Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 24. marraskuuta 2014

Kuvataidetta

Pääsin tänään ihailemaan upeaa taidetta ja vielä ihan ilmaiseksi. Oppaaksi tähän taiteen ihmeelliseen maailmaan sain rakkaan kahdeksen vuotiaan tyttäreni.
Heillä on ollut koulussa kuvataide kerho ja ovat syksyn ajan tehneet töitä erilaisia tekniikoita käyttäen. Tekniikoiden lisäksi he olivat opiskelleet eri taiteilijoista.
Heti, kun astuin ovesta sisään minua tervehti iso muumin kuva. Seinälle oli tehty myös kokonainen muumimailma asuikkaineen ja taloineen.
 Lasten jumppasali oli myös muuttunut taidenäyttelyksi. Mitkä värit ja mikä energia! Tuli välittömästi hyvä mieli värien kirjosta ja ihanista maalauksista. Töissä huokui lapselle ominainen innokkuus ja vallattomuus! Oli uskallettu olla luovia ja nähty uusia näkökulmia taiteeseen.


Meidän aikuisten pitäisi ottaa monesti mallia lasten luovuudesta ja taidosta heittäytyä tekemään jotain uutta. Lapsi ei mieti ennakkoon, että ei tämä onnistu.
Hän ottaa siveltimen pieneen käteen ja alkaa maalaamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti