Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 28. syyskuuta 2015

Poronpolu

Olen asunut Lopella kolmetoista vuotta ja olin eilen ensimmistä kertaa Poronpolulla. Olen aikaisemmin käynyt Komion luonnonsuojelualueella ja Luutasuon poluilla, mutta varsinaisessasa Poronpolku tapahtumassa en ole aiemmin ollut.

Poronpolku tapahtumaa on järjestetty Lopella 1960-luvulta alkaen ja on vakiintunut pidettäväksi syyskuun viimeisenä sunnuntaina. Lisätietoja osoitteesta:http://www.luontoon.fi/poronpolku

Vanheimpaintoimikunta on hankkinut eniten varoja Pilpalan koululle poronpolun myyntipisteessä. Halukkaat vanhemmat ovat leiponeet piirakoita ja valmistaneet leipiä. Mikäli ei omista jauhopeukaloa on talkoisiin voinut osallistua ostamalla esimerkiksi kahvia tai kermaa. Kahvila pisteessä on lisäksi ollut myös myynnissä mm. virvokkeita ja makkaraa.

Osallistuin viime vuonna piirakan voimalla toimintaan, mutta en päässyt itse paikan päälle. Tänä vuonna lupauduin myös leipomaan ja menin aamusta viemään leivokset myyntiin.

Aamu aukesi kylmänä ja sumuisena. Aikataulu oli minulla turhan tiukka ja juoksentelin ympäri taloa etsiessäni tarpeelliset tavarat mukaan.

Olin viisi minuuttia myöhässä paikan päällä ja autoin tietysti parhaani mukaan. Aamusta mittari näytti ihan paria astetta lämmintä ja hanskat unohtuivat kotiin. Sumu hälveni kuitenkin nopeasti auringon puskiessa esille.



Kädet lämpenivät mukavasti, kun pesin ulkopöytiä ja tuoleja lämpimällä vedellä. Leivät tehtiin myyntipisteessä paikan päällä ja myös minä vedin kumihanskat käteen ja autoin leipien teossa.

Touhutessa aika kului ja huomasin, että olin jättänyt puhelimen autoon. Lenkkikaverini oli tulossa Järvenpäästä ja oli yrittänyt pariin kertaan rimpsautella.

Matka ei ollut hänellä mennyt ihan putkeen, sillä auton öljyvalo oli alkanut palamaan. Huoltoaseman avulias henkilökunta, oma aviomies sekä huoltokirja olivat auttaneet hädässä. Hän pääsi jatkamaan matkaa ilman auton tuhoamista.

Pyysin häntä tulemaan toimipisteelle ja ajoimme sitten yhtä matkaa varsinaiselle poronpolku pisteelle. Kurvasin matkalla oman autoni kotiin, sillä arvelin parkkien olevan täynnä. Kymmeneltä aamusta tuhannet ihmiset olivat jo saapuneet paikalle tapahtumaan. Saimme jätettyä auton tienvarteen ja pääsimme ilmoittautumaan.

Ostimme kartan matkalle ja päätimme lähteä tarpomaan kolmentoista kilometrin matkaa. Kaverillani oli kaksi koiraa mukana ja ne halusivat viilettää kokoajan edellä. Hölkkäilimme välillä hitaampien ihmisten ohi ja sain hyvän lämmön päälle.



Ilma oli täydellinen ja nautimme kaikilla aisteilla upeista harjumaisemista.Syksyn väritys hehkui koko kauneudellaan tummia pilviä vasten. Metsien lomissa lammet kimmeltivät kuin jalokivet upeassa auringossa.

Välistä pidimme pienen makkaran grillaus tauon ja juttelimme muiden patikoitsijoiden kanssa.



Yhden etapin jälkeen matkasimme lossilla järven yli Marskin majalle.



Lenkkikaverini on ollut myös teini-iästä asti ihan paras sydänystäväni. Näimme viimeksi kesällä ja siinä kävellessä oli luontevaa rupatellen vaihtaa kuulumisia.

Poronpolku sai meistä molemmista ehdottomasti uudet vakiokävijät!

torstai 24. syyskuuta 2015

Magneettikuvan tuloksia


Ensin olin tavallinen perusterve kolmekymppinen. Hetkessä menee jalat alta ja ei ole enää ikinä vaan tavallinen terve nuori nainen. Olen ikuisesti ihminen kenellä on ollut aivokasvain. Vointini on ollut ihan hyvä viimeiset kolme kuukautta, mutta edelleen jännittää onko sitä terve vai ei?

Kävin viime viikolla magneettikuvassa ja tänään sain vihdoin tulokset. Sain eilen illasta valtavan energia puuskan ja uni ei tullut silmään sitten millään. Pyörin ja hyörin lakanat rutussa ja yritin tehdä kaikki mahdolliset temput, että olisin nukahtanut.

Lähdin aamusta yksin ajelemaan lääkäriin ja ajatukset olivat varovaisen optimistiset. Vointi on ollut hyvä ja en ole kärsinyt epilepsiasta tai päänsäryistä.
Odottelin odotushuoneessa ja yritin lukea mukaani otettua kirjaa. En muista mitään kirjan sivuilta lukemaani juttua, tuntui vaan että katse hakeutui koko ajan kellon suuntaan. Katsoin miten minuutit ryömivät eteenpäin. Mielessäni nimesin odotushuoneen kellon tuomion kelloksi.
Onko syöpä uusiutunut vai ei?

Lääkäri oli tuttu edellisiltä kerroilta ja hän päästi minut piinasta. Syöpä ei ole uusiutunut. Jokainen sairas tietää miltä tuntuu saada se vapauttava tieto. Onnen kyyneleet ryöpsähtivät kutsumatta silmiini.

Euforian saattelemana ajelin kotia päin laulellen ja musiikki täysillä pauhaten. Tunteet ovat menneet tänään pohjamudasta aina ylös korkeimmalle aallon harjalle.

Olen vaan niin onnellinen, just nyt.

tiistai 22. syyskuuta 2015

Myrskyn jälkeen on poutasää

Eipä mennyt laivareissu Ruotsiin ihan niin kun etukäteen suunnittelin.

Lähdettiin perjantaina matkaan hyvissä ajoin, koska Helsingissä oli suurmielen ilmaus menossa ja mikään julkinen liikenne ei toiminut.

Saimme onneksi kyydin miehen isältä ja tarkoitus oli mennä hyvissä ajoin satamaan. Ajattelimme kiertää ihan keskustan autolla ja niin oli ilmeisesti ajatellut pari muutakin ja jouduimme aivan uskomattomaan ruuhkaan. Viidensadan metrin pituinen matkaan saimme tuhrattua puolisen tuntia. Kiepsautimme auton sitten reteästi Mannerheimintielle ja homma rupesi sujumaan. Ennätimme kuitenkin satamaan ajoissa.

Menin kirjautumaan lapsiperheille tarkoitettuun jonoon ja katsoin, että edelläni on vain kaksi ihmistä. Edeltäväni nainen teki ilmeisesti koko suvun laivavaraukset kaikkien mahdollisten ruokailujen kanssa, koska hänellä meni yhtä paljon aikaa, kun viereisen jonon kahdella kymmenellä ihmisellä. Pääsin vihdoin kirjautumaan laivaan ja kuten arvata saattaa, saimme hytin alemmasta kerroksesta.

Tyttärelläni oli kaveri matkassa mukana ja olivat naamat nurin päin hyttikerroksen kuultuaan. Tytöt olivat tottuneet kerrokseen yksitoista ja viideskerros ei irrottanut hymyä huulille.

Saavuimme viidenteen kerrokseen ja siellä oli jo ihan täysi bile- meininki. Kerroksen hytit olivat vallanneet nuoret, jotka olivat pukeutuneet kettu asuihin. Jep, mietiskelin mielessäni, tästä tulee mielenkiitoista.

Lähdimme kiertelemään kaupoille ja mielialat nousivat, samoin kuin merenkäynti. Hilebileet halusivat diskoilemaan ja menimme Atlantikseen. Merenkäynti sen kun yltyi, kun saavuimme avomerelle.

Pikku Myy tanssi laivan kivutessa aaltoja ylös ja alaaaas. Tanssiminen tapahtui seitsemännellä kannella ja ikkunaan roiskui aaltojen pärskeitä. Discon loputtua meidän tyttö oli niin valkoisen vihreä naamaltaan, että lähdimme kannelle ottamaan happea. Kaikki muut uloskäynnit oli suljettu, paitsi kerros kaksitoista. Kävimme hakemassa pussin tyttärelle, ihan vaan varmuuden vuoksi. Tuuli oli niin valtavan kova puuskissa, että sen voima pamautti kannelle menevän oven kiinni giljotiinimäisesti. Mikäli oven väliin olisi jäänyt joku ruumiin osa, olisi se varmasti murtunut tai katkennut. Lähdimme omaan hyttiin ja tytär alkoi voimaan aina vaan huonommin. Kiittelin mielessäni itseäni, että en ollut varannut ruokailuita ennakkoon, koska emme saaneet muruakan kurkusta alas, vaan päinvastoin, kaikki tuli ylös.

Hytissä lepäilimme ja ketut olivat koloissaan ja mekkala oli sen mukaista. Makasin sängyssäni ja mietin, että tältä tuntuu varmaankin pesukoneessa. Nukahdin hetkittäin ja heräilin käytävältä kuuluvaan mekkalaan.

Aamun vihdoin koittaessa heräsin yllättävän pirteänä jo kello kuudelta. Ruokailujen uupuessa edelliseltä illalta vatsat kurnien suuntasimme buffet pöytään. Merenkäynti oli rauhoittunut ja päivä näytti lupaavalta.


Päätimme passata perinteisen kaupunki käynnin. Olin ottanut pelikortit ja matkapelejä mukaan. Pelailimme, menimme kylpylään ja illasta ruokailimme hyvissä ajoin.

Perjantailta oli illan esitys ollut peruutettu vaarallisen kovan merenkäynnin vuoksi ja lauantaina parkkeerasimme hyvissä ajoin lavan eteen katsomaan esitystä. Upeaa show tanssia ja mahtavaa musiikkia.

Olisin halunnut vielä mennä katsomaan toisen esityksen, mutta lapset väsyivät. Olin kuitenkin todella tyytyväinen päivään. Kömmimme hyttiin nukkumaan ja ketutkin olivat ilmeisesti väsyneitä, kun ulvontaa ei kuulunut.

Aamusta nukuimme pitkään ja teimme vielä viimehetken ostokset. Kävin tyttöjen kanssa kahvilassa kahvilla ja kaakaolla. Saavuimme satamaan.

Lomamatkoja suunnitellessa voi miettiä etukäteen millaista reissusta tulee. Jälleen kerran huomasi miten vähän pieni ihminen voi tehdä luonnonvoimien edessä.
Suunnitella aina voi, mutta matka ei aina mene niin kuin suunnitelma.

maanantai 14. syyskuuta 2015

Meren ääressä

Pääsin viikonloppuna kyläily reissulle Pietarsaareen. Mahtava syksyinen auringon paiste helli meitä heti lauantai aamusta ja päätimme nautiskella ilmasta ulkoilun merkeissä.

Lapsena vietin viikonloppuja ja lomia meren ääressä ja veneillen Hangossa. Pietarsaaresta tulee todella paljon Hanko mieleen.

Heti saavuttuamme meren ääreen haistoin tutun, hieman suolaisen tuoksun ja kaikki lapsuuden onnelliset muistot tulvivat mieleeni.
Kävimme kävelemässä ensin pienen lenkin satumaisen kauniissa samettimetsässä ja sitten hakeuduimme takaisin meren ääreen.

Meren aallot vyöryivät omassa rytmissään rantaan. Aurinko paistoi säihkyvän siniseltä taivaalta ja lämmitti mukavasti. Tuuli oli suorastaan kesäisen lepposaa ja merikin näytti harmittomalta. Ilma oli sellainen, että voisi makoilla viltin päällä kalliolla ja kuunnella loputtomiin vain meren ääntä.


Lapsen ollessa mukana, ääni maailmaan kuului myös riemun kiljahdukset ja kikatus. Tyttäreni nautti hiekalla kirmailemisesta täysin rinnoin. Menoa ei haitannut edes puutteelliset varusteet. Annoin hänen riisuutua pelkälle hihattomalle topille ja verkkarin lahkeet käärimme ylös. Siinä temmellyksessä rapa roiskui ja vaateet olivat auttamatta aivan litimärät. Katsellessani tyttäreni säteileviä silmiä ja hymyilevää suuta en raaskinut häntä kieltää.


Riisuimme temmellyksen päätteeksi märät vaatteet pois ja iprovisoin kuiviksi vaatteiksi oman verkkatakkini ja legginssit hänen päälleen. Itselleni jäi kuitenkin hame ja neulepaita, niillä pärjäsin mainiosti.

Merelle matkustamista on myös tiedossa ensi viikonlopulle Ruotsin risteilyn muodossa. Toivotaan yhtä upeaa ilmaa ja hyväntuulista merta!

 
 

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Tiimalasi

Kävin maanantaina tuttuun tapaan kirjastoautossa ja kirjaston täti suositteli minulle uutta kirjailijaa. Olin lainannut aiemmin kolme valtavan paksua opusta, missä seikkaili sama päähenkilö ja maisema sijoittui 1800-luvun Englantiin. Kirjailija oli täsmällisesti kuvaillut aikakauden historiaa ja luostareita, mikä osoittautui todella vaikea lukuiseksi. Lukaisin ensimmäisen kirjan kipeänä ollessani ja koin sen kirjan kulkevan äärimmäisen jaarittelevasti ja päätin jättää loppu seikkailut lukematta. Kirjaston täti oli tehnyt samoin.

Eilen illasta tai pitäisikö sanoa yöstä sain ensimmäisen lainaamani kirjan luettua loppuun. Kirjaston täti tiesi mitä minulle suositella! Tämä kirja suorastaan singahti ohjuksen lailla suoraan kuorten läpi ytimeeni.

Kirja kertoo uskomattomin sanankääntein ajasta. Kirja herätteli minut taas katsomaan totuutta silmiin ja miettimään omaa rajallisuuttani. Olen aiemmin kirjoittanut, miten haluan löytää jotain positiivista päiviini ja haluan tarttua näihin kultaankin arvokkaampiin hetkiin molemmin käsin.


Ajattelin kaksi vuotta sitten elämäni olevan tässä ja koin että olin saanut uuden mahdollisuuden elää. Aika on valunut taas tiimalasissa ja olen turruttautunut, että aikaa on taas loputtomasti toteuttaa niitä haaveita.

Kirja ravisutti taas hereille ja sai minut aamusta kirjoittamaan. Olen miettinyt miksi minä sain jatkaa elämääni vielä? Onko juuri minun elämälläni joku tarkoitus?

Miten ihminen luulee, että voi suunnitella vuodenkin eteenpäin elämää? Missä näät itsesi viiden vuoden päästä? Mikä on sinulle elämässä tarkeintä? Oletko onnellinen?

Miksi lykätä kaikkea vuodella eteenpäin tai siihen kun on eläkkeellä.
Mitä jos koskaan ei elä niin pitkälle. Mitä jos aikaa tiimalasissa olisikin vain tälle päivälle?