Kevät 2020 tulee jäämään historian kirjoihin korona keväänä.
Kevät, milloin etäiltiin töitä ja koulua kotona, kevät milloin oltiin koko
perheen voimilla yhdessä 24/7. Onneksi asun maalla. Otin aina, kun höyry alkoi nousta
korvista teinin kanssa kinatessa etäisyyttä ja lähdin ulos. Tein pitkiä kävely
lenkkejä upeassa keväisessä metsässä jo pienikin hetki naapurin iloisesti
häntää heiluttavan hurmuri koiran kanssa riitti karkoittamaan kiukut mielestä.
Kiinnitin myös huomiota uutisiin tai sanotaanko korona
uutisiin. Tuntui, että televisiosta ei tullut mitään muuta kun koronaa. Pieni
näkymätön vihollinen oli päässyt keskuuteemme ja pelon varjo heijastui
television välityksellä olohuoneeseen.
Iäkkäille annettiin määräys pysyä kotona. Mitä tekee 80-vee
appeni? Karkaa koronaa karkuun Pilpalaan ennen kuin raja suljettiin (asumme 4km
päässä Uudenmaan rajasta, Kanta-Hämeessä). Olin iloinen ettei hän jäänyt yksin
pieneen kerrostalo asuntoonsa karanteeniin television ääreen. Talossamme on
yhteensä viisi huoneistoa ja hänellä on oma kaksio käytössä. Aamut aloitimme
pienellä lenkillä metsässä kuunnellen linnun laulua (tai minä kuulin ja kerroin
mitkä linnut lauloivat, hänen korvat eivät enää kuule niin hyvin) . Päivät
touhusimme mm. yhdessä puita vajaan pinoten ja taustalla soi Spotifyn
kultavuosien Suomi iskelmät.
Uskon vahvasti siihen, että se mihin keskitymme kasvaa. Jos
koko päivän istuu ruudun ääressä ja kuuntelee uutisia mitkä luovat pelottavaa
kuvaa taudista mihin ei ole parannusta, alkaa se väkisin täyttää ajatuksia.
Pelko hiipii hiljaa mieleen ja voin kuvitella miten kauhistuttavaa se on
yksinäisestä vanhuksesta. Pelkoon on kuitenkin olemassa täsmä lääke. Se on
rakkaus. Siellä missä rakkaus kukkii ei pelko saa jalansijaa. Halailin pitkin
päivää tappeluiden lomassa vastahakoisesti takaisin halaavaa teiniäni ja
höpöttelin kaikkea maan ja taivaan väliltä apelleni. Halusin keskustella
joutsenista, mitkä olivat jo tulleet järvelle ja rinteeseen ilmestyneistä
krookuksista. Kevään merkeistä ympärillämme. Luonto ei välittänyt kriisistä,
päinvastoin. Kaikki moottori liikenne oli täällä hiljaisempaa ja kerrankin
kuuli lintujenkin laulun. Pidetään huolta toisistamme, myös siitä naapurin
yksinäisestä mummosta tai papasta. Kysytään
tarvitaanko kauppa apua ja autetaan ostoksissa. Keskitytään rakkauteen
niin se lisääntyy. Pelolla ei ole täällä tilaa.
Ainiin ja kävin muuten magneettikuvissa. Tänään lääkäri
soitti tulokset ja ilmoitti ettei ole muutosta. Kasvain ei ole uusiutunut.
Sydän täynnä kiitollisuutta ja rakkautta kohti kesää.
!