Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 13. toukokuuta 2016

Mango

Himon iskiessä sitä on pakko saada. Suupielestä roikkuvat lenkkarin narut, kun kaupan hyllystä metsästän sitä eli kypsää mangoa. Mielikuvassani haukkaan palan täydellisen kypsästä mangosta, mutta todellisuudessa kaupoista löytyy monesti vaan niitä kovia raakileita. Kotona sitten malttamattomana pyörittelen mangoja kädessäni ja odottelen herkun kypsymistä.
Mietin aikaisemmin mikä puutos elimistöäni vaivaa, kun mieleni tekee aivan valtavasti mangoa ja selvitin sen terveysvaikutuksia.

Mango sisältää paljon beetakaroteenia, karotenoidia, jota on myös porkkanoissa. Keho muuttaa beetakaroteenin kehossa A-vitamiiniksi. A-vitamiini taas auttaa taistelussa niitä pahoja vapaita radikaaleja vastaan, mitkä aiheuttavat mm. syöpää. Lisäksi mangossa on C- ja B vitamiinia suuret määrät.
B-vitamiini on valtavan tärkeä aivojen toiminnan ylläpitämisessä sekä niiden parantamisessa. Kolesteroli arvojen ollessa koholla voi myös kaivaa mangon päivittäiseksi herkuksi, sillä se sisältää valtavasti kuituja. Pektiini auttaa taistelussa kolestrolia vastaan. Jos et vielä vakuuttunut mangon hyvää tekevistä vaikutuksista siinä on lisäksi rautaa, mikä auttaa ehkäisemään anemiaa.
Kaikista parasta on kuitenkin mangon taivaallisen herkullinen maku. Ihanaa ihan sellaisenaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti