita onnistumisen suhteen. Kakut ja liinat sekä muut härpäkkeet on tilattu ja ostettu hyvissä ajoin, mutta mikäs eteen kun vieraat ilmoittavat etteivät pääse tulemaan? Alahuuli on väpissyt moneen kertaan ja kyyneliä on vuodatettu.
Pettymys on ollut aivan valtava, kun juuri ne rakkaimmat ihmiset ovat tipauttaneet tiedon, etteivät pääse tulemaan. Siinä ei paljon selittelyt auta.
Pettymys alkoi jo paisua ylilaitojen ja päätin suhteuttaa asioita. Listasin kaikki hyvät puolet synttäreistä ja ystävät ketkä pääsevät tulemaan. Muistutin myös etteivät kaikki edes juhli lastensa syntymäpäiviä! Hetken aikaa oli aivan hiljaista. Saatoin kuulla miten aivot raksuttivat ja punnitsivat vaihtoehtoa, ettemme vietettäisi lainkaan synttäreitä. Pikkuhiljaa hymy palasi huulille.
Kokemus pankkiin oli talletettu uusi opetus.
Pettymys lujittaa luonnetta ja pienten pettymysten kautta saa kokemusta kestää myös niitä isompia pettymyksiä.
Lahjana pettymys on tulevaisuutta ajatellen arvokas.

torstai 25. elokuuta 2016

Vapautunut energia

Olin ennakkoon suunnitellut kirjoittavani koko eilisen päivän. Mitä tehdä jos kirjoitus into puuttuu? Kaikkea muuta mahdollista. Löysin itseni kasvihuoneesta aamupäivästä leikkaamassa tomaatin lehtiä, leikkelin niitä niin innoissani että kuskasin lehtiä kottikärryillä lopuksi kompostiin, kävin myös kaikki kukkaistutukset läpi ja nypin kukkineet kukat. Iltapäivästä touhuaminen jatkui siivoilun muodossa. Jumahdin myös moneksi tunniksi telkkarin ääreen. Illasta kävin veneilemässä ja nautin vaan ulkoilusta aivot narikassa.
Lapsesta asti, olen ollut täynnä hyviä aikomuksia: Alan hyvissä ajoin lukemaan kokeisiin tai menen hyvissä ajoin nukkumaan, teen tämän esitelmän hyvissä ajoin ennen viimeistä palautus päivää. Aikomukseksi ovat jääneet. Yleensä viimeisenä iltana luen siihen kokeeseen, vimmatusti kirjoitan ihan viime hetkellä esitelmää ennen palautusta ja nukkumaan meno aika lipsahtaa sinne yö kukkumisen puolelle.

Tänään aamusta heräsin ihan erilaista tarmoa täynnä. Kävin reippaasti heti aamusta suihkussa ja laitoin lempi vaatteet päälle. Siivosin pöydän, ettei mikään häiritse keskittymistäni.
Sytytin kynttilän lyhdyssä lisäämään eteeristä öljyä ilmaan ja vein jopa kissojen haisevat ruokastiat ulos. Keskityin ihan täydellisesti kirjoittamiseen.
Aluksi oli valtavan tahmeaa ja käytin tökeröisiä ilmaisuja, mutta pikkuhiljaa sanojen padot aukesivat ja sormet alkoivat tanssiman ajatusten kanssa. Mitäkö kirjoitin? Saan mahdollisuuden puhua "Syövästä voi selviytyä" tapahtumassa 29.10.2016. Kirjoin omasta selviytymisestäni.
Miten paljon se viime tippaan jättäminen sitoo energiaa? Taka raivossa juilii koko ajan muistus ja pieni stressi, että pitäis se nyt tehdä. Se ajatus pompsahtaa kun vieteriukko moneen kertaan päivässä mieleen ja saa sykettä nousemaan. Sitten kun saa sen homman tehtyä voi taas hengittää syvään ja huokaista, että ihanaa sain sen tehtyä.
Tällä hetkellä minulla on se huokaisun jälkeinen fiilis päällä. Sain puheen alustavasti kirjoitettua. Kerrankin hyvissä ajoin ja hitto miten kevyt olo! Energiaa vapautui kehoon valtavasti!  Tätä täytyy ehdottomasti kokeilla uudestaan!

lauantai 13. elokuuta 2016

Kaali

Aamusta aivastelin pariin kertaan ja keittelin pakuriteetä ja pyöräytin mega inkivääri- vihersmoothien. Halusin tukkoisesta olosta huolimatta ulkoilemaan, mutta en halunnut kastua.
Vetäisin ylleni todellisen märkäasun eli parikymmentä vuotta vanhan rukan punaisen takin mihin kuuluvat iki ihanaiset siniset kumihousut. Mainoslause voisi olla: "pitävät sateen kaukana ja hien sisällä."
Lähdin metsään tihkusateeseen keräämään kanttarelleja. Vesisade unohtui hetkessä, kun näkyi keltaisia vilahduksia sammaleen kätkössä. Retki oli täynnä todellista löytämisen iloa!
Maha murisi ja aloin miettimään ruokaa. Ostin erikoisen näköisen mustakaalin lehtiä eilen ja siihen halusin liittää kerätyt kanttarellit. Lähdin kahlaamaan nettiin ideoita.

Inpiroiduin näkemistäni kaalikääryleistä. Ruokalistalla oli tänään varsinainen kaalipläjäys: mustakaali kääryleet kanttarelilla sekä höyrytetyt kukka- ja parsakaali, sekä väripilkuksi mukaan höyrytin pilkottua porkkanaa.

Äiti innostui asiasta ja pyöräyttui kauhean kokoisen kattilallisen perinteistä riisipuuroa. Söin pienen kulhollisen ja mietin lisäjalostusta puurolle. Maria rakastaa itse tehtyjä riisipiirakoita, joten otin taas netin auki ja etsin ohjetta. Ruistaikina, no problem.
Tein kerrankin ihan ohjeen mukaisesti ja taikinasta tuli kauhean tömäkkää. Ihan kun olisi kivi möykkyä yrittänyt kaulia. Päätin ottaa kovat otteen käyttöön, otin tuolin alleni, että saisin koko kropan painon avuksi. Keskityin hiki otsalla hommaan, nostin päätäni ja kolautin sen baaritiskin yläpuolella olevaan kaappiin. Tömähdys oli melkoinen ja lasit vaan helisivät vitriinissä! En antanut periksi vaan saan muovattua taikinan ohueksi. Samalla luin pussin kylkeä ja tajusin ettei käytössä ollut tavallisia ruisjauhoja vaan rouheisia ruisjauhoja. Olivat sitten ilmeisesti kuivakampia nämä rouheiset pirulaiset.
Piirakat menivät uuniin kärventymään ja sen jälkeen polskautin ne vedessä mihin sulatin voita.
Maria ei malttanut odottaa, että piirakat vetäytyisivät hauteessa pehmeiksi vaan popsi niitä jo koura tolkulla huikopalaksi. Mutustelun välistä huikkasi:"Tooosi hyviä" Jep. Näyttivät kelpaavan.

Seuraavaksi oli vuorossa mustakaali kääryleet. Paistoin erikseen jauhelihan ja kanttarellin. Maria halusi version, missä ei ollut sipulia ja sieniä. Tein siis kahdenlaisia pötkyleitä. Leikkasin kaalista äitin avustuksella ruodit ja höyrytin ne pikaisesti. Täytteitä sekoittelin käsituntumalla. Ensin vähän riisipuuroa ja jauhelihaa (luomua!) valkosipulilla, sekä kipaisin reilun satsin lehtipersiljaa kasvimaalta mukaan sörsseliin. Sinne kaalin väliin vaan lusikalla ja rullasin öljytylle astialle. Toinen täyte sisälsi myös reilusti silputtua sipulia ja kanttarellia.

Astian päällä pötiköiden pötkötellessä valutin vähän tummaa siirappia ja voita päälle. Uuni oli esilämmitetty 170 asteiseksi ja laitoin ne reiluksi puoleksi tunniksi muhimaan. ( laskin asteet lopuksi 120 asteeseen).
Tuurilla tuli tosi hyvää ruokaa ja vaihtelua pöytään!


 Nuhakin jäi onneksi siihen pariin aivasteluun, vai oliko kaalissa jotain taikaa?

perjantai 12. elokuuta 2016

Kesä 2016

Loman jälkeisessä tilassa, akut auringossa ladattuina puhkun virtaa ja odotan innolla syksyä. Monta ihanaa lomareissua takana!
Kävin tänä kesänä pitkästä aikaa Marian kanssa myös Kainuussa tervehtimässä sukulaisia. Edellisestä kerrasta oli vierähtänyt noin kahdeksan vuotta. Miten elävöittävää oli kävellä tutulla niemellä kaikkien rakkaiden sukulaisten ympäröimänä! Suurimman osan äidin sisaruksista ja omista serkuista ennätin tavata viikon aikana.

Mieleen tulvahtivat onnelliset lapsuuden kesät, kun pääsin lomailemaan ukin ja mummin luokse. Mummi laittoi aina herkullista ruokaa ja sitä oli tarjolla kahveineen ja kahvileipineen (+välipala vohvelit & jäätelöt)ainakin kuusi kertaa päivässä. Vähintään viisi kiloa tuli kesässä painoa lisää.
Mummolan käsittää yksi niemi, päärakennukset vanhoine aittoineen ja latoineen. Lisäksi  niemen rannoilla on useamman äidin sisaruksen kesämökit. Sielä opin soutamaan ukin opastuksessa ja ajamaan mm. traktorilla. Polskimme suurimman osan ajasta vedessä ja lämmittelimme saunassa. Lisäksi hurjastelimme peltoautolla sekä mopolla pitkin yksityisteitä. Sade keleillä pelasimme sisällä erilaisia pelejä ja keksimme erilaisia roolileikkejä. Minä nuorimmaisena ja ainoana tyttönä yleensä yllytin hurjimpiin ylilyönteihin. Kerran mm. värjäsimme vanhempien serkku poikieni hiukset sinisiksi ja heidät myös stailattiin naisiksi.
Edelleen näyttivät niin hyviltä, että jos vakituiset työt loppuvat niin ainahan voi löytyä uusi ura drag queenina.
Sydäntä lämmitti, kun katselin uuden sukupolven harrastavan samoja lajeja. Neljä pikku serkusta yhdessä, kikattaen ja keksien kaikkea hulvatonta. Ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen kimpassa ja tulivat mainiosti juttuun. Ajelivat neljä päällä mönkkärillä, peltoautolla ja polskivat huulet sinisinä vedessä. Maria kysyi illalla: " Täällä on ollut niin kivaa! Tullaan ensi kesänä uudestaan!" Rakkaus Niemelään oli syttynyt ja se paistoi kirkkaana silmissä.



Olen palanut kotiiin arkeen ja olessani koneen ääressä kirjoittelen taas ahkerammin. Ilahduttavaa oli kotiin palatessa huomata, että kasvit olivat selvinneet hengissä reissuilusta huolimatta.Kasvihuoneessa rehottaa tomaatin ja kurkun taimet. Odotan vesi kielellä satoa. Parastahan vitamiinien kannalta on napsia marjat ja kasvikset tuoreeltaan suoraan suuhun. (Tomaatti tietysti poikkeus tästä)

Osa pienellä kasvimaalla olevista avomaan kurkuista on jo tuottanut yli suonti kyvyn satoa ja ajattelin äitin avustuksella myös vähän säilöä niitä syksyksi. Marjoja keräsin eilen yli 10 litraa pihan puskista ja lykkäsin pakkaseen.
Oletko ehtinyt metsään? Tulin keskiviikkona reissusta ja kotona odotti 2kg putsamattomia kanttarelleja. Rakastan sienien poimimista, mutta inhoan niiden putsaamista! Itse siivoan sienet jo metsässä, silloin pääsee helpommalla. 3kg oli jo annettu vierailulla käyneille sukulaisille.
Ajattelin tänäänkin sinkoutua keräilemään sieniä ja mustikoita, rentoutua metsän siimeksessä, niistä käärmeistä huolimatta.
Kesä alkaa olla takana ja ihanat hämärtyvät syksyn hämyiset illat edessä!

torstai 14. heinäkuuta 2016

Magneettikuvaus



Kävin kesäkuun puolella kuvauksissa ja tänään oli vihdoin tapaaminen lääkärin kanssa. Vointi on ollut koko kevään ja kesän tosi hyvä, joten en osannut jännittää tuloksia, ennen kuin eilen. Sisältä kumpusi pikkuhiljaa kasvava epäilyksen siemen, entä jos syöpä on uusiutunut kuitenkin? Uskon epäilyksen siemenen itävän päässäni niin yhtä pitkään kun saan elää.
Touhusin taukoamatta koko eilisen päivän. Kävelin metsään poimimaan mustikoita ja aluksi koin käyskentelyn rentouttavaksi. Sitten kaveriksi lyöttäytyivät itikat, jotka verenhimoisina hyökkäsivät kasvoilleni. Asiaa ei auttanut edes vesisade, sillä pienen tihkutuksen jälkeen tuntui ötökkä armeija tuplaantuneen. Päätin tarmokkaasti jatkaa keräämistä ja näin täydellisen mustikka pensaan. Ojensin kättäni kohti pensasta kuin liukas pieni kyykäärme sujahti käteni vierestä. Siihen päättyi mustikka retkeni. Sanko heiluen lähdin rymistämään mättäitten poikki kohti kotia. Kovalla työllä poimitut mustikat pysyivät onneksi vauhdissa mukana. Herkuttelin illasta luonnon jugurttia, mihin lisäsin vaivalla hankkimani mustikat.

Yritin siirtää ajatukset pois lääkäristä kirjalla. Keskittyminen oli todella työlästä ja ajatukset karkasivat ilman lupaa lääkäri käyntiin useaan otteeseen. Olin kuitenkin illasta uupunut kaikesta päivän sinkoilusta ja nukahdin syvään uneen heti kyljen käännettyäni.
Yöllä toinen kissoistamme herätti minut puoli kolmelta ja vonkui päästä ulos. Yritin pitää silmiä puoliksi kiinni, jotten virkistyisi ja tassuttelin takaisin sänkyyn. Aamusta ulkoa kuului tuttu mouruaminen ja hipsin taas ovelle. Kävin laittamassa kissalle ruuan ja yritin mennä vielä nukkumaan. Hetken sängyssä peiton kanssa painittuani päätin luovuttaa ja lähdin suihkuun. Aikaa oli runsaasti, kun kello ei ollut vielä edes lyönyt seitsemän.  Suihkun raikkaana nautin rauhassa aamiaisen ja heitin vaatteet päälle. Olin valmis lähtemään.
Sairaalan odotushuoneen kellon raksuttaessa ja odotuksen kestäessä tunsin oloni keventyvän. Aamusta sisälläni oli kalvanut mahassa pelkomöykky ja se rupesi odottaessa helpottamaan. Sisältä kirkastui mieleen varmuus, että kaikki on hyvin. Lääkäri oli kaksikymmentä minuuttia myöhässä, mutta se ei haitannut minua. Tiesin jälleen kaiken olevan kunnossa.
Lääkäri vahvisti tunteeni, kuvissa ei näkynyt muutoksia. Oloni on aivan valtavan kiitollinen.

tiistai 14. kesäkuuta 2016

Retkeilyä, pakuria ja lepoa

Olimme maanantaina ihailemassa maisemia ja retkeilemässä Helsingissä. Päivä oli sopivan aurinkoinen ja lämpöinen. Olin edellisen kerran käynyt viisitoista vuotta sitten häissä Suomenlinnassa.
Vein auton äitini luo Myyrmäkeen mistä hyppäsimme junaan ja Helsingin keskustaan.
Matkaa jatkoimme ratikalla ja lautalla.
Tyttäreni ja hänen ystävänsä olivat ensimmäistä kertaa käymässä saaressa ja olivat intoa täynnä. Tutkimme linnan käytäviä ja kävelimme ihastuttavia mukulakivi polkuja. Aikamme ihmeteltyä etsimme paikan evästen nauttimiselle. Kallion kupeessa levitimme viltin ja eväät. Olimme aivan meren yläpuolella ja maisema oli huikea.
Tyhjästä ilmestyneet lokit kuitenkin sabotoivat rauhaamme. Ne olivat todella röyhkeitä vieraita ja yrittivät tulla nappaamaan leivät kädestä. Otimme hätyyttelyyn aseeksi sateenvarjon. Olimme ilmeisesti hauska näky kovassa tuulessa, sateen varjoa heilutellen. Päädyimme myös useamman Japanilaisen turistin filmille.

Väsyneenä, mutta onnellisena lähdimme kotiin tulo matkalle. Olimme melkein rannassa, kun näimme ihmisten etenevän jo lauttaan sisälle. Pinkasimme juoksemaan kohti laituria. Hiekka oli kuitenkin petollista lenkkarien alla ja tyttäreni liusui rähmälleen maahan. Housut menivät polvesta rikki. Toinen käsi sai myös pientä pintanaarmua. Onni onnettomuudessa oli kahvilan läheinen sijainti ja että siellä oli myynnissä laastareita ja puhdistusainetta.
Kahvilan vessassa riisuin hänen housunsa nilkkoihin ja yritin parhaani mukaan puhdistaa pahan näköistä haavaa. Tytär itki ja huusi niin kovaa, että WC:n ulkopuolella asiakkaat varmaankin ajattelivat minun kiduttaavan armottomasti häntä.
Ihan rauhassa sitten könkkäsimme käsikynkkää odottamaan seuraavaa lauttaa. Kotiin päästyä suihkutimme kunnolla polven, mutta en saanut mitenkään kaikkea likaa pois siitä. Toivotaan, että raapauma ei kovasti tulehdu.
Olin illasta valtavan väsynyt ja tunsin että kurkku on kipeä. Eilen aamusta heräsin sitten todella karheaan kurkkukipuun ja päänsärkyyn. Olin saanut jonkun flunssa taudin. Olen ollut kolme vuotta täysin terveenä ja otin heti täyden arsenaalin käyttöön.
Pötköttelin koko päivän sängyssä lukien kirjaa ja latkin teetä, missä oli inkivääriä ja pakuria. Tämän lisäksi join vihreää teetä ja maté hauduketta. Menin ajoissa nukkumaan.

Tänään heräsin täysissä elämäni voimissa. Kurkkussa oli limaa aamusta, mutta kun sain röörit tyhjennettyä olo on ihan terve. Pöpö oli kuin muistutus terveellisistä elämäntavoista, mitkä ovat hieman repsahtaneet lomalla.
Blenderi meni viime viikolla rikki ja smoothiet ovat jääneet vähemmälle. Tänään siis uutta masiinaa ostamaan.

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Helteinen toukokuu

Tuntuu, että tartuin toukokuun ihmeisiin ja lämpöön enemmän kun koskaan. Imin itseeni valoa jokaisesta auringon paisteisesta päivästä pitkin poikin pyörällä polkien.
Sain synttärilahjaksi kasvihuoneen ja olen ihaillut kasvun ihmettä tomaattien, kukkien ja kurkun muodossa. Ihme on ollut se, että olen oikeasti saanut siemenet itämään.

Kävin sunnuntaina elämäni ensimmäistä kertaa naisten kympillä. Ilmottauduin mukaan jo maaliskuussa, kun aloitin urheilun " Täyden 10 nainen projektissa". Tempauduin ryhmäni kanssa niin täysillä fiilikseen, että unohdin napsia kuvia matkalta (maaliin päästyä räpsäytin ainoastaan yhden kuvan). Enpä olisi uskonut pari vuotta takaperin jaksavana vetäistä kymmentä kilometriä kävellen ja tällä kertaa vielä hölkkäsin loppu matkan! Hyvin on kunto kehittynyt!

Koen välistä vieläkin huonoa omaatuntoa, jos repäisen päivästä sitä omaa aikaa. Mietin mielessäni listan tekemättömistä hommista aina vessan hinkkauksesta ikkunoiden pesuun. Keho tarvitsee kuitenkin välistä kuuntelua ja nollausta. Kaunilla ilmalla ei vaan voi olla sisällä siivoilemassa. Minulle liikunta tai kirjan lukeminen kaikessa rauhassa on paras keino siirtää ajatukset  muihin maailmoihin.
Lainasin hetki sitten kirjastoautosta trilogian. Jokaisessa kirjassa on yli seitsämänsataa sivua. Ensimmäisen olen saanut luettua ja toinen kirjoista on puolessa välissä.
Houkutus on jälleen suuri, heittäydynkö 1700-luvulle vai lähdenkö fillaroimaan? Siivoaminen ei tule kuitenkaan tänään kysymykseen. Menen ulos nauttimaan mahtavasta helle päivästä!