Valitsin sitten elokuvaksi A Little Bit of Heaven ( Pieni pala taivasta). Naureskelin alkuun ja sitten tajusin, että kyseessä oli elokuva syöpään sairastuvasta naisesta. Loppu leffasta silmät tulvivat ja nenä valui. Tunteet nousivat todella pintaan.
Itken todella harvoin ja huomaan, että minun on helpompi itkeä elokuville. Tukahdutan surun niin syvälle itseeni, että en edes tunnista sellaista olevan.
Kävin kesällä ja syksyn vaihteessa vyöhyketerapiassa ja sielä tunteet lähtivät liikkumaan kehossani. Kysyin sitten kerran mistä johtuu valtava painon tunne keuhkojeni päällä? Kehkojen paine tuntui siltä kuin en voisi hengittää syvään. Sain vastauksen, että sielä on tukahdettua tunnetta. Huomaan, että vieläkin sitä surua tulee ulos kehosta ja elokuvat voivat joskus laukaista niitä tunteita.
Silmät olivat, kuin kaksi viirua makkaroiden välissä, mutta olo oli huomattavasti kevyempi. Itkeminenkin kannattaa aina välillä, se puhdistaa kehoa pahasta olosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti