Olen ihminen, joka on tottunut tekemään ahkerasti aina töitä ja jatkanut kaikilla lomilla talon remontointia ja siivouksia. Minulla on välistä ollut vaikea pysähtyä.
Järkyttävissäkin päänsäryissä viime syksynä raahasin itseni liikenteeseen, en voinut antaa periksi. Samalla tapaa ennen sairauden diaknoosia heräsin, joka ikinen arki aamu kello viisi ja lähdin 75 km matkan töihin ja illasta 75km takaisin.
Kotona olin klo 18.00 hujakoilla ja tiedossa oli kaikki kotihommat. Tein tätä samaa oravanpyörää 10 vuotta.
Viimeisin vuosi ennen kun sain epilepsia kohtauksen, oli raskain. Heräsin monesti jo aamusta päänsärkyyn ja jouduin todella tsemppaamaan itseäni, että jaksoin lähteä töihin. Väsymys oli myös ihan omaa luokkaansa ja ihmekö tuo, kun puolet aivoista oli turvoksissa..
Olen yrittänyt opetella rauhoittumaan ja nauttimaan hetkestä. Tässä elämän tilanteessa minulle on annettu lahja. Saan tarvittaessa pötkähtää sängylle ja ottaa vaikka päivällä pienet torkut. Voin halutessani ottaa kirjan ja lukea sitä viltin alla. Kerrankin on aikaa katsoa telkkaria, ilman huonoa omaatuntoa. Omatunto on kuitenkin touhuilu asennossa.
Voin vain sanoa, en ole koskaan ollut niin kiireinen, kun sairausloman aikana. Olen urheillut päivittäin, kertaakaan en ole ottanut päiväunia tai tarttunut kirjaan. Telkkaria en ole myöskään ehtinyt katsomaan..
Yritän ottaa levon tavoitteeksi ja ottaa kissastani mallia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti