Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Täydellinen terveydenhuolto



Olen ollut 35-vuotta aina lääkäreiden kirjoissa ja kansissa perusterve nainen.  Sitten viime kesänä minulla todettiin aivokasvain, mikä todellisuudessa on tikittänyt kirurgin mukaan päässäni jo noin 15-vuotta.

Olin aikuisiällä ensimmäistä kertaa pitkällä sairauslomalla ja hoitoputkessa.
Mietin miten hajanaista hoito on? Asun Lopella, kylässä nimeltä Pilpala. Kävin ensimmäiset hoidot Hämeenlinnassa, missä otettiin magneettikuvaus ja määrättiin epilepsia lääkkeet.
Minulle tarjottiin henkistä apua sairaalassa, mutta jotenkin jäin ilmaan roikkumaan.


Mitä voin itse tehdä? Kysyin lääkäriltä. Onko olemassa jotain ruokavaliota, mikä tukisi paranemista? Lääkäri vastasi minulle: Noudata ihan normaalia terveellistä ruokavaliota.

Mietin kotona millainen on normaali ruokavalio? Selvitin itse ystävieni ja varsinkin siskoni avustuksella, mitä minun kannattaisi syödä ja jättää syömättä.

Sairaalasta passitettiin kuukaudeksi kotiin odottamaan leikkausta, mikä suoritettaisiin Tampereella. Tässä välissä en siis tiennyt muuta kuin, että puolet aivoistani on turvonnut ja kasvain on kananmunan kokoinen ja huonolaatuinen.. 

En tiennyt mihin minun pitäisi olla yhteydessä, jos olisi kysyttävää, Tampereelle vai Hämeenlinnaan. Soitin Tampereelle, jossa leikkaus tehtäisiin ja sain sieltä tylyn vastauksen, että lääkärit eivät ennätä keskustella kanssani.

 Samoin jäin miettimään millaisia papereita tulisi minnekin täytellä ja montako päivää saan olla sairauslomalla niin, että saan normaali palkan. Olin myös huolissani matkaamisesta Pilpalasta Tampereelle sädehoitoihin, miten rahani riittäisivät? Kunnes kuulin ystävältäni, että matkoihin oli maksukatto. Sitä ei kerrottu sairaalassa ja sain varmuuden tietoon vain soittamalla kelaan.. 
Sairaana joutui soittelemaan työpaikalle ja lähettelemään sairausloma todistuksia ja kopiota kelaan.

Täydellisessä terveydenhoidossa olisi mielestäni koko paketti. Kerrottaisiin selkeästi potilaalle millaista ruokaa kannattaa syödä ja annettaisiin ohjeet kotiin. Sairaus tulee aina yllättäen ja jos ei ole ennen kyseistä sairautta sairastanut, et voi tietää tarvittavia kysymyksiä ennakkoon.

Olen itse lukenut paljon mitkä vitamiinit ja rasvat tukevat paranemista ja olen voinut tilanteen huomioon ottaen mainiosti! Samalla olen nähnyt vastaanottojen odotushuoneissa hyvin huonosti voivia ihmisiä. Silloin jos vointi pääsee oksennus tasolle on pakko syödä vitamiineja, jotta kunto ei romahda! Lääkärit eivät kuitenkaan puutu ruokailuun, kirjoittavat vain uuden reseptin, vahvemman pahoinvointi lääkkeen!

Mistä johtuu ettei lääkäreille opeteta luonnollisia keinoja parantaa? Inkivääriä pahoinvointiin ja sipuleita tappamaan viruksia ja bakteereita? Oletko katsonut syöpälääkkeiden hintoja? Siinä mielestäni vastaus. 


Isot lääkeyritykset pyörittävät nykyisiä lääkäreitä. Karkea esimerkki: Asiakkaalla on päänsärkyä, ota kotona buranaa. Kokonaisvaltaisessa hoidossa selvitettäisiin, millainen psyykkinen vointi asiakkaalla on, todella kuunneltaisiin häntä. Onko ollut joku tilanne,mikä on laukaissut säryt? Lyönyt pään oveen, kipeä ero, kuolema, työpaikan menetys.. Kartoitettaisiin tarkkaan kuinka pitkään säryt ovat jatkuneet ja mikä oikeasti aiheuttaa päänsäryt!

Tuhansia vuosia aikaisemmin on ihmisiä jo hoidettu luontaistuotteilla! Miksi ei nykypäivänä? Edelleen vastaan raha! 


Jokainen voi käydä ostamassa valkosipulia ja inkivääriä kaupasta ja hoitaa itseään, sitä ei voi lääkeyhtiö patentoida!

Mielestäni tämä nykyinen hoitotapa pitäisi laajentaa kokonaisvaltaisemmaksi. Potilaalle joka voi olla todella huonossa kunnossa, annettaisiin yhdestä paikkaa koko paketti.

Aloitettaisiin sillä millaista ruokavaliota tulisi noudattaa.  Ruokavalion tarkkailuun voisi lisätä hivenaine mittauksen, jotta tiedettäisiin varmasti, että potilas saa riittävästi elintärkeitä vitamiineja. Seuraavaksi kerrottaisiin, mitä lääkkeitä tulee syödä ja mihin voi olla yhteydessä jos lääkkeet eivät ole tarpeeksi tehokkaita. Potilas kaipaa myös tiedon, millainen on tuleva taloudellinen tilanne ja autettaisiin täyttämään paperit. 
Olen tavannut enimmäkseen aivan ihania, suorastaan enkelimäisiä hoitajia, sekä loistavia ja myötätuntoisia lääkäreitä. Pienellä koulutuksella kokonaisvaltaisesta parantamisesta, saataisiin täydellisyyttä hipova terveydenhoito!


torstai 20. maaliskuuta 2014

Tärkeät päivät



Kuuri IIII tulossa

Soitin toissa päivänä Hämeenlinnaan syöpäosastolle ja kysyin voinko siirtää neljättä kuuriani viikolla eteenpäin. Sairaanhoitaja sanoi, että hän tarkistaa asian lääkäriltä ja soittaa minulle takaisin. Koko päivän olin hälytys valmiudessa ja kantelin puhelinta mukanani.
Soittoa ei kuulunut koko päivänä ja eilen sitten vihdoin hoitaja soitti. Hän sanoi, että kyllä kuurin siirtäminen onnistuu. Loistavaa!
Olemme perheen kesken lähdössä laiva reissulle Ruotsiin ja en halunnut, että voisin pahoin. Reissut tekevät hyvää jaksamiselle! Kotoa tulee aina tietyin ajoin irtautua! Käydä tuulettumassa ja unohtaa koko syöpä hetkeksi! Se on todella tärkeää.

 Samoin pidän tärkeänä tehdä henkisiä jaksamisen etappeja. Olen itse ladannut odotukset toukokuulle. Silloin minulla on viimeinen sytostaatti kuuri ja vihdoin magneettikuvaus.
 
Kuvauksen päivämäärä on sama kun syntymäpäiväni, seitsemäs viidettä. 


Olen mennyt sen voimalla, että silloin saan vihdoin selvyyden onko kasvain uusiutunut tai ovatko hoidot tepsineet. Sitä päivää odotan, kun lehmä laitumelle pääsyä! 

Hoitaja sitten eilen ilmoitti minulle tylysti, että koska siirrän aikataulua, joudutaan myös magneettikuvaus mahdollisesti siirtämään! Minä jäin suu auki puhelimeen ja hän sanoi laittavansa tiedon minulle postissa! Kun olin lopettanut puhelun, aloin itkemään. Olen odottanut kyseistä kuvaus heinäkuusta 2013 asti ja nyt hoitaja sitten vain tokaisee, että se sitten muutetaan!
 Yritin sitten hetken päästä soittaa hänelle takaisin, mutta sain jutella vain vastaajan kanssa. Mietimme mieheni kanssa, että minun hoitoni ovat kuitenkin tärkeämmät, kuin laivamatka.
 Mikäli magneettikuvausta joudutaan siirtämään, päätimme että pidetään hoidot ennallaan. Hetken päästä hoitaja soittikin minulle takaisin ja hän ilmoitti, että vaikka hoitoa siirretään voidaan kuva ottaa sovittuna aikana.  Aloin itkemään taas ja hoitaja kysyi: Oletko kunnossa?
Vastasin: Olen odottanut kyseistä kuvaa heinäkuusta asti, joten minulle on erittäin tärkeää, että päivä pysyy samana..
 Hoitaja ymmärsi tilanteen ja osoitti hieman myötätuntoa puhelun loppuun.

 Sairaana olevalle ihmiselle ei ole sama jos kuvausta, missä selviää onko kasvain uusiutunut vai voitettu muutetaan!! Tärkeistä päivistä tulee taistella ja sovituista päivämääristä tulee pitää kiinni!  

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Kevät on uusiutumisen aikaa



Kevät on uusiutumisen aikaa



Aurinko näyttää talven jälkeiset pölyt armottomasti ja on aika tomuttaa nurkat! Aloitin siivouksesta ja sain inspiraation tilata myös kirppis pöydän. 


Sovimme siskoni kanssa, että otamme lähekkäiset pöydät ja teimme varaukset jo pari viikkoa

sitten. Aikaa tavaroiden kasailulle on siis ollut jo pidemmän aikaa, miten onkaan että kuitenkin hinnoittelu jää aina viime tinkaan?

Eilen oli kevään mahtavin lenkkeily ilma ja minä kökin vintillä, siivoten. Kassiin saivat mennä pieneksi jääneet kengät, vaatteet, sekä vauva lelut. Ihan fyysisesti tekee hyvää päästää vanhasta irti.

Vanhat tavarat voivat ilahduttaa jotain toista ja minä saan kaappeihin lisää tilaa.

Samanlaista siivousta olen tehnyt myös ajattelutavassani. Yritän karistaa vanhoja pelkojani ja miettiä elämääni uudestaan.

Tähän tulen saamaan apuja hyvältä ystäväni, jo vuosien takaa.



Anu on viestinnän rautainen ammattilainen, ei tällainen haparoiva harraste kirjoittelija.

Hän kirjoittaa myös blogia, mikä poiki hänelle nykyisen opiskelupaikan.

Blogin osoite on sydantaseuraten.blogspot.fi  -> Suosittelen lämpimästi!

Anu opiskelee life coachiksi ja auttaa minua löytämään oikean tien, tässä elämäni risteyksessä.

Olen samaan aikaan innoissani ja kauhean peloissani.

Olen jo pitkään miettinyt työpaikan vaihtoa. Olen työskennellyt samalle työnantajalle jo yli kymmenen vuotta. Olen jumahtanut paikalle, en ole enää etsinyt uutta. Työpaikassa ei ole mitään vikaa, olen todella viihtynyt siellä! Maailman mahtavimmat työkaverit löytyvät kyseisestä paikasta ja päivät ovat menneet pitkälti naurun siivellä.

Kaipaan kuitenkin elämältä enemmän. Haluan alkaa tekemään työtä, millä olisi enemmän merkitystä. Rohkeuden löytäminen uuden tekemiseen ja pelkojen silmiin katsominen kauhistuttaa minua!  Mietin ennen blogin aloittamista kuukausi tolkulla, uskallanko alkaa kirjoittamaan. Olen ollut melkoinen lukutoukka ja rakastin nuorempana kirjoittamista. Lopuksi uskalsin kuitenkin ottaa ratkaisevan askeleen.

Tulen ottamaan pelon taltuttamisen haasteena ja olen onnellinen, että saan hyvän ystäväni rinnalle auttamaan!
Kohti kevättä ja uusiutumista!

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Iloa & Valoa



Ilon& valon viikonloppu



Jälleen tuli viime viikonloppuna todistettua, miten pieni hemmottelu tekee hyvää.

Sain hyvältä ystävältäni kimpun ruusuja naistenpäivän kunniaksi. 






Hemmottelin itseäni lisäksi kotikutoisella jalkahoidolla.

Virittelin kaapin perukoilta pölyttyneen jalkakylvyn (tavallinen vatikin käy) ja  jos jonkinmoista jalkasuolaa ja öljyjä.

.

Rentouduin rauhassa kylpyhuoneessa ja tyhjensin mielestäni kaikki mieltä painavat asiat. Kylvyn jälkeen hieroin laitteellani kantapäät (normaali raspikin käy) talviset kantapäät oli hoidettu odottamaan keväisiä sandaali kelejä.

En tiedä onko muilla sytostaatti hoidon saaneilla aivan järkyttävän kuivat kantapäät? Minulla iho on aivan halkeillut ja kuiva! Tämän hoidon voi tehdä kotona pikkurahalla ja virkistää mieltä ja jalkoja. Lopuksi hieroin jalkoihin kaakaorasvaa ja iho oli ihanan tuoksuva ja pehmeä.




Sunnuntaina sain kyydin ystävältäni Ilon & Valon markkinoille. Lähdimme liikenteeseen heti aamusta ja lapset saivat hoitopaikan siskoni tytöltä. Auto pantiin parkkiin ja hyppäsimme ratikkaan ja matka markkinoille alkoi.

Mukaan lähtivät myös siskoni ja hänen ystävänsä. Markkinoilla oli paljon ihmisiä ja valtavasti erilaisia hyvinvointiin liittyviä tuotteita ja asioita. Minua kiinnosti ravitsemusasiat ja yksi uranuurtaja antioksindanttihoidoissa on Kaarlo Jaakkola.


Halusin mennä kokeilemaan äänimaljahoitoa ja tunsin kyllä hoidon jälkeen syvää seesteisyyttä. Lisätietoja äänimaljahoidoista osoitteesta: http://www.homeopatiaklinikka.fi/maljahoito.html
 



Lisäksi otimme Thai hierontaa ja minulla hierottiin pää ja niska. Aion ehdottomasti mennä hierontaan uudestaan, lukot lähtivät avautumaan niskasta.



Lisäksi keskustelimme parantavista magneetti koruista. Ystäväni äidillä on paha reuma ja hän joutuu syömään siihen valtavasti kipulääkkeitä. Ystäväni itse on myös hiljattain ollut käsileikkauksessa ja hänellä on ollut myös paljon kipuja kädessä leikkauksen jälkeen. 
Olin aiemminkin kuullut kyseisistä koruista, mutta olen ollut skeptinen niin tehosta.

Kysyimme myös miten magneetti vaikuttaa syöpään ja kerroin että minulta on poistettu aivokasvain.

Esittelijä kertoi, että hänen tutullaan oli ollut pitkälle edennyt syöpä ( ei ollut aivoissa) ja magneettikorun laitettuaan käteen syövän kasvu oli lakannut. 
Ostimme siis kaikki korut ranteisiin, edullisin maksoi 29 EUR ja omani oli 37EUR.
Ihastuin korun ulkokuoreen ja illasta huomasin, että aineenvaihduntani vilkastui jalat olivat ihat tulikuumat. 
Otin kyllä useamman hoidon, joten en ole varma mikä niistä sai vauhtia vatsaani..Aamusta sain käydä useampaan otteeseen WC:n puolella ja tunsin kuinka keho puhdistui (Edellinen sytostaatti hoito loppui minulla viikko sitten perjantaina ja vatsani ei ole toiminut ihan normaalisti sen jälkeen).

Lisätietoja ja tilaukset koruista puhelimella,sähköpostilla tai verkkokaupasta osoitteesta: 
0452072570 / Jani Verho
jani.verho@elisanet.fi
Verkkokauppa: 
www.janiverho.magnetix-wellness.com/fi 

Facebook:
https://facebook.com/HyvinvointimagneetitJaniVerho 






Päivä oli hömpötyksineen ja nauruineen kympin arvoinen.
Markkinat oli ihana tekosyy karata kotoa ja pitää päivän vapaa lapsen hoidosta hierontojen ja ystävien kera.
 Täytyy ehdottomasti pitää ystävien kesken, joku rentoutus ilta, tilata hieroja paikalle ja jääkaappiin pullo kuohuvaa!