Muistan nuorempana miten tarkkaa oli ulkonäöstä huolehtiminen ja kuinka roskistakaan ei voinut viedä ulos ennen kun oli laittanut ripsarin silmiin. Nykyään isken lippiksen päähän ja lähden meikittä aamu lenkille.
Kun kuolemaa katsoo suoraan silmiin, pelko sen kohtaamisesta katoaa. Olen sinut kuoleman kanssa, mutta en anna sille vielä lupaa viedä minua. Haluan elää!! Kipujen ja epävarmuuden keskellä velloessa, täytyy löytää sisältä tahto mennä eteenpäin.
Minulla tahtoa lujitti oma tyttäreni. Antaisin vaikka oman henkeni hänen puolesta! Toivoa voi antaa myös niin monta muuta asiaa. Vaihtoehtoja ovat esimerkiksi: Oma puoliso, tahto saavuttaa vielä jotain tai halu nähdä ja kokea joku eksoottinen paikka.
Varmasti jokaiselta löytyy jotain ja periksi ei anneta!
Silloin, kun on huonnoimassa jamassa, kasvot valkoisena ja oksennus kurkussa, ei halua kuulla säälittelyä! Parasta on kysyä, missä voin auttaa? Monesti apua tarvitsee ihan normaalissa arjen pyörityksessä.
Itselle korvaamattomana apuna olivat oma äiti ja sisko. Äiti kävi laittamassa ruokaa, kun en itse jaksanut. Hän myöskin auttoi tyttären hoidossa, sekä edelleenkin auttaa taloudellisesti ostamaan ravintolisiä.
Sisko etsi kaiken mahdollisen saatavilla olevan tiedon ravintolisistä ja parhaasta mahdollisesta ravinnosta.
Olen sanoin kuvaamattoman kiitollinen heille molemmille toipumisestani. Ilman heitä, en olisi tässä!
Haluan kuvilla näyttää toipumiseni.
Ensimmäinen kuva on otettu kotona heti, kun pääsin leikkauksesta kotiutumaan. Olin juuri käynyt suihkussa ja takahiukset ovat märkänä, mutta edessä ei ollut hiuksia.
Alempi kuva on otettu tämän vuoden heinäkuussa ja vointi on jo ihan loistava!
Sinäkin pääset päivä kerrallaan eteenpäin ja loistavaan oloon, jos vain haluat!
