Kaikki alkoi
kesälomallani. Oli kaunis kesäinen päivä, kesälomani oli loppupuolella ja
samoin oli talomme putkiremontti.
Lähdimme
tyttäreni ja anoppini kanssa ostoksille ja minä ajoin autolla. Kävimme
ruokakaupassa, kirjastossa ja rautakaupassa. Tarvittavaa putkea ei löytynyt
rautakaupasta, joten huristelin autolla toiseen kauppaan. Kävin ensin
ruokakaupassa, sekä ostin appiukolle pullaa, minkä olin unohtanut. Sitten
menimme sähköliikkeeseen, mistä löysin puuttuvan suojaputken. Pääsin liikkeessä
kassalle, kun olin lyönyt pääni kassaan ja saanut epilepsia kohtauksen.
Ambulanssilla
kiisin kohti lähintä sairaalaa, mikä sijaitsee Hämeenlinnassa ja siellä
alkoivat tutkimukset, mikä on aiheuttanut kohtaukset.
Magneettikuvauksessa
löytyi aivoista varjostuma, mikä diagnosoitiin aivokasvaimeksi.
Kirjaimet
AIVOKASVAIN, olivat jo piirtyneet mieleeni hetkeä ennen kun lääkäri ne minulle
kertoi. Ensimmäinen ajatus oli: Jaaha, tässäkö tämä sitten oli? En halua kuolla
vielä!
Mieheni tuli
sairaalaan ja tuskaisinta oli kertoa kaikille läheisille, mikä minua vaivaa.
Lohduttavaa
heti oli, että kasvain oli leikattavissa.
Pääsin kotiin odottamaan leikkausta, mikä tehtäisiin TAYS:ssa. Mukaani sain hevoskuurin dexametasonia, eli 3tablettia aamusta, 3päivällä ja 3 illalla. Nukahdin ihan mukavasti illalla, mutta joka yö heräsin klo 03.00 ja olin pirteä, kun peipponen.
Pääsin kotiin odottamaan leikkausta, mikä tehtäisiin TAYS:ssa. Mukaani sain hevoskuurin dexametasonia, eli 3tablettia aamusta, 3päivällä ja 3 illalla. Nukahdin ihan mukavasti illalla, mutta joka yö heräsin klo 03.00 ja olin pirteä, kun peipponen.
Päänsärkyjä minulla ei ollut, eikä muitakaan
oireita.
Minulla oli keväällä ollut satunnaisia kovia aamupäänsärkyjä, mitkä ovat olleet oireita kasvaimesta. Väsymystä valittelin työpaikkalääkärissä ja minulta otettiin pieni verenkuva, sekä kilpirauhas arvot, koska minulla on aiemmin leikattu struuma. Veri-arvot olivat ihan hyvät, leukosyytit olivat hieman koholla. Lääkäri kysyi otetaanko vielä kokeita, mihin sanoin että voihan se tietysti olla normaalia syys väsymystä.. Eihän se nyt ihme ole jos vähän väsyttää, kun puolet aivoista on turvonnut!
Minulla oli keväällä ollut satunnaisia kovia aamupäänsärkyjä, mitkä ovat olleet oireita kasvaimesta. Väsymystä valittelin työpaikkalääkärissä ja minulta otettiin pieni verenkuva, sekä kilpirauhas arvot, koska minulla on aiemmin leikattu struuma. Veri-arvot olivat ihan hyvät, leukosyytit olivat hieman koholla. Lääkäri kysyi otetaanko vielä kokeita, mihin sanoin että voihan se tietysti olla normaalia syys väsymystä.. Eihän se nyt ihme ole jos vähän väsyttää, kun puolet aivoista on turvonnut!
Odotin
leikkausta kotona melkein kuukauden ja sain valtavasti yhteydenottoja ystäviltäni.
Päätin kertoa sairaudestani facebookissa ystävilleni (karsin ensin sellaiset
ihmiset pois, joista en saanut positiivista energiaa).
Olin erittäin
positiivisella mielellä kotona. En tiennyt vielä mikä aivokasvain oli kyseessä,
gradus II vai III? Missään vaiheessa ei minulle ehdotettu gradus IIII:sta.
Öisin valvoessani, aloin kirjoittaa päiväkirjaa, mihin purkasin tuntojani.
Vihdoin koitti
leikkaus Tampereella ja odotin vuorokauden sairaalassa. Sain huoneeseeni
mukavan huonekaverin ja istuimme ulkona, jutellen kaikesta muusta paitsi
leikkauksesta.
Leikkaus
koitti ja leikkauksen teki Timo Tähtinen, TAYS:in kokenut aivokirurgi. Tiesin,
että kasvainta ei voida leikata kokonaan, muuten vaarana olisi osittainen
halvaantuminen tai puheen menettäminen. Leikkausta ennen lääkäri kertoi myös
kuoleman riskistä, en mainostanut sitä läheisilleni.
Leikkaus meni
erittäin hyvin. Päähäni jäi ainoastaan mikroskooppisen pieniä hippusia!
Tirskautin
pienet onnen kyyneleet, kun jalat, kädet ja puhe toimi leikkauksen jälkeen
normaalisti! Tiedän ketä muistan iltarukouksessa!
Teholle ei saanut ottaa omaa kännykkää, joten olin sopinut että miehelleni
ilmoitetaan miten leikkaus on mennyt ja mieheni ilmoittaa eteenpäin. Oli jo
iltapäivä ja odottelin pääsyä osastolle, kyisyin onko miehelleni soitettu?
Hoitaja ei ollut varma ja pyysin
puhelimen. Soitin itse teholta ja voitte kuvitella mikä hämmästys ja itku oli
toisessa päässä. Tietoa oli odotettu, kun kuuta nousevaa ja kukaan ei ollut
vielä soittanut siihen mennessä. Viimeinen ihminen kenen hän oli odottanut
soittavan oli minä!
Siitä alkoi sitten toipuminen ja en halunnut ketään sairaalaan. Pääni oli
erittäin turvoksissa ja 37 hakasta päässä. Suosittelen ottamaan, jonkun
päähineen mukaan! Minulla oli pelkästään kiharrin mukana ja pelotin kyllä
lapsia viereisessä leikkipuistossa. Mitä voi odottaa, silmät mustana, pää
turvoksissa, hakaset päässä.. Säikähdin aina itsekin, kun katsoin peiliin.
Sairaalassa minulla oli mukana I phone, missä Netflix sovellus. Heräsin
välistä yöllä jo klo 03.00 ja latasin komedioita. Esimerkiksi sarja
ensisilmäyksellä (How I met you mom) aivan hulvaton! Hihittelin ihan
hervottomasti sängyssäni, kuulokkeet korvilla. Hoitajat kävivät säännöllisesti
kurkkaamassa tilaani ja yksikin hoitaja luuli, että naureskelen itsekseni.. Jos
miettii, että olin juuri tullut aivoleikkauksesta, hän varmaankin luuli, että
aivoista oli lohkaistu ehkä sittenkin liian iso pala.. Neljäntenä päivänä pääsin
kotiin. Jippii!
Perheelle oli tietysti järkytys ulkonäköni. Kesäkuumalla ei voinut pitää
päähinettä, parasta haavalle oli antaa olla sen ilman mitään, joten viilletin
”Juice” paljaana. Järkytys oli itselle, kun leikkauksen jälkeen kortisonit
päättyivät viikossa, tulivat päivittäiset päänsäryt. Kukaan ei ollut
varoittanut sellaisesta särystä! Kotona
minulla oli Panadolia ja Buranaa. Särkylääkkeet auttoivat hetkellisesti, mutta
särky tuli aina takaisin. En jaksanut tehdä mitään.. Onneksi äiti tuli
auttamaan.
Tyttäreni aloitti juuri ensimmäisen luokan koulussa ja koulumatkan kävi
saattamassa äiti ja mieheni. Toisena päivänä, kun lääkkeet olivat loppuneet
tuli sellainen särky päähän, että ”haista paska Panadol” ei auttanut. Olin
keittiön lattialla polvillani ja ajattelin, että tälläistä on siis kova kipu..
Itkin ja odotin aamuun, että sairaalan päivystys aukeaa ja saan kovempaa
kipulääkitystä. Hoitaja kuunteli minua ja lupasi, että lääkäri soittaa minulle
heti aamupäivästä. Lääkäri soitti ja kirjoitti reseptin. Sain kovempaa
särkylääkettä.
Seuraavana yönä tuli taas särkyä ja otin sitä kovempaa särkylääkettä,
tehosi kyllä paremmin mutta vointi oli niin kauhea että päätin että noihin
tabletteihin en koske toiste jos ei ole ihan pakko.
Kipuilua jatkui yhteensä melkein kuukauden, minä aikana sain tiedon syövän
luokituksesta IIII (postissa!) Glioblastooma.
Hoidot alkaisivat Tampereella mahdollisimman pian (Sädehoito ja
sytostaatit).
Tapasin Tampereella aivan mahtavan syöpälääkärin, jännitin tapaamista
kauheasti, mikä osoittautui turhaksi. Kerroin kuukauden jatkuneesta
päänsärystäni ja hän kirjoitti kortisonit takaisin ja PIM, särky oli poissa!
Ensin söin kolme tablettia päivässä Dexametasonia ja sitten sain itse tiputtaa
annosta tilanteen mukaan. Halleluuja! Ei enää päänsärkyä!
Jos leikkauksen jälkeen tulee särkyä, kannattaa olla lääkäriin yhteydessä
ja kysyä olisiko kortisonista apua!!
Olet ihanan positiivinen ihminen
VastaaPoista😊