Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 4. tammikuuta 2016

2016


Vuoden ensimmäinen maanantai soljuu eteenpäin ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta.


Mittarissa oli viisitoista astetta pakkasta ja lähdin kävely lenkille. Pakkasin lähtiessäni päälleni valtavan vaatekerroksen ja muistutin ihan Michelin miestä. Kerros suojasi muuten paleltumiselta, mutta pakkaseen tottumattomat kasvot tuntuivat jähmettyvän.

 Mielessäni suunnittelin tälle talvelle kaikkea kivaa tekemistä. Sukset käyn kaivamassa vintin uumenista ja samoin luistimet. Lunta on vielä sen verran vähän, ettei latuja ole vielä pelloille voitu ajaa, mutta ajattelin kokeilla järvenrantoja pitkin hiihtoa. Naapureiden vanhat parrat ovat jo testailleeet jään kestävyyttä pilkkien, joten päättelisin jäiden olevan rantojen lähellä jo tarpeeksi paksua luistelulle tai hiihdolle.
Kävin viime viikolla, uuden vuoden aattona magneettikuvissa. Tulen saamaan loppuviikosta tuloksia ja olen täyttänyt odotus ajan touhuiluilla. Viikonloppuna joulukuusi sai  lähteä ja samalla aloitimme remontoinnin. Tarkoituksena on uusia toinen keittiömme ja remppa aloitettiin purkamalla kevyt seinämä pois. Viikonloppuna menemme osamaan tarvikkeita ja parin viikon sisään puramme loput pois. Olen valtavan innoissani projektista ja se on sopivasti kääntänyt ajatukset pois tulosten odottamisesta.
Uuden vuoden lupauksista tärkein: Lupaan tänäkin vuonna kirjoitella  kuulumisia.
Hyvää uutta vuotta 2016!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti