Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Myrskyä ja magneettikuvia

Päivälle luvattiin kunnon myrskyä ja tietenkin minulla oli tänään meno Hämeenlinnaan.


Latailin tuttuun tapaan navigaattorin valmiiksi ja kävin rauhassa suihkussa. Lähtiessäni ajamaan puuskainen tuuli riepotteli puita ja tihkutti vettä. Moottoritielle päästyäni hanat sitten aukesivat ja alkoi satamaan ihan kunnolla. Myräkästä huolimatta pääsin kuitenkin hyvin perille ja pienen veivauksen jälkeen sain autonkin parkkiin.
Odotushuoneessa olin 15minuuttia ennen sovittua aikaa ja sitten alkoi jännittää.
Minuutit tuntuivat matelevan etanan lailla ja yritin lueskella lehteä. Vihdoin tuttu lääkäri kutsui minua nimellä huoneeseen. Hän kertoi heti keskustelun alkuun: Kuvissa ei näkynyt sellaista muutosta  mikä viittaisi kasvaimeen. Huokaisin syvään ja kaikki jännitys laukesi. Valtava paino tipahti pois sydämeltäni. Seuraava kuvaus sitten syyskuussa.
Askel tuntui sata kiloa kevyemmältä ja suorastaan lentelin pois sairaalasta. Astuin ovesta suoraan sateeseen ja myrskyyn, enkä välittänyt tippaakaan kastuisinko. Lähdin ajelemaan kotia päin ja  radiosta alkoi soimaan Kelly Clarksonin: Stronger.https://www.youtube.com/watch?v=Xn676-fLq7I Onnen kyyneleet tulvivat silmistäni.
Voimakkaampana kuin koskaan kohti kesää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti