Huomasin syksyllä, kun sairaus pysäytti minut, miten kiire ihmisillä on.
Kiire töihin, kiire kotiin, kiire on myös rentoutumaan..
Ihmiset eivät kiireen keskellä pysähdy ja ajattele, mihin oikein kiirehtivät?
Asumme keskellä luonnonkaunista mökkiseutua ja kiireen aistii ohi
kiitävistä autoista. Perjantai on hurjin päivä, myös rakas Elvis-kissamme jäi
yksi perjantai auton alle.
Ihmisillä on niin kiire rentoutumaan, että vaarantavat oman henkensä
kaahatessaan ja ohitellessaan autolla..
Uskallammeko pysähtyä miettimään mihin oikein kiirehdimme?
Itse olen nyt sairauden yhteydessä huomannut, että olen töissä kiirehtiessä
menettänyt monta vuotta elämästä yritykselle, mistä saan juuri sen verran
rahaa, että saan pyöritettyä oravanpyörää!
Olen menettänyt monta arvokasta vuotta tyttäreni kanssa!
Syksyllä kotona ollessani olen nauttinut jokaisesta päivästä, kun olen
yhdessä kävellyt hänen kanssaan kouluun ja ihastellut vaikka järvellä laulavia
joutsenia.
Olen nauttinut upeista auringonnousuista ja pirtsakoista pakkasaamuista!
Välillä on ollut sumuisia ja tuhnuisia sadeaamuja, mutta olen myös
nauttinut myös niistä!
Olen rakentanut päivät omilla ehdoilla kiireettömiksi! Se tuntuu
loistavalta!
Kerrankin on aikaa miettiä mitä haluan oikeasti tehdä? Mikä saa sydämeni
sykähtämään!
Mikä on elämän tarkoitus kohdallani? Osaan myös nauttia ihan vaan siitä,
että on päivä ilman kipua ja pahaa oloa!
Osaan nauttia siitä, että olen oikeasti elossa!!
