Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 28. lokakuuta 2014

Lepoa

Olen aina ollut kova touhuilemaan ja arvostan saman henkisiä ihmisiä.
Olen ihminen, joka on tottunut tekemään ahkerasti aina töitä ja jatkanut kaikilla lomilla talon remontointia ja siivouksia. Minulla  on välistä ollut vaikea pysähtyä.
Järkyttävissäkin päänsäryissä viime syksynä raahasin itseni liikenteeseen, en voinut antaa periksi. Samalla tapaa ennen sairauden diaknoosia heräsin, joka ikinen arki aamu kello viisi ja lähdin 75 km matkan töihin ja illasta 75km takaisin.
Kotona olin klo 18.00 hujakoilla ja tiedossa oli kaikki kotihommat. Tein tätä samaa oravanpyörää 10 vuotta.
Viimeisin vuosi ennen kun sain epilepsia kohtauksen, oli raskain. Heräsin monesti jo aamusta päänsärkyyn ja jouduin todella tsemppaamaan itseäni, että jaksoin lähteä töihin. Väsymys oli myös ihan omaa luokkaansa ja ihmekö tuo, kun puolet aivoista oli turvoksissa..

Olen yrittänyt opetella rauhoittumaan ja nauttimaan hetkestä. Tässä elämän tilanteessa minulle on annettu lahja. Saan tarvittaessa pötkähtää sängylle ja ottaa vaikka päivällä pienet torkut. Voin halutessani ottaa kirjan ja lukea sitä viltin alla. Kerrankin on aikaa katsoa telkkaria, ilman huonoa omaatuntoa. Omatunto on kuitenkin touhuilu asennossa.
Voin vain sanoa, en ole koskaan ollut niin kiireinen, kun sairausloman aikana. Olen urheillut päivittäin, kertaakaan en ole ottanut päiväunia tai tarttunut kirjaan. Telkkaria en ole myöskään ehtinyt katsomaan.. 
Yritän ottaa levon tavoitteeksi ja ottaa kissastani mallia!

tiistai 21. lokakuuta 2014

Omassa kolossa

Kellon piipittäessä tänään 7.15 teki mieli vaan ryömiä takaisin lämpöisen peiton alle. Kellon sitkeästi jatkaessa piipitystä, heitin kuitenkin paljaat varpaat kylmälle lattialle ja tassuttelin sammuttamaan hälyytyksen.
Tiedossa oli perus arkiaamu ja rutiinitoimineen. Aamujen pimentyessä ja ilmojen kylmentyessä tekisi vaan välillä mieli mennä talviunille. Olen kateellinen karhuille omasta kolosta, mihin ne kömpivät kylmän tullen. Miten mukavaa olisi vaan välistä nukkua talven yli ja herätä keväällä?

Tyttäreni meni omin jaloin tänään kouluun ja jäin yksin nauttimaan aamukahvistani.Pikkuhiljaa aloin tehdä listaa kaikesta kivasta, mitä talvella voi tehdä. Katselin ulos ikkunasta ja kuin tilauksesta hennot hiutaleet rupesivat leijailemaan ilmassa. Kaunista! Hämärtyvissä aamuissa ja illoissa on oma talven taikansa. Tunnelmoida voi ihanilla kynttilöillä ja erilaisilla kausivaloilla.
Rupesin miettimään parhaita syksyjäni. Mieleen tuli eräs syksy, milloin ei satanut paljon lunta, mutta tuli pakkasta. Saimme silloin nauttia luistelusta viereisellä lammella. Luistelu on talvilajeista ehdoton suosikkini ja hiihto toinen.
Hiihtämistä inhosin monta vuotta, johtuen lapsuuden traumoista. Hiihtäminen tarkoitti aina verenmaku suussa puuskuttamista ja kilpailua. Olen kuitenkin löytänyt lajin uudestaan ja nautin omaan tahtiin lykkimisestä.
 Olen virittänyt taas itseni talvitunnelmiin ja alan ihan oikeasti odottaa sitä oikeaa talvea.
Villasukat jalkaan ja aletaan sisustamaan omaa koloa talvikuntoon!

torstai 16. lokakuuta 2014

Tahdosta kiinni

Aloin keväästä pyörittelemään mielessäni uuden urheilulajin aloittamista. Asumme täällä Pilpalassa, mistä lopetettiin "Joka naisen jumppa" . Jumppalle ei valitettavasti löytynyt vetäjää.
Lähin jumppa paikka on 12km päässä eli edes takaisin matkaa kertyy vähintään 24km.
Olinkin jo viime syksystä aloittanut kuntoilun kävelyn merkeissä, mitä voi harrastaa myös Pilpalan perukoilla.
Kyllästyin kuitenkin samoihin lenkkeihin ja kaipasin lisää vauhtia. Kaivoin varaston perukoilta hämähäkin seittien ja pölyn alta vanhan menopelini. Tällä vauhtiviivaisella polkupyörällä on värikäs historia.

Sain pyörän lahjaksi äidiltäni, kun olin noin viisitoista vuotias. Äiti vannotti minulle, että pyörä on vietävä jokainen ilta pyörävarastoon. Vein kiltisti pyörän varastoon, kunnes eräänä iltana tulin ystäväni luota rättiväsyneenä. Pyörä jäi telineeseen, mikä oli ikkunani alla.
Olin aamusta lähdössä kouluun ja kummastelin, kun pyörää ei löytynyt. Se oli varastettu. Vakuutuksesta en saanut penniäkään, koska pyörässä ei ollut vakuutuksen hyväksymää lukkoa.
Monta vuotta kului ja unohdin koko pyörän. Ihmeekseni poliisi kuitenkin soitti minulle, että pyöräni on löydetty. Pyörän runkoon on merkattu henkilötunnukseni ja sillä pyörä osasi tulla kotiin. Polku kaverini oli hieman reissussa rähjääntynyt, mutta olin positiivisesti yllättynyt pyörän paluusta.
Keväästä sitten aloin ensin tekemään pieniä lenkkejä. Talven kävelylenkit eivät auttaneet, pylly oli aivan mega hellänä ekojen reissujen jälkeen. Päätin kuitenkin sitkeästi lähteä eteenpäin. Mieheni huolsi vanhan menopelin ja kokeilin aina vaan pidempiä lenkkejä.
Ennätys lenkki mitä olen useampaan kertaan pyörräillyt on 32km. Olen pyöräillessäni ajatellut, että vanha pyöräni ajaa saman tehtävän kun uudet.
Kuntoilu ei ole vehkeistä kiinni, vaan siihen tarvitaan tahtoa!
Puhtia reisiin ja polkemaan! Vastatuuli tekee vahvaksi!

tiistai 7. lokakuuta 2014

Väriä elämään

Syksy puskee tuulineen niskaan ja lehdet varisevat vauhdilla oksilta. Pikku hiljaa hiipii vuoden pimeinen aika ja lokakuun loppupuoli.
Ihmiset vetävät harmaan naaman maskiksi ja naamioituvat harmaassa roikkuvassa ilmassa, harmaana roikkuviin vaatteisiin.
Ei! Tänä vuonna ei aloiteta marisemaan miten on tylsää, kun on syksy, vaan taistellaan ankeutta vastaan. Kaapista ei aamulla repäistä kaikkein mustimpia vaatteita, niin kun oltaisiin hautajaisiin menossa.

Kaapista otetaan hauskimman ja reteimmän väriset releet. Niin paljon väriä, että silmiä särkee. Kasvoihin lisätään punaa pienellä lenkillä ja vastaan tulijoille voi hymyillä ja tervehtiä. Kokeilkaapa. Vastauksen saa ainakin täällä Pilpalassa joka kerta.
 Minut tunnetaan kylillä sinä ihmeellisenä oranssisena pilkkuna, mikä viilettää aina naama punaisena fillarilla pitkin ja poikin Pilpalan metsäteitä.
Antakaa sisäisen lamppunne syttyä syksylle ja unohtakaa synkistely.
Syksy ja what a feeling!

perjantai 3. lokakuuta 2014

Osana luontoa


Kävin alkuviikosta lainaamassa kirjastosta Dan Brownin kirjan Inferno. Kirja herätti paljon ajatuksia ja menetin yö uneni kirjan vuoksi.
Minulla on yleensä niin hyvät unenlahjat, että riittää kun menen sänkyyn ja suljen silmäni. Tällä kertaa homma ei mennyt niin. Rupesin todella miettimään maailman tilaa ja sairauksia.
Aamusta, kun avaa uutiset, sielä kerrotaan miten paljon ihmisiä on kuollut ebola virukseen. Samoissa uutisissa listataan tulivuoren purkauksista, työttömyydestä, eläke-iän nostosta ym. Huonojen uutisten listaa voi jatkaa loputtomiin.
Kiteytettynä ajatellen maailmassa on liikaa ihmisiä ja elämä perustuu kulutukseen. Se ei voi loputtomiin jatkua. Mailmassa on jo nyt liikaa ihmisiä ja luonnon varoja käytetään liikaa.  Seuraavaksi pääsen ajatukseen, miksi mitään ei tehdä? Onko pallo jo pyörinyt lumipallon lailla liian isoksi ongelmaksi? Voiko maailmaa enää pelastaa?
Köyhimmissä maissa ihmiset kuolevat sairauksiin ja nälkään. Länsimaissa on jo pitkään ollut lääkkeet kyseisiin sairauksiin, mutta kalliita lääkkeitä ei voida ilmaiseksi toimittaa kriisi alueille.
Miksi? Jos kaikki köyhät ja nälkäiset pelastettaisiin maailma ylikansittuisi vielä nopeammin. Köyhissä maissa ei ole samanlaista eläke järjestelmää ja sairaanhoitoa ja heillä ainut keino on tehdä taarpeeksi jälkeläisiä ja toivoa, että joku säilyisi elossa ja hoitasi vanhuudenpäivinä. Sen vuoksi voin vain kauhulla katsoa miten kärsimys leviää maissa, missä ihmisillä ei ole varaa hoitaa itseään.
Länsimaissa on rokotukset ja loistava terveyden huolto. Ihmisten eliniän odotetaan koko ajan nousevan. Samaan aikaan tulee myös toinen ennuste: Uusimpien tulosten mukaan, joka kolmas tulee sairastumaan elämänsä aikana syöpään.
Se tulee korjaamaan heikoimmat pois. Syöpä harventaa rivit varsinkin kuudenkympin tienoissa olevista ihmisistä, he eivät kestä rankkoja sytostaatti hoitoja.
Olen lukenut oman syöpäni alettua valtavasti kirjallisuutta ja ottanut asioista selvää.
Syöpää on voitu parantaa jo viisikymmentä luvulla. On olemassa luonnonrohtoja ja ruokavalioita, millä syövän voi selättää.
Kysymys kuuluu: Miksi syöpää ei paranneta? Onko syynä raha? Onko syynä liikakansoitus? Mitä voin itse tehdä? Pienistä puroista syntyy suuria jokia.
Aloitan luonnosta välittämisen omassa elämässä. Sillä voin vaikuttaa myös Afrikassa asuvien ihmisten elinoloihin.
Kierrätän mahdollisimman hyvin kaikki kotonani olevat tuotteet.  Yritän käyttää vaatteet, käyttötavarat ja ravinnon mahdollisimman tarkasti ja ostan vain jos on jotain tarpeellista ostettavaa.
Olen koko kesän viljellyt omaa palstaani ja syönyt siitä kasviksia.
Ostan tuotteet mahdollisimman läheltä.

Lihaa syömme perheessämme, mutta olen sitäkin itseltäni asteittain vähentänyt. Kauppamatkoja suunnittelen etukäteen ja yritän vältää turhaa ajelemista. Välillä käyn polkupyörällä kaupassa, siitä saa samalla hyvän kuntoilun.
On paljon mitä voi tehdä luonnon hyväksi, jos vain haluaa.
Luonnosta pitää pitää huolta ja tieto tulee jakaa muiden kanssa. Luontoa tuhoessa tuhoaa samalla itseänsä. Ravitsemus on monella tapaa avain onnelliseen elämään.