Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 9. syyskuuta 2014

Kirjoittamisen tuskaa


Heräsin tänään tarmoa täynnä, hyvin nukutun yön jälkeen. Näin upeaa unta ja tunsin herääväni uudestaan eloon, niin kun tein unessani.
Olen jo pitkään haaveillut kirjoittamisesta. Kirjoitin muistaakseni jo seiska luokalla äidinkielen tunnilla aineen, mitä haluan tehdä isona. Kirjoitin asuvani Ranskassa ja kirjoittavan kirjaa upeassa kaupunki asunnossani.
Vuodet kuluivat ja ajelehdin ihan eri suuntaan haaveistani, kunnes sairaus iski yllättäen vasten kasvojani. Se oli minulle herätys keskittyä sisimpääni ja kuunnella mikä on minun kohdallani elämän tarkoitus.
Jokaisella on joku erityinen kyky, minulla on kyky nähdä asioiden positiivinen puoli.
Olen rämpinyt lapsuudesta asti erilasten ongelmien läpi ja pitänyt pintani. Olen yrittänyt löytää aina pilven hopeisen reunan. Tämän sairauden myötä löysin taas intohimoni kirjoittamiseen.

Intohimoa minulla taitaa olla enemmän kun taitoa, mutta yritän voittaa pelkoni kirjoittamiseen.
Pelkään, että teksti mitä tuotan ei ole tarpeeksi näpsäkkää. Tekstissäni pilkut ovat väärässä kohtaa ja lauseeni ovat ihan liian pitkiä. Tästä johtuen tunnen välillä kirjoittamisen tuskaa. Tunnen myös sisäistä paloa kirjoittamiseen, mikä raahaa minut väkisin koneen ääreen naputtamaan tekstiä, pilkuista piittaamatta.

Sairauden iskiessä otin jälleen tukea kirjoittamisesta. Luontevampaa öiseen aikaan oli kirjoittaa käsin päiväkirjaan. Otin kirjan esille yöllä ja kirjoittamasta käsialasta näkee, milloin on ollut kovimmat kivut. Kirjoittaminen oli minulle keino myös hallita kipua ja poistaa sitä elimistöstä.
Olen tänään ottanut koneen taas esille ja poistanut häiriötekijät. Kissat päästin ulos, lapsen saatoin kouluun ja telkkarin laitoin kiinni. Nyt on loistava hetki aloittaa.
Alan kirjoittamaan kirjaani.
Mistä sinä unelmoit? Unelmat rakentavat sillan huomiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti