Eilen sadepäivän kunniaksi kirjoittelin ja lueskelin. Innostuin myös leipomaan sämpylöitä. Samalla huomasin kaapin perukoille kiilautuneen unohdetun pussukan. Ostin viime keväänä ilon ja valon messuilta hampunsiemeniä ja olin unohtanut ne kokonaan. Tuunasin osaan sämpylöistä kuorutteen siemenistä.
Näin talven tehdessä tuloaan käyn varustautumassa valtavilla annoksilla perusrasvoja. Kärsin itse atooppisesta ihosta, samoin tyttäreni.
Olen kokeillut jättihelokin ja herukan siemen kapseleita ihon hoitoon melko laimein tuloksin. Eilen surffailin netissä ja keräsin inokkaasti tietoa unohdetusta hampunsiemenestä. Parhaat infot löytyivät mielestäni sivustolta:
http://www.vegaaniliitto.fi/www/fi/vegaia/artikkelit/hamppua-kitaan
Siemenissä on lähes täydellinen ruoka-ainesisältö. Se sisältää kaikki kehollemme välttämätöntä aminohappoa, sekä 12 muuta aminohappo. Se on erinomainen proteiinin ja energian lähde.Mikä parasta hampunsiemen sisältää omega-6 ja omega-3 rasvahapot täydellisessä suhteessa(3:1). Se on myös yksi harvoisata siemenistä jossa on lehtivihreää sekä arvokasta gammalinoleenihappoa(GLA) 4% ja stearidonihappoa(SDA)2%.
Löysin sivustoja, missä neuvottiin käyttämään siemeniä sellaisenaan naposteltaviksi, paahdettaessa niiden pähkinäinen maku korostuu. Niitä voi viskata puuroon, smoothieen, jugurttiin, salaattiin, ruuanvalmistukseen ja leivontaan. Kokonaiset siemenet voi myös halutessaan idättää. Lisäsin tänään smoothien joukkoon ja kokeilen jos saan apua ihottumiin tuotteesta.
Muistan joskus lapsena leikkineeni kirjastonhoitajaa. Äiti oli tilannut minulle kirjoja lasten omasta kirjakerhosta ja olin kasannut kirjat hyllykköön samalla lailla kuin kirjastoissa. Haaveilin ammatista, missä saisin olla rakkaiden kirjojen ympäröivänä ja kaikki maailman tarinat ympärilläni. Ihastuin lukemiseen kolmannella luokalla ala-asteella, kun löysin Anna ystävämme kirjat. Ahmin tekstit ja koko tuotanto tuli luettua hetkessä. Saman kirjailijan L.M Montgomeryn kirjoista löysin myös sydämeni valloittaneen Pienen runotytön. Kirjoissa pääsee tutustumaan uuteen ja erilaiseen maailmaan. Tapahtui omassa elämässä mitä tahansa, kirjoihin sai hetkeksi sukeltaa ja unohtaa omat maalliset murheet.
Olen saanut seurata tyttäreni hiljalleen kasvavaa innostusta kirjoja kohtaan. Nykyään kirjat vaan eivät ole niin suosiossa ja saavat kilpailla pelien ja elokuvien kanssa. Helpompaa on avata tabletista Netflix ja katsoa sarjaa, kun avata kirja ja lukea. Olen kuitenkin kannustanut häntä lukemaan.
Olen nyt kuntoutus eläkkeellä tutustunut kirjastoautoon. Aiemmin olin aina ollut kulkemisaikaan töissä, en voinut palvelua hyödyntää. Vapaa-aikakin oli niin kortilla, että aikaa lukemiseen oli todella vähän. Kävin kyllä ahkerasti ostamassa kirjoja ja luin niitä, joka päivä junamatkoilla.
Olen tutustunut aivan loistavaan kirjastonhoitajaan kirjastoautossa. Hän löytää minulle aina juuri oikeat kirjat, jos jotain ei ole, hän tilaa ne. Tästä syystä yöpöydällä odottaa jälleen lukemattomia ovia uusiin maailmoihin.
Hänen avullaan olen löytänyt myös uuden lempikirjailijan, kenen sujuvaa sanailuaan ihailen suuresti. Seuraavaksi vuorossa on minulle jälleen aivan uusi kirjailija. Kyseessä on historiallisen kirja, mikä sijoittuu ensimmäisen maailman sodan jälkeiseen Ranskaan. Olen hieman arvuutellut kirjan lukemista, sillä elän kirjojen mukana voimakkaasti ja olen aika herkkä sotatarinoille. Haluan kuitenkin avartaa näkemystäni.
En ihmettele yhtään, että kirjaston hoitajat ovat innoittaneet myös elokuvan tekijöitä. Pari tulee heti mieleen: Muumion kaunis kirjastonhoitaja, sekä The Librarian. Molemmissa elokuvissa päähenkilöt toimivat kirjastonhoitajina, sekä selvittävät mahtavia elämän mysteerejä Indiana Jones tyylisesti.
Löytävätkö ihmiset kirjat vai kirjat ihmiset? Vai onko upeiden kirjojen takana aina mystinen kirjaston hoitaja.
Aamu avautui eilen kirpakkana ja mittarista totesin, että pakkastakin on kahdeksan astetta. Halusin lähteä reippailemaan ja olin alustavasti sopinut kaverin kanssa lenkki treffeistä. Lenkkeily jouduttin kuitenkin siirtämään ja päätin lähteä kokeilemaan uutta reittiä pyörälläni.
Olen käynyt autolla Laakasalossa, mutta en ole koskaan mennyt sinne pyörällä. Miksi en? Lopella pyöräillessä mihin suuntaan tahansa on aina vastassa korkeita, kilometrien mäkiä. Pilpalasta Laakasaloon ajettaessa parikymmentä kilometriä on ihan pelkästään sitä hemmetinmoista kipuamista mäkeä ylös ja sitten mutkan kautta viiletetään tukka putkella alas.
Kävin väittelyä mielessäni reittivalinnasta ja lähdin sinnikkääsi polkemaan kohti Laakasaloa. Pohkeet lauloivat jo puolessa välin matkaa hoosiannaa. Ylämäkeä ylös polkiessa syke nousi todella mukavasti ja läähättelin koiran lailla mäen nyppylälle päästyäni. Ensin vastaan tuli Marskin majan kyltti. Vetäisin siinä hetken henkeä. Nyt ei ole enää pitkä matka.
Vielä pieni pinnistys ja olen perillä risteyksessä, mihin päätin ajaa. Siinä se sitten oli.
Pysähdyin myös viereiselle uimapaikalle, mikä olemasta olosta en ollut aiemmin tiennyt. Aurinko paistoi melkein pilvettömältä taivaalta.
Sain valtavasti voimaa ympäröivästä luonnosta. Mieltä suorastaan hellii syksyisen ruskaiset maisemat ja raikas metsäinen ulkoilma.
Seuraavaksi tulen kokeilemaan metsässä meneviä reittejä. Pyörä kannattaa ehkä huoltaa ennen reitille lähtöä. Tiedossa on taas mäkistä menoa.
Päivä aukeni kirkkaana myrskyn jälkeen ja lähdin hyvissä ajoin aamusta ajelemaan kohti pääkaupunkiseutua. Vein äitin kotiin ja samalla auto jäi jököttämään parkkiin päiväksi.
Suuntasin junalle ja olin ajatellut lukea espanjan kieltä matkan ajan, mutta ihailinkin ruskamaisemia ikkunasta.
Saavuin tuntia liian aikaisin Helsinkiin ja lähdin kävelemään kohti Hietalahtea. Fiilistelin kiireettömästi kävellen samaa reittiä, kun aikoinaan kuljin töihin Seaside Hotelliin. Bulevardin ulkoasu on säilynyt aika samana, osa liikkeistä on vaihtunut ja tein mielessäni ahkerasti ikkuna ostoksia.
Saavuin rantaan ja halusin nähdä kunnolla meren. Kävelin telakoiden ja nosturin ohitse. Iloisesti häntiään heiluttavat koirat omistajineen tervehtivät minua.
Aamuinen meri ja aurinko kimalsivat kutsuvasti. Pari ihmistä olikin vastannut kutsuun ja he olivat käyneet aamu uinnilla. Säteilevä ilma sai energian virtaamaan kehossa ja olin valmis jatkamaan matkaa. Kaivoin kännykkäni laukusta ja lähdin etsimään valmennustilaa.
En ollut aiemmin käynyt siellä ja hahuilin katua ensin alas, sitten ylös ja takaisin rullaten alas. Löysin kuitenkin ajoissa perille.
Olin alussa niin täpinöissäni, kun tulin sisälle, että hukkasin laukkuni. Olin varma että se on mukana, mutta mihin ihmeeseen sen laitoin? Pyörin aikani ja löytyihän se, siitä ihan oven vierestä. Tilassa tuntui hyvä energia ja oli täynnä ystävällisiä ihmisiä.
Kävimme istumaan mukaviin nojatuoleihin ja valmennus alkoi.
Ajattelin, että en jännitä yhtään. Arvasin esittely hetken tulevan kurssin alkuun. Jännitys tuli kuitenkin kutsumatta. Se pakkaantui vatsaani odotellessa omaa vuoroa. Esittely ei tapahtunut omalla nimellä vaan kurssilla oli siihen oma tyylinsä. Siinä sai esitellä itsensä kertoen jotain itsestään erityisen nimen avulla. Oman vuoroni koittaessa mietin lähteekö kurkustani mitään ääntä, sillä epäilin sydämen jyskyttävän kurkun tukkeena.
Sanat kuitenkin löysivät tien ulos kurkustani ja jännitys laukesi hiljalleen.
Ruokailu hetkeen oli erilaisia omakustanteisia vaihtoehtoja; alakerran alepa, turkkilainen tai italialainen ravintola.
Valitsemme kahden muun kurssilaisen kanssa kuitenkin pienen matkan päässä sijaitsevan ravintolan, Afrikan suunnalta, erityisesti marokkolaisia makuja tarjoilevan Eiran Sandron. Taivaallinen brunssi kasvisruuasta!
Mukavassa seurassa, ahmien maittavia ruokia aika riensi siivillä. Saimme kipittää vatsat tyytyväisinä pullollaan reippaasti takaisin koulutustiloille.
Olin samanlaisessa valmennuksessa (silloin kuitenkin henkilökohtainen valmennus) noin puolitoista vuotta sitten, kun ystäväni opiskeli valmentajaksi. Lisää tietoja Anusta ja valmennuksista:http://sydantaseuraten.blogspot.fi/2015/01/salainen-unelma.html
Teimme silloin yhdessä toimintasuunnitelmat ja kirjasimme niitä ylös. Minun vielä silloin ollessa kemoterapiassa, valmennus keskittyi enimmäkseen hyvinvointiini.
Olin napannut vihkon mukaan aamusta ja en ole sitä pitkään aikaan lueskellut. Hämmentävää oli huomata, että olin luonut elämästäni juuri sellaisen, kun olin ajatellut.
Olen päivittäin visualisoinut tarkkaan, miltä terveyttä uhkuva ja säteilevä minä näyttää. Olin myös kirjannut asioita, mille haluan raivata enemmän aikaa.
Päiväni kulkevat nykyään juuri niin kuin minä haluan. Urheilen, luen ja kirjoitan minua kiinnostavista asioista. Perheelle on aidosti enemmän aikaa ja tapaan ystäviä.
Elän tänään todellista unelma elämääni. Olen tästä äärimmäisen kiitollinen.
Sanotaan, että tyytyväisyys on kehittymisen este ja haluankin unelmoida suuremmin. Kirjasin siis jälleen toimintasuunnitelmaa ja tällä kertaa koskien työtä mitä haluan tehdä.
Halusin kiittää Annea mahdollisuudesta osallistua retriittiin sain sieltä taas uusia oivalluksia ja tapasin mukavia ihmisiä.
Kaipaatko sinä valmennusta löytääksesi oman parhaan itsesi? Onko unelmointi unohtunut?
Voin lämpimästi suositella Valmentamoa.
Yhteystiedot:
http://www.valmentamo.fi/
